Kiertotalouden käsikirja kemianteollisuudelle

A picture containing track, train, outdoor, building

Description automatically generated
KUVA 1. Valaistuksen ja logistiikan optimointi ovat tyypillisiä kiertotalouden edistämiskeinoja. Kuva: Pixabay. 

Vaikka kiertotaloudesta ja toimenpiteistä kohti kiertotaloutta on puhuttu jo pitkään, moni yritys kaipaa edelleen konkreettisia esimerkkejä onnistumisista ja positiivisista kustannusvaikutuksista. EU:n komissio julkaisi maaliskuussa 2020 kiertotalouden toimintaohjelman päivityksen, joka tulee ohjaamaan usean toimialan regulaatiota ja toimenpiteitä lähivuosien aikana. 

Teollisuudelle konkreettista kiertotalousapua 

Syyskuussa 2018 Sitra julkaisi Kiertotalouden käsikirjan yrityksille, jossa esiteltiin kiertotalouden liiketoimintamalleja valmistavasta teollisuudesta ja konepajateollisuudesta. Käsikirjaa tehtäessä tuli ilmi, että suurimmat mahdollisuudet nähtiin elinkaaren hallinnassa ja tuotesuunnittelussa. Käsikirja sisältää työkaluja, joiden avulla yritykset saavat konkreettisen käsityksen siitä, mitä kiertotalous on mitä hyötyjä se yrityksille tuo. Työkalupakkiin sisältyy liiketoimintamallin kehittämispakki, oman osaamisen arviointimalli, teknologiatilannearviointi sekä laskentamalli yritysten kiertotaloustoimista saataville hyödyille ja tulosparannuksille.  

Kemianteollisuudella monivaiheinen arvoketju  

KUVA 2: Rasmus Pinomaa kertomassa kemianteollisuuden selvityksestä hiilineutraaliuteen pääsemiseksi vuoteen 2045 mennessä. Kuva: Kirsti Cura 

Toukokuussa 2020 oli kemianteollisuuden aika saada oma käsikirjansa, jonka esitteli Kemianteollisuus ry:n Hiilineutraali kemia 2045 -projektin projektipäällikkö Rasmus Pinomaa VTT:n järjestämässä muovien kiertotalous -webinaarissa 20.5.2020. Kiertotalouden kestävät liiketoimintamallit kemianteollisuuden yrityksille -käsikirja tuo konkreettista apua kemianteollisuuden tavoitteeseen olla hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä. Tähän pyritään hiilijalanjälkeä pienentämällä ja hiilikädenjälkeä kasvattamalla. Huomionarvoista on, että tähän tavoitteeseen pääsemisessä ei käytetä päästökompensaatioita. Hiilijalanjäljen pienentäminen on monelle toimimalalle tuttua eli se on käytännössä kasvihuonepäästöjen pienentämistä. Hiilikädenjäljen laskenta on VTT:n ja LUTin kehittämä (Pajula et al. 2018) tieteellinen menetelmä. Tällä menetelmällä saadaan todennettua sellaiset kasvihuonekaasupäästösäästöt, jotka olisivat jääneet saavuttamatta, jos olisi valittu perinteisiä tuotteita tai palveluita. Uusilla raaka-aineilla, teknologioilla, investoinneilla, osaajilla ja kiertotaloudella on merkittävä rooli kunnianhimoiseen tavoitteeseen pääsemiseksi. 

Kvartaaliajattelua vuositasolla 

Kemianteollisuudessa vuoteen 2045 mennessä ehtii olla yksi investointisykli, kaksi innovaatiosykliä ja viisi huoltosykliä. Näin ajatellen 25 vuotta on itse asiassa lyhyt aika. Hiilineutraalius on monien tekojen summa, siihen vaikuttaa mm. energiankäyttö, prosessit ja raaka-aineet. Jalanjäljen pienentämiseen vaikutetaan tutkimuksella, kehityksellä ja innovaatioilla, digitalisaatiolla, osaamistarpeiden tunnistamisella ja kasvattamisella sekä turvallisilla ratkaisuilla. Usein päästövähennykset tapahtuvat harppauksin, esim. kun luovutaan hiilivoimasta, ja nyt tehdyt päätöksen näkyvät vasta 10-15 vuoden päästä. Kemian sanotaan olevan mahdollistaja kiertotaloudelle ja hiilineutraaliudelle, joiden ansiosta kuluttaja voi tehdä kestäviä valintoja ja hiilikädenjälki kasvaa.  

Kirjoittaja 

Kirsti Cura työskentelee Tekstiilien ja muovien materiaalikierrot -tutkimustiimin vetäjänä LAB-ammattikorkeakoulun Teknologia-yksikössä, ja toimii projektipäällikkönä tekstiilin kiertotaloutta edistävissä Telaketju– ja FINIX-hankkeissa. 

Lähteet 

Pajula, T., Vatanen, S., Pihkola, H., Grönman, K., Kasurinen, H.  Soukka, R. 2018. Carbon Handprint Guide. VTT Technical Research Centre of Finland. 

Linkit 

European Commission. 2020. EU Circular Economy action Plan. [Viitattu 16.6.2020]. Saatavissa: https://ec.europa.eu/environment/circular-economy/

FINIX. 2019. Sustainable textile systems: Co-creating resource-wise business for Finland in global textile networks. [Viitattu 9.9.2020]. Saatavissa: https://finix.aalto.fi/ 

Kemianteollisuus. 2020. Tavoitteena hiilineutraali teollisuus. [Viitattu 16.6.2020]. https://www.kemianteollisuus.fi/fi/vastuullisuus/hiilineutraalikemia2045/ 

Sitra. 2018. http://www.kasvuakiertotaloudesta.fi/) [Viitattu 9.9.2020]. 

Telaketju. 201X. Liiketoimintaa tekstiilien kiertotaloudesta. [Viitattu 9.9.2020]. Saatavissa: https://telaketju.turkuamk.fi/  

Kuvat 

KUVA 1. Pixabay. 2020. tehdas-y%C3%B6-savu-teollisuus-kasvi-1593842. [Viitattu 9.9.2020]. Saatavissa: https://pixabay.com/fi/photos/tehdas-y%C3%B6-savu-teollisuus-kasvi-1593842/ 

KUVA 2. Cura, K. 2020. Rasmus Pinomaa kertomassa kemianteollisuuden selvityksestä hiilineutraaliuteen pääsemiseksi vuoteen 2045 mennessä. 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *