Ensimmäisen teollinen vallankumous käynnistyi Britanniassa 1700-luvulla, jolloin työtä alettiin entistä enemmän tekemään koneiden voimalla (Mohajan 2021). Jo ennen sitä oli erilaisiin tehtäviin omat työkalunsa: seppä […]
Circular Economy
Hiilineutraalin hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen edellyttää vihreää siirtymää, joka nopeuttaa siirtymistä pois fossiilisesta energiasta uuden teknologian avulla. Uudella osaamisella parannetaan myös Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyä. Suomen tavoitteena on […]
Nopeissa kokeiluissa yritykset saavat mahdollisuuden testata alkuvaiheessa olevia tuotteitaan tai palveluitaan oikeassa ympäristössä ja oikeiden käyttäjien kanssa. Kokeilut ovat nopeimmillaan vain kuukauden mittaisia, mutta niiden […]
EU:n kunnianhimoisten kestävyystavoitteiden saavuttaminen vaatii uusia materiaalinkäyttö- ja kierrätystoimenpiteitä. Se myös velvoittaa yhteiskunnat rajoittamaan kasvihuonekaasupäästöjä ja varmistamaan kestävän kehityksen mukaisen luonnonvarojen käytön. Kiertotalouden tavoitteena on […]
Bioenergia ry kokosi tutkijoita, yritysten edustajia, rahoittajia ja muita aiheesta kiinnostuneita keskustelemaan biogeenisen hiilidioksidin hyödyntämisestä ja teknisistä hiilenpoistoista 17.4.2024 Kulttuurikasarmille Helsinkiin. Tilaisuudessa kuultiin puheenvuoroja kansainvälisistä […]
LAB-ammattikorkeakoulun Maallemuuttajat 2030 -hankkeessa (2019–2022) perustettu asukkaiden tavaralainaamo Asikkalan kirjastossa on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta. Shoichi Sato Keion yliopistosta Japanista saapui tiistaina 23.4.2024 haastattelemaan tavaralainaamon perustamisessa […]
Suomessa ympäristön tilaa pidetään kansainvälisellä tasolla hyvänä (Ympäristöhallinto). Tästä huolimatta myös Suomessa ympäristön tilaa uhkaavat ilmastonmuutoksen ja erilaisten teollisten toimintojen päästöjen lisäksi erilaiset ympäristövahingot. Ympäristövahinko, […]
Maailmalla vallitsevat ympäristö- ja energiakriisit tulevat hallitsemaan tulevaisuuden yhteiskunnallisia muutoksia. Rakennusalan markkinat elävät murroksen keskiössä muiden teollisuuden alojen tapaan. Rakennusalan on sopeuduttava vihreän murroksen vaatimuksiin […]
Terveysjärjestö WHO:n mukaan ilmastonmuutos on suurin yksittäinen uhka ihmisyydelle 2000-luvulla (Grahn-Laasonen 2023). Rakennussektori on yksi suurimmista ilmastopäästöjen aiheuttajista niin Suomessa kuin maailmallakin. Euroopan komission tiedonannon […]