Maahanmuuttajavanhemmat arvostavat käytännönläheisyyttä ryhmätoiminnassa

Päijät-Hämeen ja Etelä-Karjalan alueella toimiva HOT ‒ Hyvinvointia, osallisuutta ja työtä maahan muuttaneille vanhemmille -hanke (LAB 2024) on saanut ensimmäisen toimintavuotensa aikana hankkeen ryhmätoimintaan osallistuneilta positiivisen palautteen lisäksi arvokkaita ideoita toiminnan kehittämiseksi. Palautetta on kerätty sekä henkilökohtaisissa keskusteluissa että palautelomakkeella.

”HOT-hanke auttaa meitä kotoutumaan”

Hanke tukee maahanmuuttajavanhempien kotoutumista, kielitaitoa, työllistymistä ja arjen hallintaa sekä vahvistaa heidän osallisuuttaan yhteiskunnassa järjestämällä niin sanottuja matalan kynnyksen koulutuskokonaisuuksia. Ryhmätoimintana on kokeiltu sekä pidempikestoista viiden kuukauden koulutusjaksoa Lahdessa että tiivistä yhden kuukauden intensiivijaksoa Lappeenrannassa. Mielipiteet jaksojen kestosta ja ajankohdasta vaihtelevat osallistujien yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Osallistujat ovat arvostaneet mahdollisuutta kielen oppimiseen ja yhteiskuntaan tutustumiseen. Eräs pienen lapsen äiti toteaakin olevansa erittäin kiitollinen siitä, että on saanut osallistua erityisesti maahanmuuttajavanhempien tarpeisiin kohdistettuun ryhmään.

Kuva 1. Maahanmuuttajavanhempien opiskelu tapahtuu usein yhdessä lapsen kanssa. (Fortunato 2021)

Sekä suomen kielen opetus että erilaiset työpajat on koettu hyödyllisiksi. Työpajojen aihepiirit ovat liittyneet työelämään, terveyteen ja hyvinvointiin sekä suomalaisen yhteiskunnan toimintatapoihin. Työpajojen sisältöihin toivottiin lisää käytännön elämään liittyviä teemoja muun muassa sosiaalipalveluista, työmahdollisuuksista, opiskelusta, yrittäjyydestä ja työlainsäädännöstä.

Osallistujien erilaiset taustat ja tavoitteet näkyvät toiveissa. Erityisesti ammatilliset tavoitteet vaihtelivat paljon, osa toivoi yleistä tietoa erilaisista ammateista ja koulutuspoluista Suomessa, kun taas aiemmassa kotimaassaan korkeakoulututkinnon suorittanut kertoi kaipaavansa tukea ja mentorointia työelämään integroitumisessa. Hän toivoi myös verkostoitumista ja kumppanuuksia yritysten kanssa, jotta maahanmuuttajille mm. avautuisi paremmin mahdollisuuksia oman alansa harjoittelupaikkoihin.

“Hyvä idea, mutta minulle vaikea kielen takia”

Osallistujat ovat toivoneet enemmän suomen kielen opetusta, erityisesti kielioppia ja puhekieltä, sekä tukikielen käyttöä opetuksessa. Hyvänä toteutusmallina on pidetty eri teemojen ja aihealueiden sanaston läpikäymistä samanaikaisesti sekä työpajoissa että suomen kielen opetuksessa. Haastavana on koettu osallistujien vaihtelevat lähtötasot ja oppimistavat. ”Hyvä idea, mutta on minulle vaikea kielen takia”, totesi eräs osallistuja. Ratkaisuna tähän on ehdotettu osallistujien jakamista eritasoisiin pienryhmiin kielitaidon perusteella.

Hanke on tarjonnut mahdollisuuden ottaa lapset mukaan ryhmän tapaamisiin. Osa tulijoista on hyödyntänyt tätä mahdollisuutta, jotkut ovat kokeneet keskittyvänsä aiheisiin paremmin ilman lasten mukanaoloa.

Toimintamallin kehittäminen jatkuu

Vuoden aikana kerätty tieto on lisännyt ymmärrystä kohderyhmään kuuluvien maahan muuttaneiden tilanteesta ja tarpeista. Toimintaryhmiin osallistuneiden kehitysehdotukset auttavat parantamaan hankkeen toimintaa entisestään. Saatuja kehitystoiveita huomioidaan jo loppuvuoden 2024 aikana Lahdessa kokoontuvassa ryhmässä (Osaamisen paikka 2024). HOT-tiimiläisten pyrkimyksenä on edelleen pyrkiä luomaan toimintaympäristö, joka vastaa osallistujien kielitaitoa ja koulutustasoa (Baliasina 2024).

HOT-hanke kuuluu valtakunnallisen Kumppanina kotoutumisessa -hankkeen Maahanmuuttaneiden toimiva arki -kokonaisuuteen, jonka tavoitteena on muun muassa poistaa osallistumisen esteitä sekä edistää osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa (ELY-keskus 2024). HOT-hankkeen päätavoitteena on luoda toimintamalli, jota voidaan hyödyntää kotona lapsiaan hoitavien maahanmuuttajavanhempien ohjaamisessa työelämään tai koulutukseen. Ryhmistä kerätyn kokemuksen ja tiedon avulla toimintamallista pyritään rakentamaan mahdollisimman toimiva ja käytännönläheinen.

Kirjoittaja

Merja Ikonen työskentelee LAB-ammattikorkeakoulussa hyvinvointiyksikössä. Hän on ollut mukana muun muassa HOT ‒ Hyvinvointia, osallisuutta ja työtä maahan muuttaneille vanhemmille -hankkeen (LAB 2024) toiminnassa.

Lähteet 

Baliasina, M. 2024. Heterogeenisen ryhmän tukeminen hanketoiminnalla. LAB Focus. Viitattu 21.8.2024. Saatavissa https://blogit.lab.fi/labfocus/heterogeenisen-ryhman-tukeminen-hanketoiminnalla/

ELY-keskus. 2024. Kumppanina kotoutumisessa -hanke (ESR+). Hanke. Uudenmaan ELY-keskus. Viitattu 21.8.2024. Saatavissa https://www.ely-keskus.fi/uusimaa-kumppanina-kotoutumisessa

Fortunato, W. 2021. Ethnic lady with child watching notepad near netbook at table. Pexels. Viitattu 21.8.2024. Saatavissa https://www.pexels.com/photo/ethnic-lady-with-child-watching-notepad-near-netbook-at-table-6393002/

LAB. 2024. HOT ‒ Hyvinvointia, osallisuutta ja työtä maahan muuttaneille vanhemmille. Hanke. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 21.8.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/hot

Osaamisen paikka. 2024. Uusi ryhmä tarjoaa tukea ja koulutusta maahanmuuttajavanhemmille Lahdessa. Uutinen. Osaamisen paikka. Viitattu 21.8.2024. Saatavissa https://osaamisenpaikka.fi/uusi-ryhma-tarjoaa-tukea-ja-koulutusta-maahanmuuttajavanhemmille-lahdessa/