Diabeteksen ennaltaehkäisy osana hyvinvointialueiden rahoitusta

LAB-ammattikorkeakoulussa polkaistiin marraskuun lopulla käyntiin diabeteshoitotyön erikoistunut osaaja 30 op -täydennyskoulutus, joka on suunnattu diabetesta sairastavia hoitaville terveydenhuollon ammattilaisille. Koulutuksen ensimmäisenä teemana oli diabeteksen ennaltaehkäisy, mikä on kansanterveydellisesti ja myös -taloudellisesti merkityksellinen aihe.

Suomessa diabetekseen sairastuu vuosittain noin 25 000 henkilöä. Vaikka diabeteksen hoito on kehittynyt ja kehittyy edelleen harppauksin, diabetes aiheuttaa vakavia yksilön toimintakykyä heikentäviä lisäsairauksia. Lisäsairauksien hoito kallista ja vaatii usein erikoissairaanhoitoa, minkä lisäksi ne huonontavat elämänlaatua ja johtavat jopa ennenaikaiseen kuolemaan.

Diabetesliitto on laatinut toimenpide-ehdotuksen diabetesta sairastavien hoidon järjestämisen kehittämiseen. Yhtenä ensisijaisena toimenpide-ehdotuksena on diabetesriskissä olevien ja esidiabetesta sairastavien näyttöön perustuva elintapaohjaus ja elintapamuutosten tukeminen tavoitteena ennaltaehkäistä tai ainakin siirtää diabetekseen sairastumista. (Diabetesliitto 2024, 3–5)

Kuva 1. Liike on lääke myös diabetesta torjuttaessa. (zakmen 2022)

Vaikuttava elintapaohjaus

Suomalainen diabeteksen ehkäisytutkimus DPS (Lindström ym. 2021, 2399–2406) on luonut perustan näyttöön perustuvasta elintapaohjauksesta, ja sen pohjalta luotiin myös kansallinen tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisyn ohjelma DEHKO. Tutkimuksessa todettiin, että yksilöllinen elintapaohjaus, jossa tavoitteena on suositusten mukaisen ruokavalion noudattaminen, fyysinen aktiivisuus ja painon pudottaminen, on vaikuttavaa ja vähentää diabetekseen sairastavuutta jopa 13 vuoden ajan.

Vuonna 2023 otettiin käyttöön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kerroin eli HYTE-kerroin, joka tavoitteena on kannustaa hyvinvointialueita kansansairauksien ennaltaehkäisyyn. Vuodesta 2026 alkaen hyvinvointialueiden valtionrahoitus tulee perustumaan toimintaa ja tuloksia kuvaaviin HYTE-indikaattoreihin. HYTE-kerroin koostuu 13 eri indikaattorista, jotka on jaettu kahdeksaan eri toimintaa ja voimavaroja kuvaavaan prosessi-indikaattoriin ja viiteen tuloksia kuvaavaan tulosindikaattoriin. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2024a.) Yhtenä prosessi-indikaattorina on elintapaneuvonta tyypin 2 diabetesriskissä oleville (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2024b).

Diabeteksen tuntijat kentälle

Elintapaohjaus kuuluu kaikille terveydenhuollon ammattilaisille, myös lääkäreille, mutta käytännössä suunnitelmallinen ja pitkäjänteinen elintapaohjaus, erilaiset elintaparyhmät ja niihin liittyvät seurantakäynnit ovat sairaan- ja terveydenhoitajien, ravitsemus- ja fysioterapeuttien sekä liikuntaneuvojien osaamisaluetta. Tämä tuottaa haasteensa HYTE-kertoimen hyödyntämiseen, jossa seurataan diagnoosinumeroita, mikä tarkoittaisi lääkärin työpanosta nykyisin hyvin hoitaja- ja terapeuttivetoiseen toimintamalliin.

Diabeteksen sairastavuus lisääntyy edelleen riippumatta siitä, että tunnistetaan elintapaohjauksen vaikuttavuus sairastavuuteen sekä nykyisten hyvinvointialueiden rahoitukseen, joten diabeteksen ennaltaehkäisyssä vaikuttaisi olevan kehittämisen varaa, eikö? Diabeteshoitotyöhön erikoistunut osaaja -koulutuksen tavoitteena saada osaavia diabeteshoitotyön tekijöitä ja kehittäjiä kentälle ja siten edistää myös diabeteksen ennaltaehkäisyä.

Kirjoittaja

Heidi Häll työskentelee hoitotyön lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa.

Lähteet

Diabetesliitto. 2024. Diabetesta sairastavien hoidon järjestämisen kehittäminen. Viitattu 1.12.2024. Saatavissa https://diabetes.fi/wp-content/uploads/p4-migraatio/Tiedostot/Diabetesliitto/Vaikuttaminen/Diabetesta_sairastavien_hoidon_jarjestamisen_kehittaminen_2024.pdf

Lindström, J., Uusitupa, M., Eriksson, J., Ilanne-Parikka, P., Keinänen-Kiukaanniemi, S. & Tuomilehto, J. 2021. Mitä suomalainen tyypin 2 diabeteksen ehkäisytutkimus DPS on opettanut? Duodecim 2021, vol 127 no. 22, 2399–2406.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2024a. Hyte-kerroin ─ kannustin hyvinvointialueille. Viitattu 1.12.2024. Saatavissa https://thl.fi/aiheet/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/hyvinvointijohtaminen/alueellinen-hyvinvointijohtaminen/hyte-kerroin-kannustin-hyvinvointialueille

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2024b. Prosessi-indikaattorit. Viitattu 1.12.2024. Saatavissa https://thl.fi/aiheet/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/hyvinvointijohtaminen/alueellinen-hyvinvointijohtaminen/hyte-kerroin-kannustin-hyvinvointialueille/prosessi-indikaattorit

zakmen. 2022. Power club, exercise, gym, force. Pixabay. Viitattu 1.12.2024. Saatavissa https://pixabay.com/photos/power-club-exercise-gym-force-7291776/