Kestävää ja kannattavaa kiertotalousliiketoimintaa Hampurissa

Toisen roska voi olla toisen aarre. Minkälaisia innovaatioita kierrätyksestä syntyy ja voiko siitä saada taloudellisesti kannattavaa liiketoimintaa? LAB-ammattikorkeakoulun kiertotalousasiantuntijat matkasivat Saksaan ottamaan tästä selvää.

Jätehuoltoyhdistys ry järjesti toukokuun lopussa opintomatkan Hampuriin, jonka tarkoituksena oli verkostoitumisen lisäksi tutustua paikallisiin jätteen keräys- ja kierrätysjärjestelmiin. Oli mielenkiintoista kuulla, miten jätehuolto on järjestetty kahden miljoonan asukkaan suurkaupungissa ja miten hiilineutraaliuteen pyritään mm. hiilidioksidin talteenotolla ja tehokkaalla hyödyntämisellä (Ritzkowski 2023). Kunnianhimoisia tavoitteita tukevat myös investoinnit sähköllä ja vedyllä kulkeviin jäteautoihin. Linkki Jätehuoltoyhdistyksen kotisivuille.

Matkan parasta antia oli kuitenkin nähdä, kuinka kiertotaloudesta syntyy uutta ja jopa kannattavaa liiketoimintaa. Vuonna 2001 perustettu, usean miljoonan liikevaihtoa tuottava yritys Stillbruch (2023) myy kierrätyskeskukseen tuotuja käytettyjä tavaroita myymälässä, jossa kauppa käy ja asiakkaita riittää. Valikoimaan kuuluu mm. huonekaluja, astioita, elektroniikkaa ja vaatteita. Kaikki sisään tulevat tavarat tarkastetaan ja tarvittaessa korjataan ennen myyntiä. Etenkin sähkölaitteiden osalta turvallisuudesta on tärkeää huolehtia. (Stillbruch 2023) On hienoa, että kierrätys toimii näin tehokkaasti. Toki tavaran paljoutta sekä uudenveroisia vaatteita ja kenkiä katsellessa herää ajatus, onko pois heittäminen meille kuluttajille liiankin helppoa?

Asiakkaat katselevat myytäviä huonekaluja.
Kuva 1. Stillbruchin second hand tavaratalossa myydään mm. käytettyjä huonekaluja. Kuva: Mari Eronen.

Keräyspalvelulle on kysyntää

Toinen inspiroiva tarina löytyi start up -yritykseltä nimeltä ReCycleHero. Yritys perustettiin vuonna 2017 kahden ihmisen voimin, ja nyt se työllistää jo useamman henkilön. Perustajat Nadine Herbrich ja Alessandro L. Cocco (2023) kertoivat idean syntyneen siitä, että he kyselivät keskustassa sijaitsevista ravintoloista, kuinka niissä hoidetaan kierrätys. Monien vastaus oli, että pullot ym. kierrätykseen menevät tavarat lastataan omaan autoon ja lähdetään viemään keräyspisteelle. Takaisin tullessa parkkipaikka on yleensä menetetty.

Niinpä siis ReCycleHero tarjoaa erityisesti keskustan ravintoloille, mutta myös kotitalouksille palvelun, johon kuuluu pantillisten pullojen, lasin, metallin, paperin ja kartongin keräys ekologisilla e-cargo-pyörillä. Myös tekstiilien keräys on aloitettu, mutta niiden kierrätettävyys aiheuttaa päänvaivaa. Pikamuoti ja vaatteiden kertakäyttöisyys ovat kasvavia globaaleja ongelmia, joihin tarvittaisiin ratkaisuja. (Cocco & Herbrich 2023) Keskustelut Nadinen kanssa osoittivat, että tietoisuuden lisääminen kuluttajien keskuudessa on tässä erittäin tärkeässä roolissa.   

Sähköavusteinen polkupyörä, johon on kiinnitetty kontti tavaran kuljetusta varten.
Kuva 2. ReCycleHeron keräyspalvelu toimii e-cargo-pyörillä, joilla on helppo liikkua keskustassa. Kuva: Mari Eronen.

Keräyspalvelulle todella on kysyntää Hampurin ruuhkaisessa keskustassa, jossa autoilla liikkuminen on haasteellista. ReCycleHero suunnittelee parhaillaan laajentavansa toimintaa muihin kaupunkeihin ja uusia työntekijöitä ollaan rekrytoimassa. Yrittäjäkaksikko on myös lähiaikoina tulossa vierailulle Suomeen. Ehkä tällaiselle konseptille voisi olla jalansijaa esimerkiksi Helsingissä.      

Kirjoittaja

Mari Eronen toimii LAB-ammattikorkeakoulussa tutkijana bioperäisten materiaalikiertojen tutkimusryhmässä ja asiantuntijana kiertotaloushankkeissa.

Lähteet

Cocco, A.L. & Herbrich, N. 2023. ReCycleHero. Esitys Jätehuoltoyhdistys ry:n opintomatkalla 25.5.2023.

Ritzkowski, M. 2023. Hamburg Institute for Innovation, Climate Protection and Circular Economy GmbH – Brief presentation. Esitys Jätehuoltoyhdistys ry:n opintomatkalla 24.5.2023.

Stillbruch. 2023. Stilbruch – die Riesen Second Hand Welt in Hamburg. Viitattu 28.6.2023. Saatavissa https://www.stilbruch.de/

Linkit

Linkki 1. Jätehuoltoyhdistys ry. 2023. Mikä on jätehultoyhdistys?. Viitattu 29.6.2023. Saatavissa https://jatehuoltoyhdistys.fi/jhy/