Karttapalvelu helpottamaan kiertotalouden palvelujen löytämistä

Kiertotalous on nykyisyyttä ja etenkin tulevaisuutta. Nykyisellään ylikulutamme luonnonvaroja kiihtyvällä tahdilla. Yksi apu tähän ongelmaan on kiertotalouden toteuttaminen. Mikä olisikaan helpompi tapa huolehtia omalla kohdalla kiertotalouden toteuttamisesta kuin etsiä ajantasaisesta karttapalvelusta itselle sopivat kiertotalouden palvelut?

Mitä ovat kiertotalouden palvelut?

Kiertotaloudella tarkoitetaan, että olemassa oleva tavara pysyisi käytössä mahdollisimman pitkään, sekä sitä että tuotteiden valmistuksessa käytettäisiin mahdollisimman vähän luonnonvaroja. Kiertotalouden palveluita ovat esimerkiksi käytetyn tai kierrätysmateriaalista valmistettujen tuotteiden myynti, korjaus-, lainaus- ja vuokrauspalvelut, hävikkiruoan myynti, yhteiskäyttötilat ja -autot.

Esimerkkejä kiertotalouden karttapalveluista

Pääkaupunkiseudulla on liitetty kiertotalouspalvelut osaksi palvelukarttaa. Palvelukartta, joka löytyy Helsingin kaupungin sivuilta, on jo tuttu monille. Kartalta löytyviä kiertotalouden palveluita tarjoavat sekä yritykset että kaupunki. Toimijat toteuttavat kierto- ja jakamistaloutta sekä edistävät kestäviä elämäntapoja. (Helsingin kaupunki 2021.)

Karttakuva pääkaupunkiseudulta Helsingin, Kauniaisen, Espoon ja Vantaan alueelta. Kuvassa on merkitty kiertotalouspalveluiden toimijat joko valkoisella tai sinisellä pyöreällä merkillä. Valkoinen merkki kuvastaa toimijan paikkaa kartalla. Sinisessä pallossa on numero, joka kertoo toimijoiden määrän siinä kohtaa karttaa. Karttaa suurentamalla saa näiden toimijoiden paikat tarkasti esille.
Kuva 1. Kiertotalouden toimijat on merkitty pääkaupunkiseudun palvelukarttaan. Kartalle on merkitty sinisellä, kuinka monta toimijaa kohdassa on ja valkoisella, kun siinä on yksi toimija. Karttaa tarkentamalla saa kaikkien toimijoiden paikat tarkasti esille. (OpenStreetMap 2022.)

Nappi Naapuri toimii toisenlaisena esimerkkinä karttapalvelusta, josta voi hakea kiertotalouden palveluita. Nappi Naapurin tarkoituksena on edistää naapuriavun löytämistä. Toiminta perustuu viesteihin, jotka näkyvät myös kartalla. Palvelun kautta voit tutustua lähellä asuviin ihmisiin ja pyytää tai tarjota apua esimerkiksi kaupassa käyntiin tai hyllyn kasaukseen. Myös tavaran lainaaminen tai kimppakyyti onnistuu Nappi Naapurin kautta kätevästi ja näin tulee edistettyä jakamistaloutta. (Yhteismaa Ry 2022.)

Korjaa.se verkkopalvelu edistää kiertotaloutta tarjoamalla rikkinäisen tavaran omistajalle helpon tavan etsiä paikallinen korjausalan ammattilainen. Palvelun tarkoitus on vähentää jätteen määrää rikkinäisen tavaran korjauttamisella uuden ostamisen sijaan ja saada näkyvyyttä korjaamisen hyödyille. Korjaa.se sivustolla mainitaan, että toimijoiden tiedot ovat ajantasaisia ja palvelusta löytyy myös pienet toimijat, joilla ei välttämättä ole omia nettisivuja. Palvelun on kehittänyt Ekokumppanit Oy ja Pirkanmaan Jätehuolto Oy ja palvelu on levinnyt Pirkanmaan alueelta jo useaan kuntaan. (Ekokumppanit Oy 2022.)

Tulevaisuuden kiertotalouden karttapalvelu

Kiertotalouden karttapalvelun voi toteuttaa monella tavalla.  Pääkaupunkiseudun palvelukartta ja Nappi Naapuri ovat hyviä esimerkkejä ja toisistaan hyvinkin erilaisia kiertotalouden karttapalveluista. Korjaa.se toimii hyvänä esimerkkinä kiertotalouden verkkopalvelusta ja siinä toimijoiden hakeminen tapahtuu listalta. Kaikki tukevat kuitenkin kiertotalouden toteuttamista yksilötasolla. Karttapalvelu voi olla pelkkä kartta tai siihen voi olla yhdistettynä muitakin palveluita. Karttapalvelussa voi olla esimerkiksi tietoa ja tapahtumia kiertotalouteen liittyen tai tietoa lähiseudun tapahtumista.

LAB-ammattikorkeakoulussa valmistellaan kehittämishanketta, jonka tavoitteena on edistää asukkaiden osallistamista kiertotalouteen Etelä-Karjalassa. Hankkeessa on muun muassa tarkoitus kartoittaa sopivan karttapalvelun käyttöönottoa.

Kirjoittajat

Marjo Maijanen opiskelee ympäristöteknologian insinööriksi LAB-ammattikorkeakoulussa ja on osana opintojaan selvittänyt asukkaille suunnattuja kiertotalouden karttapalveluja.

Susanna Vanhamäki työskentelee johtavana asiantuntijana LABin Kiertotalouden vahvuusalalla.

Lähteet

Ekokumppanit Oy. 2022. Älä heitä pois, korjaa.se. Viitattu 29.8.2022. Saatavissa https://korjaa.se/

Helsingin kaupunki. 2021. Kiertotalouden palvelut löytyvät nyt pääkaupunkiseudun palvelukartalta. Viitattu 15.8.2022. Saatavissa https://www.hel.fi/uutiset/fi/kaupunginkanslia/kiertotalouden-palvelut-loytyvat-nyt-paakaupunkiseudun-palvelukartalta

OpenStreetMap. 2022. Palvelukartta. Viitattu 29.8.2022. Saatavissa https://palvelukartta.hel.fi/fi/search?q=kiertotalous Yhteismaa Ry. 2022. Nappinaapuri. Viitattu 16.8.2022. Saatavissa https://www.nappinaapuri.fi/info