Seitsemän kylän kierros arvokkaassa kulttuuriympäristössä valjastettiin hyödyntämään luonto- ja hyvinvointimatkailua

Hollolan Kankaantaan alueelle kehitetty Seitsemän kylän kierros kulkee kumpuilevien pelto- ja perinnemaisemien halki valtakunnallisesti arvokkaassa kulttuuriympäristössä ja maisema-alueella. Kankaantaka on vanha kutsumanimi seitsemän kylän alueelle, johon kuuluvat Aikkala, Hälvälä, Jarvala, Nokkola, Untila, Utula ja Vesala. Kyläryhmä on yksi Suomen vanhimmista asuinalueista. Valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä on Suomessa yli 1200 (Museovirasto 2020).

Seitsemän kylän kierros kehitettiin osana Maiseman arvo- eli MAISA-hanketta viime vuoden lopulla. Kierroksella on mittaa noin 5-9 kilometriä, ja se syntyi tiiviissä yhteistyössä alueen yritysten, LABin restonomiopiskelijoiden ja hanketoimijoiden kanssa. Kierros testattiin ja käveltiin oppaan johdolla yhdessä alueen yrittäjien kanssa ideoidun maisemapalvelutuotteen, Hyvinvointia seitsemän kylän maisemista, pilotoinnin yhteydessä syyskuussa. Samalla testattiin myös maisemapalvelutuotteen hyvinvointivaikutuksia palautekyselyn ja älysormuksen avulla (Irjala 2020).

Kuva 1. Kankaantaan arvokasta perinnemaisemaa. (Kuva: Auli Hirvonen)

Kierroksen varrella on useita palveluntarjoajia ja satoja vuosia vanhoja tiloja, joissa tilaa johdetaan jopa 14. polvessa. Niipalan tila tarjoaa majoitusta ja kokouspalveluita oheispalveluineen. Tilalla toimii luomumyymälä Retiisi, josta voi satokautena ostaa luomuvihanneksia. Kinnarin tilalta löytyy pientuottajien elintarvikkeita ja oman myllyn jauhot ja hiutaleet. Kahvila ja sisustusmyymälä ovat avoinna sesonkiaikana. Hollolan Hirvellä on Etelä-Suomen ainut laatumerkin saanut savusauna. Tilausravintola on erikoistunut hirvenlihasta tehtyihin ruokiin, ja ravintolan panimossa valmistetaan ainoana maailmassa kivisahtia käsityönä perinteisin menetelmin. Kylä-Hentilän talli sijaitsee Kankaantaan korkeimmalla paikalla. Tallilla pääsee ratsastamaan ja harrastamaan monenlaista hevostoimintaa suomenhevosilla.

Kuva 2. Kylä-Hentilän tila on siirtynyt isältä pojalle ainakin vuodesta 1719 asti. Tilalla toimii pieni maalaistalli suomenhevosineen. (Kuva: Niina Ihalainen)

LABin matkailuliiketoiminnan restonomikoulutuksen opiskelijat ja alueen yritykset mukana kehittämistyössä

Seitsemän kylän kierroksen kehittämisen eteen tehtiin töitä noin neljä kuukautta. LABin neljä opiskelijaa tarttui MAISA-hankkeen toimeksiantoon, ja ensimmäisenä tehtävänä oli tutustua alueeseen ja jalkautua Kankaantaan maisemaan. Oppaana toimi Hollolan Hirvestä Ilkka Sipilä, joka on asunut alueella koko ikänsä ja joka tuntee alueen historiaa ja perimätietona kulkeneita tarinoita. Seitsemän kylän kierroksen kehittäminen lähtikin alun perin hänen ideastaan.

Opiskelijat äänittivät Sipilän Ilkan puheen ja tarinat ja litteroivat sen osittain. MAISA-hankkeen maisema-asiantuntijan Auli Hirvosen johdolla opiskelijat saivat tietopaketin alueen maiseman arvoista. Näin tarinat ja laaja kattaus tietoa saatiin kerättyä talteen ja dokumentoitua. Alueen tarinoiden, kulttuurihistorian ja perimätiedon saattaminen lopulliseen muotoonsa ei syntynyt hetkessä, vaan jaloistui lopulliseen muotoonsa yhteistyössä yritysten kanssa ja vaati paikallistuntemusta ja tietojen tarkistamista useaan otteeseen.

Kuva 3. Tarinoiden ja kulttuurihistorian äärellä Kankaantaan maisemissa. (Kuva: Niina Ihalainen)

Alueen palvelutarjonta ja arvokas maisema näkyväksi

Seitsemän kylän kierroksen painettu karttaesite, joka kertoo alueen koko palvelutarjonnasta ja arvokkaasta kulttuurimaisemasta, valmistui Matka 2020 -messuille tammikuun puolivälissä ja oli jaossa Lakeland – Visit Lahti -osastolla. Alueen eri toimijat, yrittäjät ja Hollolan kunta voivat hyödyntää esitettä omassa matkailumarkkinoinnissaan ja luonto- ja hyvinvointimatkailun edistämisessä. 

Esitteestä tehtiin myös nettiversio, jonka yrittäjät voivat viedä omille nettisivuilleen. Kehittäminen Kankaantaan alueella jatkuu, ja työn alla onkin myös mobiilireitin suunnittelu tälle valtakunnallisesti merkittävälle ja arvokkaalle rakennetulle kulttuuriympäristölle.

Kirjoittaja

TKI-asiantuntija Niina Ihalainen työskentelee Maiseman arvo -hankkeen projektipäällikkönä.

Lähteet

Irjala, J. 2020. Älysormus havainnollistamassa maisemapalvelutuotteen hyvinvointivaikutuksia. [Viitattu 22.1.2020]. Saatavissa: http://blogit.lamk.fi/lamkwell-being/2020/01/16/alysormus-havainnollistamassa-maisemapalvelutuotteen-hyvinvointivaikutuksia/

Museovirasto. 2020. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt. [Viitattu 22.1.2020]. Saatavissa: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/rakennettu-kulttuuriymparisto/valtakunnallisesti-merkittavat-rakennetut-kulttuuriymparistot

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *