Runsaan istumisen vaaroista on puhuttu vuosia. Moni toimisto- eli istumatyöläinen osaakin jo hokeman ”istuminen tappaa”. Vähäisen fyysisen aktiivisuuden eli suomeksi liikkumattomuuden vaaroista kuulee puhuttavan vähemmän. Aikuisten liikkumisen suositusten (UKK-instituutti 2019) mukaan meidän pitäisi kuitenkin kiinnittää huomiota päivän aikaiseen vähäiseenkin liikkumiseen eli liikuskeluun. Ei riitä, että istumatyöläinen kompensoi työpäivän aikaisen runsaan istumisen illalla hikitreenillä. Koska vuorokaudessa on vain 24 tuntia, joista kolmannes pitäisi viettää levossa, myös työpäivään olisi sijoitettava liikuskelua. Tämä tarkoittaa väistämättä, että liikuskelu tulee työpaikoille.
Jos liikkumattomuus on ongelma, kenen ongelma se on?
Ikävä kyllä harva toimii uusien liikkumissuosituksien mukaisesti, mutta voidaan kysyä, onko kyse yksin yksilön ongelmasta. Terveyden kannalta vähäinen liikkuminen on ongelma yksilölle, mutta sillä on vaikutuksia myös työpaikoille ja yhteiskunnalle. Pitkällä aikavälillä vähäinen liikkuminen altistaa pitkäaikaissairauksille, mistä seuraa poissaoloja työpaikoilla ja terveydenhoitokuluja. Myös ennenaikaisen eläköitymisen riski on suurempi, joka on paitsi tulonmenetystä työntekijälle myös kustannus työnantajalle ja yhteiskunnalle. (Vasankari & Kolu 2018.)
Näistä lähtökohdista liikkumattomuus on ongelma, jota voi ehkäistä lisäämällä työpäivän aikaista liikkumista. Vähäinenkin liikuskelu auttaisi, mutta kuka liikuttaisi työntekijää, jos se ei kuulu työhön? Pohdin asiaan liittyviä näkökulmia Asiantuntijatyön työhyvinvoinnin kehittäminen -hankkeessa järjestetyn simulaatiotyöpajan pohjalta.
Kyse on kulttuurista ja pinttyneistä toimintatavoista
Työpajan perusteella kyse on kulttuurinmuutoksesta, joka liittyy asiantuntijatyön luonteesta aiheutuvaan paradoksaalisuuteen (Niemi & Kräkin 2019). Työntekemisen odotetaan näkyvän, vaikka se on suureksi osaksi tietoverkkoihin piilotettua toimintaa. Työn voi tehdä näkyväksi olemalla läsnä työpaikalla. Työntekijä näyttää tehokkaalta, kun hän on kytkenyt itsensä koneeseen tai palaveriin. (Paljastus: varsinkaan palaverit eivät ole aina tehokkaita.) Ympäriinsä käyskentelevä työntekijä on epämääräinen haahuilija tai lintsari. Kävelemisellä pitää olla päämäärä, kuten tulostin, vessa tai palaveri. Aikataulutetut taukojumpat ovat sosiaalisesti hyväksyttäviä, vaikka kaikki eivät voi sietää ryhmäliikuntajuttuja. Työn näkyväksi tekemisessä ongelmallisia ovat varsinkin etätyöpäivät. Jotenkin pitää yrittää ilmaista, miten tehokas on ollut.
Simulaatiotyöpajassa kävi ilmi, että tämä työntekijöiden otaksuma tehokkuuden vaade ei ole yksioikoisesti esimiesten vaade, vaan kulttuurimme tuotos. Hyvät esimiehet ovat hoksanneet, että hyvä työntekijä ei ole aina kytkettynä tietokoneeseen, vaan työhön kuuluu myös ajattelu, jota voi vauhdittaa liikuskelulla. Myös esimiehet kamppailevat liikkumattomuuden ja aikapaineiden keskellä. Myös he miettivät, voiko olla hyvä esimies, jos ei aina näytä tehokkaalta. Ja toisaalta esimiehet pohtivat, voiko ketään pakottaa liikkumaan, koska sehän on ihmisen yksityisasia – vai onko, jos ajatellaan asian yhteiskunnallista merkittävyyttä? Esimies voi kysyä työntekijältä, oletko ehtinyt tänään liikuskella työpaikalla. Liikuskelu lisääntyisi toimintatapoja muuttamalla, ja siinä esimies voi olla suunnannäyttäjä, jos muutokseen ei muuten rohkaistuta.
Kirjoittaja
TKI-asiantuntija Sari Niemi tutkii asiantuntijatyötä ja simulaatiopedagogiikkaa, eikä liikuskelee työpäivän aikana riittävästi.
Lähteet
Niemi, S. & Kräkin, M. 2019. Asiantuntijatyön luonne ja
ajankäyttö kompleksisessa työympäristössä. LAMK Pro. [Viitattu 7.2.2020].
Saatavissa:
http://www.lamkpub.fi/2019/05/24/asiantuntijatyon-luonne-ja-ajankaytto-kompleksisessa-tyoymparistossa/
UKK-Instituutti 2019. Liikkumalla terveyttä – askel kerrallaan. Viikoittainen liikkumisen suositus 18–64-vuotiaille. [Viitattu 7.2.2020]. Saatavissa: https://www.ukkinstituutti.fi/liikkumisensuositus/aikuisten-liikkumisen-suositus
Vasankari, T. & Kolu, P. (toim.) 2018. Liikkumattomuuden lasku kasvaa – vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja heikon fyysisen kunnon yhteiskunnalliset kustannukset. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 31/2018. [Viitattu 9.3.2020]. Saatavissa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160724
