Oppilaitosyhteistyön käsikirja auttaa yrityksiä yhteistyössä

Osaava työvoima on aihe, joka puhututtaa. Yritysten on vaikea löytää koulutettua työvoimaa, ja toisaalta työnhakijat kokevat haastavaksi, kun työelämässä vaaditut taidot lisääntyvät ja muuttuvat koko ajan. Isoimmat syyt osaajien saatavuuden haasteisiin ovat ammattitaitoisen työvoiman puute ja valmistuvien riittämätön osaaminen. Yhtenä ratkaisuna haasteisiin on yritysten tiiviimpi oppilaitosyhteistyö, jonka määrää Päijät-Hämeessä olisi varaa kasvattaa etenkin korkeakoulujen osalta. (Lahden yritystutkimus 2018.)

Samaan aikaan oppilaitoksissa työskennellään kurssitarjonnan ja opetuksen päivittämisessä vastaamaan yhä enemmän työelämän tarpeita sekä korostetaan työelämälähtöistä oppimista. Usein törmätään siihen, että oppilaitosten ja työelämän välinen vuoropuhelu jää vaisuksi tai osapuolet eivät ymmärrä riittävän hyvin toisiaan ja tarjolla olevaa mahdollisuutta. Miten osapuolet saadaan puhumaan samaa kieltä ja ennen kaikkea ymmärtämään toisiaan? Miten yrityksissä voitaisiin tunnistaa oppilaitosyhteistyön mahdollisuudet?

Vastauksia pyritään tarjoamaan Oppilaitosyhteistyön käsikirjassa, jonka konkreettisten kysymysten ja esimerkkien kautta yhteistyön mahdollisuudet tuodaan yritysten arkeen. Käsikirja on toteutettu osana Korkeakoulut innovaatioiden ja osaamisen vauhdittajina – DYNAMO -hanketta, jonka tavoitteena on parantaa Päijät-Hämeen elinkeinoelämän ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä ja kykyä vastata alueen pk- ja perheyritysten muuttuviin kehittämistarpeisiin. Alueen oppilaitosten palvelut kokoava yhteinen käsikirja on esimerkki verkostoitumisen voimasta alueen kehittämisen tueksi ja sen edistämiseksi, että osaajat saataisiin jäämään alueelle.

Kuva 1. Oppilaitosyhteistyön käsikirja tarjoaa vastauksia oppilaitosyhteistyöhön liittyvissä kysymyksissä. Kuva: Leena Kirves.

Kohti tehokkaampaa oppilaitosyhteistyötä

Päijät-Hämeen alueen yritysten tueksi julkaistu Oppilaitosyhteistyön käsikirja opastaa yrityksiä konkreettisen suunnitelman tekemiseen. Käsikirjassa kiteytetään alueen oppilaitosten tarjoamat palvelut, joiden avulla yritykset voivat kehittää liiketoimintaansa. Tarjolla on useita opiskelijayhteistyön vaihtoehtoja, asiantuntija-, tutkimus- ja tuotekehityspalveluja sekä osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia. Niitä hyödyntämällä yrityksille tarjoutuu mahdollisuus löytää uusia osaajia, saada tuoreita näkökulmia sekä kansainvälistymiseen tarvittavaa tietotaitoa. Asiantuntijapalvelut avaavat mahdollisuuden mm. oppilaitosten paja- ja laboratoriotilojen hyödyntämiseen, tutkimus- ja kehittämisprojekteihin ja henkilöstön kouluttautumiseen.

Oppilaitosyhteistyötä tekemällä yritykset voivat kehittää sekä liiketoimintaansa että kilpailukykyään. Samalla yritykset tukevat merkittävästi osaavan työvoiman jäämistä alueelle ja uusien osaajien integroitumista työelämään. Koulutetut osaajat ovat tärkeä osa tulevaisuuden työelämän rakentamista.

Käsikirjan toteuttamiseen osallistuivat LAB-ammattikorkeakoulu, Hämeen kauppakamari, LUT-yliopisto, Koulutuskeskus Salpaus, Helsingin yliopisto, Lahden Yliopistokampus ja Lahden kaupunki.

Lähteet

Taloustutkimus Oy. Lahden yritystutkimus 2018. [Viitattu 12.3.2020]. Saatavissa: www.lahti.fi/AjankohtaistaSite/UutisetSite/Documents/Lahti_yritystutkimus500_raportti.pdf


Kirjoittajat

Ninni Andelin toimii LAB-ammattikorkeakoulussa TKI-asiantuntijana ja projektipäällikkönä Korkeakoulut innovaatiotoiminnan vauhdittajina – DYNAMO -hankkeessa.

Krista Tuomi toimii LAB-ammattikorkeakoulussa työelämäpalveluiden suunnittelijana Korkeakoulut innovaatiotoiminnan vauhdittajina – DYNAMO -hankkeessa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *