Sydämen vajaatoimintaa sairastavan potilaan palliatiivinen hoito

Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan parantumattomasti sairaan oireenmukaista hoitoa siinä vaiheessa, kun sairauden etenemiseen ei enää voida vaikuttaa. Hoidon ensisijainen päämäärä on lievittää kärsimystä ja vaalia elämänlaatua. Palliatiivisen hoidon tulisi kuulua kaikkiin sairauden vaiheisiin hoitolinjasta riippumatta, ja se tulisi aloittaa riittävän varhain pitkäaikaisen sairauden hoidon rinnalle (Saarto ym. 2022).

Sydämen vajaatoiminta on oireyhtymä, jonka taustalla voi olla useampia sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia, kuten sepelvaltimotauti ja verenpainetauti. Sairauden tyypilliset oireet aiheutuvat elimistön riittämättömästä verenkierrosta, kun sydämen pumppaustoiminta on heikentynyt. Potilaan hyvän loppuvaiheen hoidon on todettu lisäävän sekä potilaan että hänen omaistensa tyytyväisyyttä sekä vähentävän vajaatoiminnasta aiheutuvaa oireilua ja sairaalahoidon tarvetta. (Sydämen vajaatoiminta  2023.)

Sydämen vajaatoimintaa sairastavan potilaan lähestyvää kuolemaa on yksilötasolla vaikea ennakoida.  Oirekuva on vaihteleva, sillä vaikeidenkin sairaalahoitoa vaativien pahenemisvaiheiden ja vähäoireisempien jaksojen välissä potilas voi elää kotona hyväkuntoisena pitkään.  (Mustonen 2015.) Viimeisten kuuden kuukauden aikana ennen kuolemaa sydämen vajaatoimintapotilaat viettävät 25 % ajasta sairaalahoidossa (Sydämen vajaatoiminta 2023). Merkillepantavaa on, että palliatiivisessa hoidossa olevien sydämen vajaatoimintapotilaiden oirehoidon on tutkittu toteutuvan heikommin sairaalassa kuin hoivakodeissa tai palliatiiviseen hoitoon erikoistuneissa yksiköissä. Tämän on ajateltu johtuvan siitä, että sairaaloissa hoidon fokus on enemmän elämää ylläpitävää. (Årestedt ym. 2021.)

[Alt-teksti: särkynytsydän-kasvi lähikuvassa.]
Kuva 1. Sydämen vajaatoimintaa sairastavan oirehoitoon on kiinnitettävä huomiota. (Bru-nO 2016)

Oirehoidon kehittämisellä parannetaan potilaan elämänlaatua

Elämän loppuvaiheessa sydämen vajaatoimintaa sairastavan potilaan tyypillisimpiä oireita ovat hengenahdistus, kipu, kakeksia ja voimakas uupumus (Lee & Hwang 2022).  Potilaan elämässä on runsaasti fyysistä oiretaakkaa, jotka voivat lisäksi aiheuttaa myös psyykkisiä oireita, kuten masennusta, ahdistusta ja kärsimystä.  Huonosti hoidetut oireet ‒ fyysiset ja psyykkiset ‒ heikentävät potilaan elämänlaatua ja elämänhalua sekä saattavat altistaa potilaan toivomaan omaa kuolemaansa. (Hänninen 2015; Hill ym. 2020.)

Palliatiivisen sydämen vajaatoimintapotilaan oirehoito koostuu niin lääkkeellisistä kuin lääkkeettömistäkin hoitomuodoista. Hoitohenkilökunnan taidot tunnistaa potilaan oireita ja laaja näyttöön perustuva oirehoidon osaaminen ovat olennaisia hyvän palliatiivisen hoidon toteutumiseksi. Sipilä (2024) perehtyi palliatiivisen hoidon erikoistumisopintojen kehittämistehtävässä palliatiivista sydämen vajaatoimintaa sairastavan potilaan oireisiin ja oirehoitoon. Kehittämistehtävän tuotoksena syntyi opas perusterveydenhuollon vuodeosastojen hoitohenkilökunnan työn tueksi.

Kirjoittajat

Eeva Sipilä toimii Kanta-Hämeen hyvinvointialueella perusterveydenhuollon vuodeosastolla sairaanhoitajana. Hän on opiskellut LAB-ammattikorkeakoulussa palliatiivisen hoidon asiantuntija -erikoistumiskoulutuksessa.

Titta Sainio on hoitotyön lehtori LAB-ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikössä Lappeenrannan kampuksella. Hän on muun muassa lääkehoidon sekä palliatiivisen hoidon asiantuntija -erikoistumiskoulutuksen opettaja.  

Lähteet

Bru-nO. 2016. Särkynyt sydän, kukat, kasvi. Pixabay. Viitattu 4.9.2024. Saatavissa https://pixabay.com/fi/photos/s%C3%A4rkynyt-syd%C3%A4n-kukat-kasvi-1425870/

Hill, L., Geller, P., Baruah, R., Beattie, M., Boyne, J., de Stoutz, N., Di Stolfo, G., Lambrinou, E., Skibelund, K., Uchmanowicz, I., Rutten, H., Čelutkiené, J., Piepoli, F., Jankowska, A., Chioncel, O., Ben Gal, T., Seferovic, M., Ruschitzka, F., Coats, S., Strömberg, A. & Jaarsma, T. 2020. Integration of a palliative approach into heart failure care: a European Society of Cardiology Heart Failure Association position paper. European Journal of Heart Failure.Viitattu 16.8.2024. Saatavissa https://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/ejhf.1994

Hänninen, J. 2015. Oireiden esiintyvyys palliatiivisessa hoidossa. Teoksessa Saarto, T., Hänninen J., Antikainen R. & Vainio A. (toim.) Palliatiivinen hoito.  3. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Viitattu 7.7. 2024. Saatavissa Oireiden esiintyvyys palliatiivisessa hoidossa – Duodecim Oppiportti

Lee, J-U. & Hwang, K-K. 2022. End-of-Life Care for End-stage Heart Failure Patients. Korean Circulation Journal, 2022 Sep; 52(9). Viitattu 24.8.2024. Saatavissa https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC9470494/

Mustonen, P. 2015. Sydämen vajaatoiminnan etiologia, esiintyvyys ja ennuste. Teoksessa Saarto, T., Hänninen, J., Antikainen, R. & Vainio, A. (toim.) Palliatiivinen hoito. 3. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Viitattu 7.7. 2024. Saatavissa Sydämen vajaatoiminnan oireet, diagnostiikka ja erotusdiagnostiikka – Duodecim Oppiportti

Saarto, T., Lyytikäinen, M., Ahtiluoto, S., Junttila, K., Lehto, J., Finne-Soveri, H., Hammar.T. & Forsius, P. 2022. Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kansallinen laatusuositus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 7.7.24. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-824-8

Sipilä, E. 2024. Palliatiivisen sydämen vajaatoimintapotilaan oireet ja oirehoito. Opas Vanajaveden sairaalan hoitohenkilökunnalle. Erikoistumiskoulutuksen kehittämistehtävä.

Sydämen vajaatoiminta. 2023. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Kardiologisen Seuran asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2023. Viitattu 7.7.2024.  Saatavissa https://www.kaypahoito.fi/hoi50113

Årestedt, K., Brännström, M., Evangelista, L.S., Strömberg, A. & Alvariza, A. 2021. Palliative key aspects are of importance for symptom relief during the last week of life in patients with heart failure. ESC Heart Failure. Vol. 8, Issue 3. 2202‒2209. Viitattu 16.8.2024.  Saatavissa https://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/ehf2.13312