Siperianlehtikuusi on näyttävä maisemapuuna, kuten myös jalostettuina puutuotteina. Ekologisten puutuotteiden valmistukseen siperianlehtikuusi soveltuu ominaisuuksiensa perusteella erittäin hyvin ja oikeilla menetelmillä voidaan valmistaa pienen hiilijalanjäljen omaavia ekologisia puutuotteita.
Lehtikuusi poikkeaa ominaisuuksiltaan yleisimmistä puulajeistamme. Puuaineen kuivuminen on huomattavasti hitaampaa sekä lämpö- ja kosteuskäyttäytyminen voimakasta, jolloin lehtikuusen erityispiirteet ja ominaisuudet on hyvä huomioida tuotteiden valmistuksessa. Puuaineen koristeellinen ulkonäkö, lujuus sekä luontainen säänkestävyys antavat puulajille monipuoliset käyttömahdollisuudet. Toisaalta tuotteiden valmistuksessa tulee huomioida lehtikuusen sisältämät uuteaineet ja etikkahappo sekä sahauksessa puun pihkataskut. (Neuvonen 2022, 8; 27.)
Sään kestävyys, ulkonäkötekijät ja hiillyttäminen
Lehtikuusen luontaisia ominaisuuksia ovat harmaantuminen ja hyvä säänkesto. Hyvä esimerkki on lehtikuusesta valmistettu piha-aita (kuva 2), joka sulautuu ympäristöön kauniisti harmaantumalla. Aita ei tarvitse pintakäsittelyä, on huoltovapaa ja kestää pintakäsittelyn puuttumisesta huolimatta harmaantuneena vuosikymmeniä, jopa satojakin vuosia.
Lehtikuusen ikääntyessä puun kasvu hidastuu, paino lisääntyy ja lahonkestävyys paranee. Parhaat ominaisuudet ovat puulla, joka on 100-vuotta vanhaa, painavaa ja väriltään syvän punaruskeaa. Värivaihtelua voi olla punaruskeasta oliivinvihreään. Vanhoilla ja hitaasti kasvaneilla puilla värisävyt ovat syvempiä sekä tummempia. (Bergstedt & Lyck 2007, 29.)
Lehtikuusen syyrakenne ja erilaiset värisävyt tekevät materiaalista koristeellisen (kuva 3), mutta ulkokäytössä pinta harmaantuu 1–3 vuodessa. Pintakäsittelyn tarve on ehkä enemmän säilyttää puun alkuperäinen väri, esimerkiksi ulkokalusteissa, kuin säänkestävyys. Säärasitukselle alttiina oleville ulkokalusteille ei suositella kalvon muodostavaa pintakäsittelyainetta, vaan suositeltavampaa on käyttää syvälle tunkeutuvaa, vettähylkivää ja vuosittain uusittavaa käsittelyä. (Ahola 2001, 88–96.) Alkuperäisen värin säilyvyyttä voidaan parantaa, jos kalusteet käsitellään esimerkiksi Valtti-pohjusteella ja kovapuuöljyllä (Verkasalo &Viitanen 2001, 139).
Japanissa puisten rakenteiden säältä suojaamiseksi on käytetty puun hiillostamistekniikkaa Shou Sugi Bania, toiselta nimeltään Yakisugia. Hiillostamistekniikkaa voidaan soveltaa myös lehtikuuseen, jolloin saadaan esiin erilaisia tekstuureja sekä kuviointeja puun pintaan. Hiilletyn puun käytöstä rakentamisessa on vähän tutkimustietoa, joten sen lopullista elinkaarta on vaikea arvioida. (Neuvonen 2022, 18-19; Novenberg Oy 2020.)
Lehtikuusen ominaisuuksia hyödyntäen ja huomioiden voidaan lehtikuusesta valmistaa kokonaisuuksia, joiden hiilijalanjälki on pieni, rakenteet eivät sisällä ihmiselle haitallisia kemiallisia aineita sekä tuotteet ovat kestäviä ja ekologisia.
Kirjoittajat
Paula Kokko on LAB-ammattikorkeakoulun rakennustekniikan lehtori, jonka opetusaineisiin kuuluu rakennusmateriaalit.
Pasi Neuvonen on LAB-ammattikorkeakoulun rakennusalan työnjohdon opiskelija. Hän on laatinut opinnäytetyön, jossa on selvitetty siperianlehtikuusen ominaisuuksien vaikutusta tuotteiden valmistuksessa, asennuksessa ja varastoinnissa.
Lähteet
Ahola, P. 2001. Lehtikuusen pintakäsittely. Verkasalo, E. & Viitanen, H. (toim.) 2001. Lehtikuusi puusepänteollisuuden raaka-aineena. Joensuu: Joensuun tutkimuskeskus, 87–97.
Bergstedt, A. & Lyck, C. 2007. Larch Wood- a literature review. Forest & Landscape. Viitattu 18.4.2022. Saatavissa: https://larchresearch.com/wp-content/uploads/2015/11/LarchWood-literature-review-2007.pdf
Neuvonen, P. 2022. Siperianlehtikuusen ominaisuudet tuotteiden valmistuksessa, asennuksessa ja varastoinnissa. Opinnäytetyö. LAB-ammattikorkeakoulu, teknologia. Lappeenranta. Viitattu 25.5.2022. Saatavissa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022052311364
Novenberg Oy. 2020. Shou Sugi Ban. Viitattu 12.5.2022. Saatavissa: https://novenberg.fi/shou-sugi-ban/
Verkasalo, E. & Viitanen, H. 2001. Lehtikuusi puusepänteollisuuden raaka-aineena. Verkasalo, E. & Viitanen, H. (toim.) Joensuu: Joensuun tutkimuskeskus, 129–152.
