Kohti kansainvälisempää opetusta hyvinvointiyksikössä

Koulutus kansainvälistyy myös LAB-ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikössä. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii syksyllä 2021 alkanut englanninkielinen Paramedic-koulutus sekä tulevana syksynä alkava Public Health Nurse -koulutus. Jos koulutus kerran kansainvälistyy, miksi siis opetuskin ei kansainvälistyisi?

Maaliskuussa 2024 Tšekin Brnossa järjestettiin International Paramedic Network -kokous, jossa edustajat ensihoidon koulutusta järjestävistä korkeakouluista eri puolilta Eurooppaa istuivat yhteisen pöydän ääreen miettimään yhteistyömahdollisuuksia. Järjestävänä oppilaitoksena kokouksessa toimi Masaryk University ja kokouksessa osallistujia oli Suomesta, Saksasta, Iso-Britanniasta, Tšekeistä sekä Espanjan Baskimaasta. Kokous oli luonnollista jatkoa keväällä 2023 järjestetylle ensimmäiselle kokoukselle Manchesterissä, Iso-Britanniassa ja verkoston perustamiselle.

Yhteistyön monet mahdollisuudet

Vaikka ensihoitopalvelun järjestäminen sekä myös itse ensihoidon koulutus on hyvin erilaista eri puolilla Eurooppaa, koulutukseen liittyvät tavoitteet ja haasteet ovat yllättävänkin samankaltaisia. Yhteistyö eri oppilaitosten välillä antaa uutta perspektiiviä asioiden järjestämiseen ja käytännön opetuksen kehittämiseen. Kaikkea uutta ei tarvitse ”keksiä” alusta alkaen uudestaan, vaan muilta saaduista ideoista on helpompi jalostaa uutta. Kokouksessa esille nostettiin kokemusten jakamisen lisäksi muun muassa opiskelijoiden ja opettajien vaihtovierailujen kehittäminen, tutkimusten ja opinnäytetöiden tekeminen yhteistyössä sekä opetuksen reaaliaikainen jakaminen niin luentojen kuin simulaatioharjoitustenkin osalta.

[Alt-teksti: seitsemän henkilön ryhmä rakennuksen seinustalla.]
Kuva 1. Kokoukseen osallistui ensihoidon kouluttajia viidestä eri maasta. (Kuva: Tuomo Nyyssönen)

Masaryk University – lääketieteellinen tiedekunta

Pääsimme vierailun aikana tutustumaan myös Masarykin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan. Ensihoitajatutkinto on Tšekeissä yliopistotutkinto ja Masarykin yliopistossa lääketieteellisen tiedekunnan alla. Masaryk University on kokonaisuudessaan valtavan kokoinen korkeakoulu sisältäen 400 eri koulutusohjelmaa; opiskelijoita Masarykissa on yhteensä 30500 (Masaryk University 2024). Erityisen vaikutuksen vierailijoihin tekivät lääketieteellisen tiedekunnan simulaatiotilat sisältäen polikliinisten hoitotilojen lisäksi myös muun muassa simuloidun tietokonetomografiatutkimushuoneen sekä helikopterin laskeutumispaikan rakennuksen katolla!

Vierailun aikana tutustuimme myös Masarykissa opiskeleviin ensihoitajaopiskelijoihin ja saimmekin järjestää heille simulaatioharjoituksia hätätilapotilaan tutkimisesta ja hoitamisesta päivystyspoliklinikalla. Mukavaa oli huomata, että tšekkiläiset ensihoitajaopiskelijat ovat hyvin samanlaisia kuin ensihoitajaopiskelijat meillä LAB:llä.

Kaikki kokoukseen osallistuvat olivat yhtä mieltä siitä, että yhteistyötä jatketaan ja että tapaamisia järjestetään tulevaisuudessa niin verkossa kuin vähintään kerran vuodessa jossain verkostoon kuuluvan yliopistossa. Seuraava kasvokkainen tapaaminen on sovittu järjestettävän LABin Lappeenrannan kampuksella syksyllä 2024.

Kirjoittaja

Tuomo Nyyssönen työskentelee LAB-ammattikorkeakoulussa ensihoidon lehtorina.

Lähteet

Masaryk University. 2024. About Masaryk University. Viitattu 29.5.2024. Saatavissa https://www.muni.cz/en/about-us