Maailmanluokan mallia etäoppimiseen

Joukko LAB-ammattikorkeakoulun (LAB) Liiketoiminta-yksikön opettajia on osallistunut keväästä 2019 alkaen Pekka Peuran vetämälle Maailmanluokan täydennyskoulutus opettajille (MTO) -verkkokurssille. Vaikka koulutus tapahtuu verkon yli, sosiaalinen vuorovaikutus on siinä keskeisessä asemassa. Se tarjoaa oivallisen mallin yhdistää sosiaalista vuorovaikutusta ja tiimityöskentelyä laajallekin yleisölle tarjottuun verkkokoulutukseen. Tästä voisi ammentaa oppia myös muihin kuin koulutusorganisaatioihin.

Oppiminen edellyttää vuorovaikutteisuutta. Kuva: Publicdomainvectors 2019 / CC0 1.0.

Oppiminen on sosiaalisen vuorovaikutuksen tulosta  

MTO-koulutukseen osallistumisen edellytyksenä oli, että siihen tullaan mukaan oppilaitoksesta yhtenä tai useampana tiiminä. Opetusmetodi perustuu siihen, että opittava asia pohjustetaan kurssin oppimisalustalla löytyvällä videotallenteella, joka katsotaan yhdessä tiimin kanssa. Video tulee keskeyttää aina kun siihen liittyen jollakulla herää ajatuksia tai kysymyksiä, ja niistä keskustellaan tiimissä. Videoilla annetaan myös tehtäviä, teemoja ja yksittäisiä kysymyksiäkin tiimissä pohdittavaksi. Vuorovaikutteisuutta lisää oppimisalustalla käytävät keskustelut kulloiseenkin teemaan liittyen. Lähtökohtana siis on, että oppiminen on sosiaalisen vuorovaikutuksen tulosta. Toinen kantava ajatus on se, että oppimiskyvyn kannalta keskeistä on hakeutua vuorovaikutukseen sellaisten ihmisten kanssa, ”jotka a) pystyvät opettamaan jotain itselle merkityksellistä tai sillä hetkellä tarpeellista asiaa, sekä b) ovat kiinnostuneita samasta asiasta kyseisellä hetkellä” (Kilpi & Peura 2019).

Edellä kuvatut oppimisen lähtökohdat pätevät myös digitaalisessa ympäristössä. Professori Kirsimarja Blomqvistin (2020) mukaan digitalisaatio tuo uusia mahdollisuuksia muodostaa erilaisia asiantuntijayhteisöjä ja tiimejä, joissa asiantuntijat yhdistävät voimavaransa merkityksellisesti. “Teknologia on vain väline, jolla ihmiset luovat arvoa”, Blomqvist kiteyttää. Koronaepidemia on vauhdittanut entisestään uusien vuorovaikutusmallien syntymistä. Etätyö on lisääntynyt ja ihmiset oppivat tekemään yhteistyötä teknologian välityksellä.  

Rohkeasti dialogiin

Muutoksen myötä niin yksityisissä kuin julkisissakin organisaatioissa on noussut esiin kysymykset arjen sujumisesta sekä selviytymisestä nyt ja tulevaisuudessa. Miten voimme kehittyä, oppia ja onnistua myös tulevaisuudessa sekä varmistaa kehittymisen myös etäympäristössä?

Etäoppiminen mahdollistaa ajankäytön tehokkuuden. Kaikessa kehittämisessä korostuu vuorovaikutus, sillä oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa. Sitä on haastava rakentaa ilman samanaikaista läsnäoloa ja toimivaa dialogia. Läsnäolon ja dialogin rakentaminen etäympäristössä on kuitenkin mahdollista.

Samassa organisaatioissa toimijoita yhdistää yhteinen intressi ja konteksti. Nämä ovat etäoppimisessa tärkeitä peruselementtejä toimivalle dialogille ja vahvistavat siten osaltaan etäoppimisen onnistumismahdollisuuksia.

Digioppimisen ja oppimisympäristöjen osalta organisaatioiden kannattaa olla uteliaita ja kokeilunhaluisia. Oppia saa, kun asioita alkaa tehdä. Dialogi – käytiinpä sitä etäympäristössä tai kasvokkain – johtaa ajatteluun, joka johtaa oppimiseen ja ymmärtämiseen. Kannattaa kokeilla!  

Lähteet

Blomqvist, K. 2020. Koronaepidemia muuttaa nopeasti työn tekemisen tapoja – teknologiavälitteinen asiantuntijatyö on pian uusi normaali. LUT University. [Viitattu 8.4.2020]. Saatavissa: https://www.lut.fi/uutiset/-/asset_publisher/h33vOeufOQWn/content/koronaepidemia-muuttaa-nopeasti-tyon-tekemisen-tapoja-%E2%80%93-teknologiavalitteinen-asiantuntijatyo-on-pian-uusi-normaali

Kilpi, E. & Peura, P. 2019. Esko Kilpi ja Pekka Peura trilogia – Osa 2: Digitaalinen opettajuus. [Viitattu 8.4.2020]. Saatavissa: https://maot.fi/2019/05/esko-kilpi-ja-pekka-peura-trilogia-osa-2-digitaalinen-opettajuus/


Kirjoittajat

Markus Kräkin toimii lehtorina LAB Liiketoiminta-yksikössä

Riitta Turkia toimii tuntiopettajana LAB Liiketoiminta-yksikössä.

Sirpa Varajärvi toimii lehtorina LAB Liiketoiminta-yksikössä.

Kaikki kirjoittajat ovat osallistuneet aktiivisesti MTO-koulutukseen.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *