Sote-alan vanhustyön digitalisoituminen asiantuntijanäkökulmasta

Tulevaisuudessa digitaalisten ratkaisujen tulee pystyä vastaamaan vanhustyön asettamiin vaatimuksiin. Säntin (2019) mukaan digitaalisten ratkaisujen käyttöönottamisella voidaan luoda hoidosta laadukkaampaa ja kustannustehokkaampaa. Asiakkaiden hyvän hoidon edistäminen tulee olla digitaalisten ratkaisujen kehittämisen ja käyttöönoton perusteena.

Kuva 1. Hyvän hoidon edistäminen on ensisijaisena tavoitteena sote-alan digitalisaatiossa. (Schnobrich 2018)

Digitaalisia ratkaisuja on tärkeää testata testitiloissa ennen niiden ottamista laaja-alaiseen käyttöön. LAB-ammattikorkeakoulun LAB WellTech (LAB 2022a) edistää omalta osaltaan teknologian käyttöönottoa mahdollistamalla teknologiayrityksille testbed-toiminnan. Testbed-toiminta sallii muun muassa testien tekemisen simulaation ja oikean sotetoimintaympäristön keinoin.

Digitalisaation kahdet kasvot työhyvinvoinnissa

Teknologisten ratkaisujen lisääntyminen vanhustyössä on vaikuttanut työntekijöihin sekä positiivisesti että negatiivisesti. Esimerkiksi vuonna 2018 JHL:n jäsenille toteutetussa kyselyssä ilmeni, että vanhustyöntekijät kokevat yleisesti teknologiasta johtuvaa kuormitusta. Työntekijöiden kokema kuormitus muodostui muun muassa lisääntyneistä aikapaineista ja teknologian käyttäjäystävällisyyden ja toimintavarmuuden ongelmista. Lisäksi yhdeksi ongelmaksi nimettiin perehdytyksen puute. (Bordi 2019, 32–33.)

Digitaaliset ratkaisut ovat tuoneet alalle uusia työtehtäviä ja mahdollistaneet työn laadukkaamman toteutuksen. Sosiaali- ja terveysalan digitalisaatio on edistänyt Bordin (2019, 33) mukaan työhyvinvointia usealta näkökulmalta. Vanhustyöntekijöiden arjessa digitalisaatio on näkynyt dokumentaation muuttumisena sujuvammaksi, aineiston ajantasaisuutena ja vaivattomampana tiedon saantina. Flinkman (2021) puolestaan mainitsee, että etäyhteys- ja älylaitepalveluiden käyttö on lisääntynyt vanhustyöntekijöiden keskuudessa.

Kuva 2. Digitaalisten ratkaisujen käyttöönoton keskiössä ovat asiantuntijat. (Sinn 2019)

Asiantuntijoiden ja pääkäyttäjien monialainen yhteistyö

Asiantuntijoiden kuten sairaanhoitajien näkökulmasta hyviä käytäntöjä digitalisaation edistämisessä työpaikoilla ovat järjestelmäasiantuntijoiden eli pääkäyttäjien tai vastaavien henkilöiden mukaan ottaminen tietotekniikkaan liittyviä asioita käsiteltäessä, muutosten testaaminen pienessä testiyksikössä ennen kokonaisvaltaista käyttöönottoa ja tietoteknisen tuen tarjoaminen lähitapaamisina. (Vehko & muut 2019, 23–24.) Digitalisaation ensisijainen tavoite eli asiakkaiden hyvän hoidon edistäminen saavutetaan kehittämällä digitaalisia ratkaisuja jo alkuvaiheessa monialaisessa yhteistyössä, pääkäyttäjälähtöisesti ja testbed-toimintaa hyödyntäen.

Kirjoittajat

Johanna Tielinen on LAB-ammattikorkeakoulun tradenomiopiskelija, joka on harjoittelijana LAB SoteCampus -hankkeessa (LAB 2022b).

Katariina Velling on LAB SoteCampuksessa (LAB 2022b) mukana oleva TKI-asiantuntija. Hankkeen tarkoituksena on edistää muun muassa vanhustyön vetovoimaisuutta ja saada uusia työntekijöitä hakeutumaan alan työtehtäviin.

Lähteet

Bordi, L. 2019. Hyvinvointi digitalisoituvassa vanhustyössä. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL & Tampereen yliopisto. Selvitys. Viitattu 27.4.2022. Saatavissa https://www.jhl.fi/wp-content/uploads/2019/08/hyvinvointi-digitalisoituvassa-vanhustyss-selvitysraportti.pdf

Flinkman, M. 2021. Digitaalisten sovellusten ja teknologian käyttö yleistyy vanhustyössä. Tehy. Blogi. Viitattu 18.5.2022. Saatavissa https://www.tehy.fi/fi/blogi/digitaalisten-sovellusten-ja-teknologian-kaytto-yleistyy-vanhustyossa

LAB. 2022a. LAB WellTech. Palvelu. Viitattu 20.5.2022. Saatavissa https://lab.fi/fi/palvelu/lab-welltech

LAB. 2022b. LAB SoteCampus. Hanke. Viitattu 20.5.2022. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/lab-sotecampus

Schnobrich. 2018. Schnobrich, J. What’s going on here. Unsplash. Viitattu 20.5.2022. Saatavissa https://unsplash.com/photos/FlPc9_VocJ4

Sinn. 2019. Sinn, A. Red heart made of binary digits. Unsplash. Viitattu 20.5.2022. Saatavissa https://unsplash.com/photos/KgLtFCgfC28   

Säntti, H. 2019. ”Henkilökunta ja tekniikka laitetaan helposti vastakkain, vaikka näin ei ole” – teknologia on hoivatyön iso mahdollisuus. Vanhustyön keskusliitto. Viitattu 27.4.2022. Saatavissa https://vtkl.fi/henkilokunta-ja-tekniikka-laitetaan-helposti-vastakkain-vaikka-nain-ei-ole-teknologia-on-hoivatyon-iso-mahdollisuus

Vehko, T., Hyppönen, H., Ryhänen-Tompuri, M. & Heponiemi, T. 2019. Miten tietojärjestelmät palvelevat terveydenhuollon ammattilaisten työtä? Vaikutukset työhön ja hyvinvointiin. Digityö ja stressi -hankkeen loppuraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2019. Viitattu 26.4.2022. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-279-6