Empatia työkaluna ja empatiatyökalut

Erilaiset toimintaympäristömme eivät synny sattumalta, vaan niiden kehittymistä ohjaavat jonkinlaiset tavoitteiden ajurit lähtökohdista lopputulemiin. Ympäristömme on myös jatkuvasti vahvemmin palvelullistettu (servitization), ja palvelujen näkökulma on käyttäjälähtöisyydessä. Jotta lähestymistapamme voi olla käyttäjälähtöistä, vaatii se aina empaattista ajattelua, mutta ennen kaikkea tekoja.

Katri Saarikiven mukaan empatia toteutuu, kun seurataan kolmea seikkaa. Ensimmäiseksi tulee tuntea empaattisen ajattelun kohde tarpeeksi hyvin. Toiseksi tulee aidosti ymmärtää kohdetta altistamalla itsensä samankaltaisille kokemuksille. Kolmanneksi tulisi tuottaa ratkaisuja, jotka parantavat kokemusta, konkreettisesti. (Saarikivi 2018)

Näin kirjattuna empatian soveltamisen vaatimukset kehittämistyössä eivät ole ylitsepääsemättömiä, mutta liian usein asioissa kuitenkin oikaistaan, jolloin lause ”me tunnemme asiakkaamme” toistuu harmillisen usein. On paljon erilaisia palveluja, systeemejä tai prosesseja, joissa empaattinen osallistuminen ei itseasiassa vaadi liikoja. Jääkiekko-ottelu, sovelluksen käyttäminen tai palautteen antaminen verkossa voidaan testata helpostikin. Voimme heittäytyä vain hiukan muuttaen näkökulmaamme ”lätkäfaniksi”, ”hotellin etsijäksi” tai ”suuttuneeksi asiakkaaksi”. Kun menemme yhä kauemmaksi omasta arvo- käsitys- tai kokemusmaailmastamme, empatia vaikeutuu. Kuinka voimme työikäisenä tuntea iän tuomaa kipua, tai kokea ympäristöä aistinaleneman kanssa?

Empatia voi tarvita työkaluja

Toisinaan toisen saappaisiin asettuminen tarvitsee empatiatyökaluja, joilla voidaan simuloida erilaisia käyttäjäryhmien kokemuksia. Toki tällaisia työkaluja on useita, mutta tässä blogissa käsittelen kahta menetelmää, joita pääsimme kokeilemaan NEAR-hankkeen (LAB 2024) asiantuntijavaihdon työpajoissa syksyllä 2024.

Ensimmäisessä menetelmässä käytimme Geronto-pukua, joka koostui useasta osasta erilaisia kehoon liitettäviä osia. Näillä voitiin simuloida kipuja, iän tuomaa liikunnan heikkenemää, näkökyvyn- sekä kuulonheikkenemää, mutta myös Parkinsonin taudin oireita. Laitteet ja pedagogiikan tarjosi tsekkiläinen Dohled na dosah (2024), joka tarjoaa kotihoidon ja kodissa selviytymiseen liittyviä ratkaisuja.

Kokemus oli varsin voimakas, ja usealla kokeiluun osallistuvalla olikin hyvin samankaltaisia näkemyksiä puvun hyödyistä. Puvun paino, joka simuloi lihasten vähenevää voimaa, hidasti liikkeitä, mutta kun siihen liitettiin osia, jotka tuottivat nivelkipujen kaltaisia tuntemuksia, alkoi vaikutus näkyä osallistuvien eleissä sekä ilmeissä. Vahvin indikaattori oli mielestäni käytös: kaikkeen ei pystynyt, ja kokeilija joutui tekemään valintoja. Pukua käyttävä näytti myös fyysisesti väsyneeltä ja turhautuneelta ja kompensoi liikkeitä esimerkiksi vettä juodessaan vieden päätään lähemmäksi käsiä. Lisäksi ilme kertoi jatkuvasta harkinnasta ja selviytymisestä.

[Alt-teksti: tutkimusryhmä ja koehenkilö, jolla on VR-lasit, kuulokkeet, harjoituspuki ja hansikkaat.] — Kuva 1. Käytettäessä Geronto-pukua myös helpoimmat tehtävät tuntuivat haastavilta. Käsissä on sähköä johtavat Parkinsonin tautia simuloivat hanskat. (Kuva: Sami Makkula)

Edie harhailemassa öiseen aikaan

Toinen työkalu, jota pääsimme kokeilemaan, liittyi dementian ymmärtämiseen ja kokemiseen. Käytimme Dementia Australia -tutkimussäätiön lisensoimia VR-ohjelmistoja, joilla koimme dementian aiheuttamia harhoja, liikkumiseen ja aistimiseen liittyviä haasteita (Dementia Australia 2024). Noin 5 minuutin VR-kokemus (first person point of view) oli kaksiosainen. Ensimmäisessä sessiossa tavoiteltiin hahmona nimeltä Edie wc-istuinta asunnossa herätessä keskellä yötä. Äänet ja näkymät veivät VR-tilaan luodun asunnon läpi. Edie koki tuskaa joutuessaan selviytymään ympäristössä, joka ei ollut dementikolle sopiva. Samalla vuorovaikutus ja ympäristö aiheutti epäselvyyttä muutenkin aisteihin luottamattomalle. Wc-reissu päättyi onnettomasti. Toisessa sessiossa asunto oli muutettu Edielle sopivaksi. Kokemus oli lohduttava, ja oli helppo ymmärtää esimerkiksi valaistuksen, kuosien sekä vuorovaikutuksen selkeyden tuoma turva dementikolle.

[Alt-teksti: tutkimusryhmä seisomassa paikoillaan VR-lasit ja kuulokkeet päässään.] — Kuva 2. Työpajassa kaikilla osallistujilla oli mahdollista uppoutua dementikon näkökulmaan yhtäaikaisesti. Äänimaailma lisäsi kokemuksen todenperäisyyttä huomattavasti. (Kuva: Sami Makkula)

Tämänkaltaiset empatiatyökalut ovat äärimmäisen tärkeitä, kun kehitämme hoitoa, palveluita sekä ympäristöjä esimerkkien kaltaisista oireista kärsiville. Jo pikainen kokeilu auttaa ymmärtämään oireiden aiheuttamia toiminnan laadun muutoksia. Kuinka nopeasti kipu tuo olemukseemme kärsimättömyyttä tai miten aistiharhat voivat vaikeuttaa päivittäisten askareiden suorittamista. Samalla kun kokee, huomaa ymmärtävänsä, mutta myös etsivänsä ratkaisuja.

Kirjoittaja

Sami Makkula on asiakkuuspäällikkö LAB-ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikössä. Hänen taustansa on muotoiluajattelussa ja käyttäjälähtöisessä kehittämisessä.

Lähteet

Dementia Australia. 2024. Verkkosivut. Viitattu 19.11.2024. Saatavissa https://www.dementia.org.au/about-dementia-australia

Dohled na dosah. 2024. Verkkosivut. Viitattu 19.11.2024. Saatavissa https://www.dohlednadosah.cz/

LAB. 2024. NEAR – NEw sociAl seRvices: innovative tools and skills for person-centred and community-based social models. Hanke. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 19.11.2024. Saatavissa https://www.lab.fi/en/project/near

Saarikivi, K. 2018. Empathy, emotion technologies and human experience. Video. Service Design Network -seminaari. Viitattu 19.11.2024. Saatavissa https://www.youtube.com/watch?v=gufub7Ee480&index=3&list=PLe-6OG8CRPNN0Bfych0t9755bTReoU4Sc&t=11s