ECOSYSTEX-konferenssi tarjosi inspiraatiota ja vahvistusta tekstiilien ekosuunnittelun ajankohtaisiin tutkimusteemoihin

Milanossa järjestettiin 15.–16. lokakuuta 2024 ECOSYSTEX-konferenssi, jossa LAB-ammattikorkeakoulun SADE-hankkeen TKI-asiantuntijat olivat mukana kuulemassa ajankohtaisista tekstiili- ja muotialan EU-lainsäädännöistä (linkki SADE-hankkeen verkkosivulle). Lisäksi kuultiin innostavia esimerkkejä käynnissä olevista EU-projekteista. ECOSYSTEX järjestettiin Textile ETP:n toimesta, jonka jäsenenä LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti on ollut muutaman vuoden ajan (linkki Textile ETP:n verkkosivuille). Textile ETP eli The European Technology Platform for the Future of Textiles and Clothing on vuonna 2004 perustettu tutkimuksen ja innovation edistämiseen suunnattu verkosto EU-alueen tekstiili- ja muotialan toimialalle (Textile ETP 2024).

Uusi ekosuunnitteluasetus tulee mullistamaan tulevaisuuden tuotesuunnittelun

Euroopan Unionissa on meneillään mittavia muutoksia tulevaisuuden tekstiili- ja muotialalle: valmisteilla olevat direktiivit tulevat ohjaamaan muotialaa vahvasti kohti vastuullisuutta ja kiertotaloutta. Tämä tapahtuu sääntelemällä yritysten vastuullisuustoimia muun muassa edellyttämällä vastuullisuusraportointia ja tuotteen koko elinkaaren huomioivaa tuotesuunnittelua. (Ruokamo 2024) EU:n valmisteluiden mukaan vanha ekosuunnitteludirektiivi tullaan korvaamaan uudella ekosuunnitteluasetuksella (ESPR). Tämä tarkoittaa, että energiateollisuuden tuotteista tunnetut ekosuunnittelusäädökset laajenevat lähivuosina elektroniikkaan, tekstiileihin, huonekaluihin ja lähes kaikkiin tuotteisiin.

Tuotteet tulee jatkossa suunnitella siten, että ne kuluttavat mahdollisimman vähän energiaa ja luonnonvaroja, ovat mahdollisimman korjattavia ja kierrätettäviä ja niillä tulee olla pitkä käyttöikä. Vanhaan direktiiviin verrattuna suurimmat muutokset tulevat olemaan soveltamisalan laajentaminen, aiempaa perusteellisempi kiertotalousasioiden huomiointi, tuotteille annettava digitaalinen tuotepassi sekä lisäksi vaatimuksia myymättömien tuotteiden hävitykseen liittyen. Tekstiilien tuoteasetukset tulevat olemaan ensimmäisenä valmistuvien joukossa ja niiden vaatimukset astuvat voimaan arviolta kesäkuussa 2027. Tekstiilit ovat luultavasti myös ensimmäisiä tuoteryhmiä akkujen ohella, joille tulee ottaa käyttöön digitaaliset tuotepassit. (Ekosuunnittelu.info 2024)

Kolme kuvaa konferenssiympäristöstä, jossa lavalla puhujia ja panelisteja sekä kuva konferessiesitteistä.
Kuva 1. Milanossa lokakuussa järjestetyssä ECOSYSTEX-konferenssissa oli mielenkiintoisia puheenvuoroja ja asiantuntijoiden paneelikeskustelu. (Kuva: Annariina Ruokamo)

True Cost – vaatteen todellinen hinta havainnollistamaan pitkäikäisyyttä kuluttajalle

Ajankohtaisten EU-teemojen lisäksi konferenssissa oli esillä kiinnostavia projekteja, joista loppusuoralla olevassa SCIRT eli System Circularity & Innovative Recycling of Textiles –hankkeessa kehitetty True Cost -laskuri herätti mielenkiintoa (linkki SCIRT-projektin verkkosivuille). Kyseessä on kaikille avoin tuotteen ekologista ja sosiaalista vastuullisuutta arvioiva työkalu, joka myös laskee tuotteen arvioidun hinnan per käyttökerta (linkki True Cost -laskurista kertovalle verkkosivulle). LABin Muotoiluinstituutissa saatiin keväällä 2023 aluille Voglian myöhemmin julkaisema Impact Scale -laskuri, joka True Cost -laskurista poiketen palvelee kuluttaja-asiakkaan ostopäätöspunnintaa osana brändin verkkokauppaa  (linkki Voglian verkkosivuille, joilla kerrotaan Impact Scale -laskurista).

True Cost on luotu ensisijaisesti yritysten tarpeisiin ja sen mekanismi perustuu samankaltaisiin arvioituihin vastuullisuustietoihin, kuin lukuisat muut markkinoilla olevat vaatteen elinkaarta mittaavat LCA eli Life Cycle Assessment -laskurit. Tällaisia laskureita löytyy sekä ilmaisversioina että maksullisina, mutta maksullisissa versioissa on mahdollisuus päästä lähemmäs todenmukaisempaa dataa vastuullisuuden kokonaisuuden arvioimiseksi. 

Vaatteen käyttöiän mittaaminen on tärkeä osa tekstiiliteollisuuden vastuullisuutta, sillä arvioiden mukaan tuplaamalla vaatteiden käyttökerrat tekstiili- ja muotialan kasvihuonepäästöt vähenisivät peräti 45 prosenttia. (Ellen MacArthur 2017) Kuluttajien näkökulmasta vaatteen hinnan laskeminen käyttökertaa kohden voisi olla yksi houkutin pidentää vaatteiden elinkaarta. Tuote-elinkaaren tutkimus ja syvällinen ymmärrys on olennainen osa tulevaa ekosuunnitteluasetusta ja juuri nyt käsillä on viimeiset hetket vastuullisen ja kestävän tuotesuunnittelun haltuunotolle. 

Kirjoittaja

Annariina Ruokamo työskentelee LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa TKI-asiantuntijana ja sivutoimisena puettavan muotoilun opettajana. Hän on ammatiltaan vaatesuunnittelija (TaM) ja on erikoistunut muoti- ja tekstiilialan vastuullisuuteen ja kiertotalouteen.

Lähteet

Ekosuunnittelu.info. 2024. Tietoa ekosuunnittelusta. Viitattu 30.12.2024. Saatavissa https://ekosuunnittelu.info/ekosuunnittelutietoa/ekosuunnittelun-alustavat-aikataulut/

Ellen MacArthur Foundation. 2017. A New textiles economy: Redesigning fashion’s future. Viitattu 30.12.2024. Saatavissa https://archive.ellenmacarthurfoundation.org/assets/downloads/A-New-Textiles-Economy.pdf

Textile ETP. 2024. Verkkosivut. Viitattu 31.11.2024. Saatavissa https://www.textile-platform.eu/who-we-are

Ruokamo, A. 2024. EU-direktiivien lyhenneviidakossa – kieli solmussa vai selvät sävelet? LAB Focus -blogi. Viitattu 31.11.2024. Saatavissa https://blogit.lab.fi/labfocus/eu-direktiivien-lyhenneviidakossa-kieli-solmussa-vai-selvat-savelet/

Linkit

Linkki 1. LAB-ammattikorkeakoulu. 2024. SADE (Sustainable and Digital Environments) – Tekstiili- ja vaatealan digistrategiatiekartta. Viitattu 16.12.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/SADE

Linkki 2. The European Technology Platform for the Future of Textiles and Clothing. Viitattu 23.12.2024. Saatavissa https://www.textile-platform.eu

Linkki 3. SCIRT. 2024. System Circularity and Innovative Recycling of Textiles. Verkkosivu. Viitattu 23.12.2024. Saatavissa https://scirt.eu

Linkki 4. Vito. 2024. New Tool the ”True Cost Calculator” mapd the full impact of a garment.  Viitattu 30.12.2024. Saatavissa https://vito.be/en/news/new-tool-true-cost-calculator-maps-full-impact-garment

Linkki 5. Voglia. 2024. Impact Scale -vaikutuslaskuri. Viitattu 16.12.2024. Saatavissa https://www.voglia.fi/collections/impact-scale