Vertikaaliviljely on nouseva tuotantotapa, joka voi muuttaa tapamme tuottaa ruokaa. Erityisesti Suomessa pohjoinen sijainti ja pitkät talvet haastavat perinteistä maataloutta. Avgoustaki ym. (2020) korostavat koko maanviljelyn kestävän tuotantotavan kehittämistä, jossa näkökulman on oltava riittävän laaja.
Teknologia luo uusia mahdollisuuksia
Kehittynyt valaistus, tarkasti säädellyt lämpötila- ja kosteusolosuhteet sekä automaatiojärjestelmät mahdollistavat kasvien tehokkaan ja jatkuvan kasvatuksen. VERTIKA-hankkeen (LAB 2025) aikana on noussut esiin tarve kehittää entistä energiatehokkaampia ratkaisuja, sillä energiankulutus on merkittävä kustannuserä. Tulevaisuudessa automaatio ja tekoäly voivat vähentää energiankulutusta ja lisätä resurssitehokkuutta esimerkiksi optimoimalla valon määrää kasvien eri kasvuvaiheissa.
![[Alt-teksti: runsaasti riippuvia, suuria kurkkuja tukien varassa.]](https://blogit.lab.fi/labfocus/wp-content/uploads/sites/8/2025/03/105_2025_Vertikaaliviljelyn-tulevaisuus_1-1024x556.jpg)
VERTIKA on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja Euroopan unionin osarahoittama hanke. Sen tavoitteena on edistää vertikaaliviljelyn käyttöä Suomessa välittämällä tietoa aiheesta. (LAB 2025)
Eaves ym. (2018) vertailivat tutkimuksessaan vertikaaliviljelyn ja kasvihuoneen kokonaistuottoa ja kannattavuutta ovat hyvin lähellä toisiaan. Havaittiin, että vertikaaliviljely voi tuottaa hieman suurempaa voittoa erityisesti alueilla, joissa sähkön hinta on matala. Energiatehokkuuden parantaminen on erityisen tärkeää, jos vertikaaliviljelystä halutaan tehdä suuren mittakaavan kannattavaa toimintaa.
Keinovalaistus vaatii runsaasti energiaa. Se kasvattaa kustannuksia. Korkeat investointikustannukset ja rajallinen kasvivalikoima rajoittavat toiminnan skaalautuvuutta kannattavalla tavalla. Siksi toimiala kaipaa edelleen edullisempia teknologioita ja joustavia liiketoimintamalleja. (Oosterwyk 2022)
Omavaraisuus tulevaisuuden trendinä
Maailmanlaajuiset kriisit korostavat huoltovarmuuden merkitystä. Vertikaaliviljely voi olla osa ratkaisua kriisitilanteissa, joissa tuontiruokaan ei voi täysin luottaa. Paikallinen tuotanto lähellä kuluttajaa vähentää riippuvuutta pitkistä toimitusketjuista ja mahdollistaa tuoreen, ravinteikkaan ruoan saatavuuden vuoden ympäri.
Vertikaaliviljely tukee myös kestävää kehitystä. Vedenkulutus on merkittävästi pienempi kuin perinteisessä viljelyssä, ja suljetuissa järjestelmissä voidaan minimoida lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö. Tällä on suora vaikutus ympäristöön, mikä mahdollistaa päästöttömämmän ruoantuotannon. (Avgoustaki ym. 2020)
![[Alt-teksti: henkilö pitämässä esitystä luentosalissa.]](https://blogit.lab.fi/labfocus/wp-content/uploads/sites/8/2025/03/105_2025_Vertikaaliviljelyn-tulevaisuus_2-1024x547.jpg)
Uudet liiketoimintamahdollisuudet
Hankkeen aikana on selvinnyt, että kannattavat tuotteet ovat tällä hetkellä pääosin suuren mittakaavan pienen marginaalin tuotteita. Tulevaisuudessa kapean segmentin korkeasti jalostetut tuotekonseptit voivat kuitenkin avata uusia ovia.
Kannattavuuden näkökulmasta vertikaaliviljelyssä on ollut järkevää keskittyä nopeakasvuisiin ja korkean markkina-arvon kasveihin, kuten yrtteihin ja salaatteihin. Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusi patentoitu teknologia laajentaa mahdollisuuksia entisestään, mahdollistaen myös kurkkujen ja proteiinipitoisten papujen kustannustehokkaan viljelyn kerroksittain. Tämä avaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia erityisesti kaupungeissa ja haastavissa olosuhteissa. (Luke 2018)
Tulevaisuudessa myös marjat, kuten mansikat, sekä taimituotanto voivat tarjota hyviä tuottomahdollisuuksia. Esimerkiksi Metropolia ammattikorkeakoulun Jaakko Lehtonen toi esiin mansikanviljelyn mahdollisuuksia (Lehtonen 2024).
Martin & Bustamante (2021) mainitsevat pienimuotoisemman, modulaarisen vertikaaliviljelyn, joka mahdollistaa paikallisuuden hyödyntämisen ja erikoistuotteiden viljelyn. Liiketoimintamalleja tulee edelleen kehittää, ja kevyemmät alkuinvestoinnit ja joustavat rahoitusratkaisut voivat rohkaista uusia yrittäjiä tarttumaan vertikaaliviljelyn mahdollisuuksiin.
![[Alt-teksti: monimutkaisen näköinen koneisto, johtoja, putkia, massiivisia koneiden paneeleita seinän vieressä.]](https://blogit.lab.fi/labfocus/wp-content/uploads/sites/8/2025/03/105_2025_Vertikaaliviljelyn-tulevaisuus_3-1024x545.jpg)
Verkostot ja yhteistyö luovat kasvualustan
Yksi tärkeimmistä tulevaisuuden kehityskohteista on verkostojen vahvistaminen. VERTIKA-hankkeen aikana on painotettu kotimaisten ja kansainvälisten yhteistyömallien rakentamista. Tiedon jakaminen, avoimet tutkimusyhteistyöt ja parhaiden käytäntöjen levittäminen ovat avainasemassa, jotta ala voi kehittyä nopeasti ja kestävällä tavalla.
Kirjoittaja
Jyri Hänninen on liiketalouden lehtori LAB-ammattikorkeakoulussa. Hän toimii VERTIKA-hankkeessa projektipäällikkönä.


Lähteet
Avgoustaki, D.D. & Xydis, G. 2020. How energy innovation in indoor vertical farming can improve food security, sustainability, and food safety? In: Advances in Food Security and Sustainability, Volume 5. Elsevier Inc., 1-51. Viitattu 18.3.2025. Saatavissa https://doi.org/10.1016/bs.af2s.2020.08.002
Eaves, J. & Eaves, S. 2018. Comparing the Profitability of a Greenhouse to a Vertical Farm in Quebec. Canadian Journal of Agricultural Economics, 66(1), 43–54. Viitattu 18.3.2025. Saatavissa DOI: https://doi.org/10.1111/cjag.12161
LAB. 2025. VERTIKA. Vertikaaliviljelyllä omavaraisuutta ja runsasta liikearvoa liiketoimintaan. Hanke. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 18.3.2025. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/vertikaaliviljelylla-omavaraisuutta-ja-runsasta-liikearvoa-liiketoimintaan
Lehtonen, J. 2024. Esitys VERTIKA-hankkeen tiedonvälitystapahtumassa. 12.11.2024. Kohoa-synergiakeskus, Kouvola.
Luke. 2023. New possibilities for vertical farming with high-wire crops. Luonnonvarakeskus. Natural Resources Institute Finland. Luonnonvarakeskus. Viitattu 21.3.2025. Saatavissa https://www.luke.fi/en/news/new-possibilities-for-vertical-farming-with-highwire-crops
Martin, M. & Bustamante, M.J. 2021. Growing-Service Systems: New Business Models for Modular Urban-Vertical Farming. Frontiers in Sustainable Food Systems, 5, Article 787281. Viitattu 18.3.2025. Saatavissa doi: 10.3389/fsufs.2021.787281
Oosterwyk, J. 2022. Six Hard Truths about Vertical Farming. Grow Magazine. Viitattu 21.3.2025. Saatavissa https://grow.cals.wisc.edu/departments/front-list/six-hard-truths-about-vertical-farming