Taskukortti keinona sydäninfarktipotilaan parempaan hoitoon

Terveydenhuollon tarjoamien palvelujen on oltava laadukkaita, turvallisia ja asianmukaisesti toteutettuja. Sinulla on oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon sekä siihen liittyvään kohteluun. Hyvää hoitoa ja hyvää kohtelua ovat esimerkiksi hoidon laatu, potilasturvallisuus, yhdenvertaisuus sekä henkilöstön ammattitaito ja osaaminen. (Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspiste 2024)

Etelä-Savon hyvinvointialueen konservatiivisella osastoalueella tartuttiin tilaisuuteen kehittää hoitajille työväline sydäninfarktipotilaan hoitamisen tueksi. Sekä uusien että vanhempien hoitajien kiireisen työnteon helpottamiseksi päätettiin tuottaa LAB-amk:n täydennyskoulutuksessa taskukorttikokoinen muistilista kyseisen potilasryhmän hoidon sisällöstä sen eri vaiheista vuodeosastohoidossa.

Aiheen ideointi ja suunnittelu aloitettiin konservatiivisen osastoalueen hoitajien kokemusten pohjalta kysyen heiltä, mihin asiaan he toivoisivat ohjeistusta. Suunnitelma esitettiin tammikuussa 2024. Sen jälkeen aloitettiin tiedonkeruu; luotettavaa tietoa kerättiin eri tietokannoista. Lisäksi työyksikön koulutussuunnittelijan luona käytiin hakemassa työhön ideoita ja neuvoja työn toteutukseen. Tiedonkeruun pohjalta tehtiin raakaversio taskukortista. Ideoita saatiin myös valmiista taskukorttimalleista.

Yhdenmukaisuutta hoitokäytäntöihin

Taskukortti pilotoitiin kesäkuun 2024 aikana kyseisen osastoalueen hoitajien käytössä ja muokattiin sen jälkeen paremmin käyttäjiä palvelevaksi.  Työn esittely on lokakuussa 2024, minkä jälkeen se otetaan käyttöön työyksikössä. Taskukortti sisältää potilaan hoito-ohjeet potilaan saapuessa osastolle, hoidon toteutuksesta osastolla sekä kotiutus- ja varjoainekuvausohjeet.

Sydänpotilaan taskukortin tavoitteina on vahvistaa työntekijöiden osaamista sekä yhdenmukaistaa sydäninfarktipotilaan hoitokäytäntöjä. Taskukortista löytyy myös sähköinen versio Etelä-Savon hyvinvointialueen intranetistä, jotta korttia on helppo päivittää.

Kuva 1. On tärkeää varmistaa sydänpotilaan nopea ja laadukas hoito. (Tumisu 2022)

Turvallisuutta muistilistoista

Asiakas- ja potilasturvallisuudesta säädetään useissa laeissa, ja asiakas- ja potilasturvallisuuteen kuuluvat muun muassa tilojen, laitteiden ja tarvikkeiden, potilastietojärjestelmien sekä lääkkeiden turvallinen käyttö ynnä toimiva tiedonkulku. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2022) Tarkistuslistat ovat ehdottoman hyödyllisiä turvallisuuskriittisillä aloilla. Lista vähentää ihmisestä itsestään johtuvia virheitä, mutta ei poista niitä kokonaan. Tarkistuslistat tulee tehdä tiiviiksi kokonaisuuksiksi, jotka palvelevat käyttöympäristössään ja niissä pyritään minimoimaan väärintulkinnan mahdollisuus. (Nyberg 2020)

Tarkistuslista ei ainoastaan auta muistamaan tärkeitä yksityiskohtia vaan tukee myös ei-teknisiä taitoja, kuten kuuntelemista, tiedon jakamista, valppautta ja ryhmähengen luomista. Se luo turvallisuutta ja tuo toimintaan järjestelmällisyyttä. Tarkistuslistoja on terveydenhuollossa käytetty muistin tukena kymmeniä vuosia, mutta monet niistä ovat olleet joko yksittäisten ammattilaisten tai yksittäisten sairaaloiden käyttämiä.  (Blomgren & Pauniaho 2014)

Toiveena on, että taskukortista olisi apua niin uusille työntekijöille perehtymisen aikana kuin kokeneillekin tekijöille muistilistana työnteon ohelle. Taskukortilla pyritään turvaamaan laadukas sydäninfarktipotilaan hoito työntekijän kokemustasosta riippumatta.

Kirjoittajat

Jaana Häkkinen työskentelee sairaanhoitajana Etelä-Savon hyvinvointialueen konservatiivisella osastoalueella Mikkelissä sekä osallistuu LAB-ammattikorkeakoulun kardiologiseen hoitotyöhön erikoistunut osaaja -täydennyskoulutukseen.

Marita Korhonen työskentelee sairaanhoitajana Etelä-Savon hyvinvointialueen teho- ja valvontaosastolla Mikkelissä sekä osallistuu LAB-ammattikorkeakoulun kardiologiseen hoitotyöhön erikoistunut osaaja -täydennyskoulutukseen.

Katja Puhakainen toimii LAB-ammattikorkeakoulussa hoitotyön lehtorina sairaanhoitajakoulutuksessa ja vastuuopettajana kardiologiseen hoitotyöhön erikoistunut osaaja -täydennyskoulutuksessa.

Lähteet

Blomgren, K. & Pauniaho, S-L. 2014. Terveydenhuollon tarkistuslista. Duodecim oppiportti. Viitattu 27.8.2024. Saatavissa https://www.oppiportti.fi/oppikirjat/ptp00304?q=tarkistuslistat

Nyberg, T. 2020. Tarkistuslistat – uhka ja mahdollisuus. Finnafest. Viitattu 2.10.2024. Saatavissa https://say.fi/files/nyberg_tarkistuslistat.pdf

Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspiste. 2024. Hoidon laatu Suomessa. Viitattu 21.8.2024. Saatavissa https://www.eu-terveydenhoito.fi/hoitoon-ulkomailta-suomeen/terveydenhuoltojarjestelma-suomessa/hoidon-laatu-suomessa/.

Sosiaali- ja terveysministeriö. 2022. Asiakas- ja potilasturvallisuus. Viitattu 2.10.2024. Saatavissa https://stm.fi/asiakas-ja-potilasturvallisuus

Tumisu. 2022. Heart attack, sairaus, terveyttä. Pixabay. Viitattu 3.9.2024. Saatavissa https://pixabay.com/fi/photos/heart-attack-sairaus-terveytt%C3%A4-7479253/.