Tekijänoikeuden perusteita opetusalalla

Tekijänoikeus teokseen on henkilöllä, joka on sen luonut. Tekijänoikeus koskee omaperäistä ilmaisumuotoa, ei ideoita eikä tietoa. Kaikki aineistot eivät kuitenkaan saa tekijänoikeussuojaa, esimerkiksi vanhat aineistot, lait, asetukset ja erilaiset viranomaisasiakirjat sekä teoskynnyksen alle jäävät työt. Teoskynnys ei ylity, jos joku toinen voisi päätyä samaan lopputulokseen ryhtyessään vastaavaan työhön. Tekijänoikeuden lisäksi on olemassa lähioikeuksia, jolloin suoja-aika on lyhyempi. Esimerkiksi valokuvilla on lähioikeussuoja, vaikka valokuvat jäisivät alle teoskynnyksen. (Kallio 2020.)

Tietoisku tekijänoikeuksista. Kuva: Eija Lantta.

Opettajan oikeudet omaan opetusmateriaaliinsa

Opetusalalla vakiintuneeseen käytäntöön perustuen opettajan luomien opetusmateriaalien oikeudet säilyvät opettajalla itsellään. Entistä enemmän tuotetaan opetusmateriaalia tiimiopettajuuden kautta, jolloin materiaali luovutetaan suullisella sopimuksella muiden opettajien käytettäväksi. Myös kirjallisella sopimuksella oikeuksia voidaan siirtää. Jos opettajalle varataan erikseen resursseja opetusmateriaalin tekemiseen esimerkiksi hankkeissa, kysymys voi olla niin kutsutusta normaalikäyttösäännöstä eli työnantajalla on silloin oikeus käyttää teoksia normaalin toimintansa edellyttämässä laajuudessa. (Hakala & Kallio 2020.)

Opiskelija ja tekijänoikeus

Opiskelijan teoksen käyttö edellyttää suostumusta opiskelijalta. Normaaleita opintosuorituksia useammin teoskynnyksen ylittävät opinnäytetyöt. Opinnäytetyöt ovat teoksia, joiden käytöstä opiskelija voi määrätä itse. Opinnäytetöiden kohdalla täytyy ottaa huomioon myös Julkisuuslain 1 § eli opinnäytetyöt ovat julkisia asiakirjoja ja ne täytyy saattaa kaikkien saataviin esimerkiksi kirjaston kautta. Yritykset voivat liikesalaisuuteen vedoten vaatia osan opinnäytetyön sisällöstä salassapidettäväksi, mutta opinnäytetyön julkisen osuuden täytyy täyttää opinnäytetyön vaatimukset. (Hakala & Kallio 2020.)

Opiskelija voi yksityishenkilönä kopioida julkistettuja teoksia yksityiskäyttöön. (Kallio 2020.)

Teosten käyttäminen opetuksessa

Opetuksessa on laajennettuja käyttöoikeuksia silloin, kun opetus on maksutonta, esimerkiksi julkaistun teoksen saa esittää opetuksen yhteydessä lukuun ottamatta liikkuvaa kuvaa, esimerkiksi videoita, ellei niitä ole avoimella lisenssillä luovutettu kaikkien käyttöön.

Teosten käyttö opetuksessa. Kuva: Eija Lantta.

UNIFI ja Arene ovat sopineet kopiontiin liittyvät luvat yliopistoille ja ammattikorkeakouluille ja ne koskevat kotimaisia ja ulkomaisia julkaisuja ja sisältävät myös julkaisujen digitaalisen käytön. Kopioinnin suhteen rajoituksena on, että kopiot ovat opiskelijoille maksuttomia. Laajuudeltaan ne voivat olla enintään 20 sivun mittaisia ja niin, että ne ovat enintään puolet julkaisun laajuudesta. Kopiointiluvalla aineistoja saa tallentaa suljettuun tietoverkkoon, jonne pääsevät vain opetusryhmän opettajat ja opiskelijat. Verkossa oleva aineisto saa olla laajuudeltaan enintään 20 A4-sivua vastaava. Yksi kuva vastaa yhtä A4-sivua. Kuvia voi siis ottaa verkkokurssin materiaaliin kopiointiluvan nojalla. (Hakala & Kallio 2020.)

Digitaalisen materiaalin linkittäminen on sallittua, mutta käyttäjän on huomattava, että hän siirtyy toiseen aineistoon. Tekijänoikeuden alaisia videoita voi linkittää niin, että opettaja antaa linkin aineistoon, jonka opiskelija katsoo omalta laitteeltaan. Tekijänoikeuden haltija voi antaa käyttöluvan teoksiin, esimerkiksi avoimen lisenssin Creative Commons ja tällaisen CC-lisensoidun videon saa näyttää. CC-lisensoituja videoita ja kuvia voi etsiä verkosta. (Hakala & Kallio 2020.)

Kirjoittaja: Eija Lantta työskentelee IoT-osaamisloikka hankkeessa (ESR) ja AuNe – Automation in Network hankkeessa (OKM) LAB-ammattikorkeakoulun tekniikan yksikössä. 

Lähteet:

Hakala, A. & Kallio, A. 2020. Tekijänoikeuden perusteet. Esitys Operight/IPR University:n Tekijänoikeuden perusteiden tietoiskussa 27.2.2020.

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 21.5.1999/621. [Viitattu 20.3.2020]. Saatavissa: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990621

Linkit:

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry. 2020. Etusivu. [Viitattu 20.3.2020]. Saatavissa: http://www.arene.fi/

Creative Commons. 2020. CC Search. [Viitattu 20.3.2020]. Saatavissa: https://search.creativecommons.org/

LAB. 2020a. Automation in Network. [Viitattu 20.3.2020]. Saatavissa: https://www.lab.fi/fi/projekti/automation-network

LAB. 2020b. IoT-osaamisloikka. [Viitattu 20.3.2020]. Saatavissa: https://www.lab.fi/fi/projekti/iot-osaamisloikka

Unifi. Etusivu. 2020. [Viitattu 20.3.2020]. Saatavissa: https://www.unifi.fi/