Seitsemän vinkkiä hankekirjoittamiseen

Suomen kilpailukyky ja hyvinvointi rakentuvat valtakunnallisen TKI-tiekartan mukaan osaamiselle, tutkimukselle ja innovaatioille. TKI-toiminnan määrän ja laadun nostamisen lisäksi tiekartan toimenpiteillä vahvistetaan osaamiskeskittymiä ja ekosysteemejä, lisätään T&K-toimijoiden yhteistyötä ja monipuolistetaan julkisen sektorin roolia innovaatiotoiminnan vauhdittajana ja hyödyntäjänä. (Valtioneuvosto 2021.) Innoverkostot (2023) edistää vuoropuhelua ja pyrkii toiminnallaan lisäämään maakuntarajat ylittävää yhteistyötä eri tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimijoiden sekä yritysten välille.

Hankeideasta hankesuunnitelmaan

Hankekirjoittamisessa TKI-hankkeiden läpimeno prosentit vaihtelevat alueittain ja teemoittain, mutta hankekirjoittamisen prosessi on kuitenkin melko samanlainen.

Kuva 1. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – hanketoiminnassakin. (TheDigitalArtist 2017)

Kehittääksemme Innoverkostossa osaamistamme hankehakemuksen kirjoittamisessa, haastattelimme aiheesta LUT-korkeakoulujen tutkimuspalveluasiantuntijaa Riitta Välttilää (2024). Hän neuvoi ottamaan huomioon ainakin seuraavat asiat kirjoitettaessa hanketta.

1. Hakuilmoitus

Perehdy hakuilmoitukseen huolellisesti ja palaa siihen säännöllisesti hankekirjoittamisen aikana. Hakuilmoituksen voi ajatella olevan rahoittajan tarjouspyyntö, johon vastataan hakemuksella. Hakuilmoituksessa on mainittu haun tavoitteet ja kohderyhmät sekä ohjelmia ja strategioita, jotka liittyvät haun teemaan. Hakuilmoituksessa on esitelty myös valintaperusteet sekä tärkeitä yksityiskohtia, joita tulee huomioida erityisesti budjettia laatiessa.

2. Hakemus hakujärjestelmään

Avaa hakemus hakujärjestelmään ja perehdy hakemuksessa annettuihin kysymyksiin.

3. Hankkeen aikataulu

Tee realistinen aikataulu hankkeen valmistelutyölle ja hankesuunnitelman kirjoittamiselle. Selkeällä aikataululla rahoittaja ymmärtää suunnitelman loogisen eteneminen. Hankevalmistelun aikatauluttaminen auttaa hakemuksen hiomiseen kuntoon ajoissa.

4. Toimenpiteet hankkeessa

Kirjoita toimenpiteet konkreettiseen, ymmärrettävään muotoontekemisen kautta. Jos hanke saa rahoituksen ja sitä lähdetään toteuttamaan, niin suunnitelma voi toimia hyvänä toteuttamissuunnitelmana tehtävänkuvineen ja aikatauluineen. Mieti mitä, milloin, miten ja kenelle hanketta tehdään, ja kuka tekee.

5. Hankkeen kohderyhmät

Pohdi, kenelle hanketta tehdään eli keitä ovat hankkeen kohderyhmät. Osallista kohderyhmät jo valmisteluvaiheessa hankkeen suunnitteluun ja selvitä kohderyhmän tarpeet/ajatukset hankkeesta.

6. Hankkeen budjetti

Suhteuta hankkeen budjetti hankkeen tekemiseen; mitä resursseja tarvitaan toimenpiteitä varten ja millaisia henkilöresursseja varataan, joilla tulokset saavutetaan.

7. Hankkeen vaikuttavuus

Suunnitellun hankkeen tulee vastata aina tarpeeseen tai haasteeseen.  Hankkeen rahoittaja mittaa edellä mainittuja erilaisilla indikaattoreilla. Indikaattorit mainitaan yleensä hakemuksessa.

Hyvä hankesuunnitelma

Hankesuunnitelma on se asiakirja, jonka avulla hakijan tulee kyetä vakuuttamaan hankkeiden rahoittajat toimenpiteiden välttämättömyydestä, ja jonka perusteella rahoittajat arvioivat hankkeen rahoituskelpoisuutta. Hankerahoitusta myönnetään sen vuoksi, että kehittäminen veisi asioita uudelle tasolle ja että saataisiin vaikuttavia tuloksia aikaan. (Mäntymäki 2022.)

Innoverkostot (2023) jalkauttaa tietoa Innovaatio- ja osaamisverkostot -teeman rahoitushauista ja tuloksista valtakunnallisesti ja tukee toiminnallaan teemasta jo rahoituksen saaneita hankkeita. Innoverkostojen toimintaa toteuttaa LAB-ammattikorkeakoulu ja sitä rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus.

Kirjoittaja

Kirsi Kallioniemi työskentelee lehtorina LAB-ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikössä ja TKI-asiantuntijana INNOVATE-hankkeessa.

Lähteet

Innoverkostot. 2023. Nostetta tutkimus- ja yritysmaailman yhteistyöhön. Viitattu 12.6.2024. Saatavissa https://www.innoverkostot.fi/

Mäntymäki, P. 2022. Länsi-Suomen teemaviikko: Millainen on hyvä hankesuunnitelma? Viitattu 12.6.2024. Saatavissa https://rakennerahastot.fi/-/millainen-on-hyva-hankesuunnitelma-

TheDigitalArtist. 2017. Hankesuunnittelu, liiketoimintaa. Pixabay. Viitattu 12.6.2024. Saatavissa https://pixabay.com/fi/photos/hankesuunnittelu-liiketoimintaa-2738526/

Valtioneuvosto. 2021. Kansallinen tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatioiden päivitetty tiekartta. Viitattu 12.6.2024. Saatavissa https://tem.fi/documents/1410877/2095051/Kansallinen_tutkimuksen_kehittamisen_ja_innovaatioiden_paivitetty_tiekartta.pdf/7864d6c9-21e0-8586-89bf-71720709f72b/Kansallinen_tutkimuksen_kehittamisen_ja_innovaatioiden_paivitetty_tiekartta.pdf?t=1700744072057

Välttilä, R. 2024. Henkilökohtainen tiedoksianto 12.6.2024.