Kiintymyssuhteessa traumatisoitunut tarvitsee kohtaamista ja läsnäoloa

Kiintymyssuhdetrauma syntyy tilanteissa, joissa lapsi tai nuori on joutunut kokemaan laiminlyöntiä tai kaltoinkohtelua lähimmissä ihmissuhteissaan (Suokas-Cunliffe & Maaranen 2014).  Vaikeudet tunnetaidoissa, kehollinen epätasapaino sekä tarkkaavaisuuden ja käyttäytymisen säätelyn pulmat ovat tyypillisiä kiintymyssuhdetrauman oireita. Traumatisoituminen aiheuttaa ahdistusta, paniikkia sekä ongelmia ihmissuhteissa, identiteetin rakentamisessa sekä turvallisuuden tunteen kokemisessa. (Traumaterapiakeskus 2019; Hipp 2023, 12.)

Kiintymyssuhdetraumatisoituminen voi näkyä monenlaisena oireiluna lapsen ja nuoren arjessa. Ammattilaisten tulisi nähdä lapsen ja nuoren haastavan käytöksen takana piileviin asioihin (Korhonen 2024, 118). Korvalan (2025) opinnäytetyössä tutkittiin aikuisen keinoja tukea ja auttaa kiintymyssuhdetrauman kokenutta lasta ja nuorta. Varhaiset haitalliset kokemukset vaikuttavat kehitykseen negatiivisesti, mutta ympäristön suojaavat tekijät voivat tukea mielenterveyttä ja kognition kehitystä (Lähdepuro 2024, 7). Lasten ja nuorten kanssa työskentelevillä aikuisilla tuleekin olla tietoa, miten tarjota korjaavia kokemuksia.  Traumatisoituneen lapsen psyykkistä kehitystä voidaan vahvistaa monella tavalla, mutta olennaisinta ovat emotionaaliset ja turvalliset ihmissuhteet (Luoma 2024, 133).

Sietoikkunassa toimiminen mahdollistaa aidon kohtaamisen 

Leikolan ym. (2016) kuvaaman polyvagaalisen teorian mukaan turvassa olemisen kokemus aktiovoi ventraalista vagus kompeksia. Tästä tilasta käytetään termiä sietoikkuna, jonka ulkopuolelle joutuessaan ihminen on joko yli- tai alivireystilassa. Ylivireystilassa ihmisen sympaattinen hermosto aktivoituu, hän on jatkuvassa hälytystilassa ja tarkkailee ympäristöään vaarojen varalta.  Alivireystilassa puolestaan aktivoituu dorsaalinen vagus kompleksi, jolloin ihmisen toiminnat hidastuvat tai lamaantuvat. (Leikola ym. 2016).

Aikuisen on tärkeä tunnistaa, milloin lapsi tai nuori on sietoikkunassa, yli- tai alivireystilassa. Sietoikkunassa uuden oppiminen mahdollistuu, ja mitä enemmän lapsi tai nuori saa turvallisia vuorovaikutuskokemuksia, sitä paremmin ventralinen vagus kompleksi kypsyy (Leikola 2016). Kun lapsen tai nuoren sietoikkuna levenee, ei heilahdusta yli- tai alivireystilaan tapahdu enää niin helposti. Sietoikkunassa vireystila on sopiva ja aito kohtaaminen mahdollistuu (Salminen-Lahtinen 2021, 21). Traumatisoitunut lapsi tai nuori tarvitsee aikuisen sensitiivisyyttä, kuulluksi tulemista ja aitoa kohtaamista.  Ennakoitavuus ja rutiinit luovat turvaa, kuten myös syy- ja seuraussuhteiden opettaminen sekä rajojen luominen. (Barlett & Smith 2019, 363; Salminen-Lahtinen 2023, 24.)

Aikuisen tehtävänä on kohdata jokainen lapsi tai nuori yksilöllisesti ja ilman ennakkoluuloja. Jokainen lapsi ja nuori on ainutlaatuinen persoona, jonka vahvuudet ja voimavarat voivat olla piilossa esimerkiksi traumaattisista kokemuksista seuraavan negatiivisen oireilun takana. Aikuisen vastuulla on kannustaa, tukea ja tuoda toivoa, sekä rakentaa turvallinen vuorovaikutusympäristö, jossa lapsi tai nuori uskaltaa olla oma itsensä.

Vain hyvinvoiva työntekijä voi auttaa lasta ja nuorta

Traumatisoituneen lapsen ja nuoren auttamistyössä empatia on tärkeää (Salminen-Lahtinen 2021, 22). Empaattinen yhteys altistaa kuitenkin sijaistraumatisoitumiselle. Sillä tarkoitetaan työntekijän traumatisoitumista kuullessaan toisen järkyttävästä tapahtumasta (Klemettilä 2019; Linqvist 2012, 99–101.) Työntekijällä ei ole käytettävissä empatiaa loputtomasti. Sitä voidaan ajatella säiliönä, joka tyhjenee ja säiliön täyttyminen vaatii palautumista. Jos empatiasäiliö pääsee tyhjenemään, vaarana on myötätuntouupumus. (Klemettilä 2019.)

Sijaistraumatisoitumisen ehkäisemineen on olemassa yksinkertaisia keinoja, joiden käyttäminen kuitenkin voi unohtua käytännön työssä. Sijaistraumatisoitumisen ehkäiseminen on helpompaa kuin jo syntyneen sijaistraumatisoitumisen hoitaminen. (Linqvist 2012, 103.) Työntekijän hyvinvointia tukee esimerkiksi työnohjaus ja vertaistuki. Myötätuntouupumuksen ja sijaistraumatisoitumisen oireiden sekä oman vireystilan tunnistaminen ja sen säätely on tärkeää, sillä vuorovaikutuksessa vireystilat pyrkivät synkronoitumaan. Hyvinvoiva työntekijä osaa tunnistaa liiallisen stressin oireita itsestään, tietää palautumisen merkityksen ja hänellä on keinoja palautumiseen. (Klemettilä 2019.)

Lähteet

Adamovich, O. 2015. Isä, Poika, Kävely. Pixabay. Viitattu 11.3.2025. Saatavissa https://cdn.pixabay.com/photo/2015/08/27/05/07/dad-909510_1280.jpg

Barlett, J. D. & Smith, S. 2019. The role of early care and education in addressing early childhood trauma. American Journal of Community Psychology. Viitattu 20.1.2025. Saatavissa rajoitetusti https://doi.org/10.1002/ajcp.12380

Hipp, T. 2023. Trauma ja traumatisoituminen. Teoksessa: Matikka, J. L. & Hipp, T. (toim.) Traumainformoitu työote. Helsinki: Sanoma Pro. 15–27.

Klemettilä, A. 2019. PALOMA-koulutus osa 7: Empatia ja myötätuntouupumus. Youtube. Viitattu 11.3.2025. Saatavissa https://www.youtube.com/watch?v=Ur_zA37802I&t=110s

Korhonen, T. 2024. Varhaisen kiintymyssuhdetraumatisoitumisen vaikutus lapsen kehitykseen ja kohtaamiseen. Teoksessa: Isojärvi, S., Ruismäki, M. & Kaunisto, S-L. Traumatisoituminen ja perhesuhteet. Helsinki: Traumaterapiakeskus. 110–121.

Korvala, T. 2025. Kiintymyssuhteessa traumatisoituneen lapsen ja nuoren tukeminen. Opinnäytetyö. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 20.3.2025. Saatavissa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202503113990

Leikola, A., Mäkelä, J. & Punkanen, M. 2016. Polyvagaalinen teoria ja emotionaalinen trauma. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1/2016: 55–61. Suomalainen lääkäriseura Duodecim. Viitattu 20.1.2025. Saatavissa https://www.duodecimlehti.fi/duo12910

Linqvist, A. 2021. Sijaistraumatisoitumisen ehkäisystä pähkinänkuoressa. Viitattu 11.3.2025. Saatavissa https://traumaterapiakeskus.com/wp-content/uploads/2021/04/Sijaistraumatisoitumisen-ehkaisysta-Arja-Lindqvist.pdf

Luoma, I. 2024. Traumatapahtumia kohdanneiden lasten psyykkiset kehityksen suojaaminen ja vahvistaminen. Teoksessa: Isojärvi, S., Ruismäki, M. & Kaunisto, S-L. Traumatisoituminen ja perhesuhteet. Helsinki: Traumaterapiakeskus. 122–135.

Lähdepuro, A. 2024. Fostering the development of mental health – risk and promotive factors. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Viitattu 9.10.2024. Saatavissa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-9857-0

Pajulo, M., Salo, S. & Pyykkönen, N. 2015. Mentalisaatio ihmistä suojaavana tekijänä. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 11/2015: 1050–1057. Suomalainen lääkäriseura Duodecim. Viitattu 28.1.2025. https:/www.duodecimlehti.fi/duo12278

Salminen-Lahtinen, K. 2023. ”Ollakseen terapeuttinen, ei tarvitse olla terapeutti”. Emotionaalisesti traumatisoituneen lapsen terapeuttinen kohtaaminen. Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus. Viitattu 20.1.2025. Saatavissa https://koskeverkko.fi/wp-content/uploads/2023/10/Raportteja56_KatjaSalminen-Lahtinen.pdf

Suokas-Cunliffe, A. & Maaranen, P. 2014. Traumapsykoterapia auttaa varhaisiän kiintymyssuhteessa traumatisoituneita. Lääkärilehti 41/2014. 2613–2617. Viitattu 7.10.2024. Saatavissa https://www-laakarilehti-fi.ezproxy.saimia.fi/tieteessa/katsausartikkeli/trauma psykoterapia-auttaa-varhaisian-kiintymyssuhteessa-traumatisoituneita/

Traumaterapiakeskus. 2019. Vakautumisopas terapeuteille ja traumatisoituneille. Tietoja ja keinoja lapsuuden kaltoinkohtelusta ja traumaoireista (CPTSD) toipumiseen. Helsinki: Traumaterapiakeskus.