Järjestötoiminta ponnahduslautana työelämään

LAB-ammattikorkeakoulussa on paljon järjestötoimintaa. Lahden kampuksella toimii yhteensä 11 opiskelijajärjestöä. 

Järjestöt voivat olla alakohtaisia kuten LINKKI, joka on liiketalouden tradenomien opiskelijoiden opiskelijajärjestö. KOE taas toimii ikään kuin kattojärjestönä kaikille järjestöille. Kuitenkin järjestöt ovat kaikki itsenäisiä ja päättävät itse asioistaan ja ajavat jäsenistönsä etuja. 

LUTES ry on opiskelijajärjestö, joka keskittyy opiskelijayrittäjyyteen ja startup-yrittäjyyteen. Järjestön jäsenet muodostavat laajan verkoston opiskelijayrittäjiä tai yrittäjyydestä kiinnostuneita opiskelijoita. LUTES toimii alueen paikallisten mutta myös kansallisten toimijoiden kanssa.

Olen itse toiminut opiskelijajärjestössä vuonna 2020–2021 aktiivisena jäsenenä. Korona-aikaan toiminta oli hyvin hiljaista, mutta nyt toimintaan on saatu vauhtia. LUTESissa olisi paljon potentiaalia kasvaa myös Lahdessa.

Uusia taitoja ja tietoja

Tehtäviä järjestöissä on monenlaisia. Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja, tapahtumavastaava, edunvalvontavastaava, markkinointivastaava ym. Voit valita itse, mihin haluat pyrkiä.

Tehtävää ei kannata aina valita omilta vahvuusalueilta. Toiminta tuo laajemman kuvan ja opettaa enemmän, kun menet tekemään töitä oman mukavuusalueesi ulkopuolelle.

Kuuluitpa mihin tahansa järjestöön, niin eniten järjestötoiminnasta saat irti olemalla aktiivinen ja osallistumalla siihen jatkuvasti. Tällöin luot elinikäisiä ystävyyssuhteita ja laajennat varmasti tietämystäsi. Järjestöläiset auttavat usein mielellään toisiaan eli et ole yksin oman järjestösi kanssa, vaan pääset osaksi laajempaa järjestöyhteisöä.

[Alt-teksti: Nuoria naisia pöydän ääressä tutkimassa kannettavia tietokoneitaan hymyillen.]
Kuva 1. Parhaan hyödyn järjestötoiminnasta saa olemalla aktiivinen. Toimintaa LABin  Mukkulan kampuksella. (Kuva: Mika Myllyntaus)

Hyödyt tulevaisuudessa

Järjestötoiminta tuo työkokemusta. Toimiminen opiskelijajärjestössä osoittaa, että osaat ottaa vastuuta, osaat työskennellä tiimissä ja olet itse halukas kehittymään.

Kokemus, jota saat järjestössä, voi olla tulevalle työnantajallesi paljon tärkeämpi kuin koulussa käymäsi kurssit.

Pari entistä järjestöaktiivia kiteyttää kokemiaan hyötyjä näin:

”Järjestötoiminnassa oppi virallisia kokouskäytänteitä, joita koulussa ei muuten opeteta ja sit tietenkin oppi tota ryhmänjohtamista ja tiimityöskentelyä tutussa ja mielenkiintoisessa ympäristössä.”

Järjestötoiminta opettaa myös työelämän perustaitoja, kuten kokouskäytänteitä.

”Opiskelijajärjestötoiminnan kautta on oppinut toimimaan tiimissä sekä tutustunut uusiin ja erilaisiin ihmisiin oman kaveriporukan ulkopuolelta. Toiminta on opettanut pitkäjänteisyyttä ja kehittänyt viestintätaitoja niin tiimin sisällä kuin järjestön kohderyhmälle suunnatussa viestinnässä.”

Koulu opettaa useasti opiskelijoille teoriassa hyviä oppeja, joita pääset käytännössä kokeilemaan ja hiomaan järjestötoiminnassa. Tämä luo sinulle jo hyvää portfoliota, jota sinun on helppo esitellä tulevaisuuden työnantajallesi.

Kirjoittaja 

Mika Myllyntaus työskentelee LAB-ammattikorkeakoulussa projektipäällikkönä LAB yrittäjyyskampus -hankkeessa (LAB 2022) ja toimii järjestöaktiivina LUTES ry:ssä.

Lähteet

LAB. 2022. LAB yrittäjyyskampus. Hanke. Viitattu 8.8.2022. Saatavissa https://www.lab.fi/fi/projekti/lab-yrittajyyskampus