Mielessä uranvaihto? Jäivätkö opinnot kesken? Pelottaako pääsykokeiden matematiikka? Ota avuksi itseopiskeltava matematiikan verkkokurssi

KoKo – Kohti koulutusta -hankkeessa on tuotettu verkkokurssi matemaattisten perusasioiden itsenäiseen kertaamiseen. Tarkoituksena on madaltaa kynnystä palata takaisin keskeytyneiden opintojen pariin tai mahdollisesti opiskella jotakin aivan uutta esimerkiksi työttömyyden selättämiseksi.

Pitkään työelämässä olleilla, työttömyydestä kärsivillä ja matalapalkkaisessa työssä olevilla voi olla suurikin kynnys hakeutua uudelleen opiskelemaan. Opiskelun taito on unohtunut ja vuosien saatossa opetusmenetelmät ja työelämän tarpeet ovat muuttuneet. Monien alojen opiskelu vaatii myös pääsykokeisiin osallistumista, jolloin pitkään ”tarpeettomana” aivojen sopukoihin hautautuneet matemaattiset taidot saattavat vaatia työstämistä.

Suurennuslasilla katsotaan QR-koodeja.
Kuva 1. Uuden tutkailua. (PxHere 2017)

Kurssi keskittyy perusasioihin

KoKo – Kohti Koulutusta -hankkeessa tuotettu verkkokurssi koostuu kolmesta osasta: opiskelutaidot, matematiikka ja ammattialan laskenta. Opiskelutaidot-osiossa kerrataan laskimen käyttöä ja opitaan alkeet taulukkolaskennasta ja tekstinkäsittelystä. Tämän lisäksi osiossa kerrotaan opiskelijan oman toiminnan merkityksestä opiskelujen etenemiselle. Vastuunottaminen omista opinnoista ei välttämättä ole kaikille itsestäänselvyys, ja taitoa voi harjoitella kurssilla annettujen vinkkien avulla. Vaikka kurssi ei suoraan sovellu pääsykokeisiin valmentautumiseen, on sen avulla helppo kerrata perusteet.

Matematiikka-osiossa kerrataan peruskoulun matematiikkaa, kuten laskujärjestystä, murtoluvuilla laskemista, prosenttilaskuja ja perusgeometriaa. Hieman edistyneempää yläkoulun matematiikkaa tulee lausekkeiden käsittelyn, ensimmäisen asteen yhtälöiden ja yhtälöparien muodossa. Näiden lisäksi harjoitellaan kaikkien tarvitsemia pituuden, pinta-alan ja tilavuuden muutoksia sekä niihin liittyviä lyhenteitä. Tämän osion hyvin suorittamalla selviytyy erinomaisesti tavallisessa elämässä tarvittavasta matematiikasta.

Ammattialan laskenta keskittyy osallistujaa kiinnostavan ammattialan laskuihin. Tehtävät on jaettu sosiaali- ja terveysalan, liiketalouden, matkailu- ja ravitsemusalan sekä teknologian osuuksiin. Näistä tarvitsee suorittaa vain yksi, mutta ”aidan toiselle puolelle” pääsee kyllä vierailulle. Tämä mahdollistaa tutustumisen myös muihin aloihin. Tämän osion tarkoituksena on antaa viitteitä ammattialalla tarvittavista tiedoista ja taidoista. Tarkoituksena on vahvistaa omaa päätöstä ja kasvattaa ammattiylpeyttä osaamisella.

Osallistu kevään pilottikurssille

Kurssin toinen pilotti alkaa 10.3.2025. Kurssille ilmoittaudutaan LAB-ammattikorkeakoulun Avoimen ammattikorkeakoulun kautta 1.2.2025 alkaen, ja kurssi on maksuton osallistujille.  Koska kurssi on Hämeen ELY-keskuksen osittain rahoittama, opiskelijan on täytettävä rahoittajan osallistujatietolomake kurssin alussa ja lopussa. Pilottikurssilla on assistentti avustamassa opiskelijoita. Hän auttaa teknisissä haasteissa ja vastailee myös muihin kysymyksiin.

Linkki lisätietoihin Kohti koulutusta -hankkeen verkkosivuille.

Kirjoittajat

Päivi Porras, FT, toimii matematiikan yliopettajana LAB-ammattikorkeakoulun teknologiayksikössä.

Jarkko Hurme, FL, toimii matematiikan yliopettajana Oulun ammattikorkeakoulun Teknologia-yksikössä.

Henry Lähteenmäki, DI, FM, toimii lehtorina XAMKin Rakennus- ja energiatekniikan koulutusyksikössä.

Kirjoittajat ovat hankkeen päävastuulliset toimijat omissa ammattikorkeakouluissaan.

Lähteet

PxHere. 2017. Technology, blue, circle, math, product, font, x, unknown, graphics, search, audio equipment, product design, computer wallpaper, electric blue. Viitattu 1.9.2024. Saatavissa https://pxhere.com/en/photo/1374985?utm_content=shareClip&utm_medium=referral&utm_source=pxhere

Linkit

LAB-ammattikorkeakoulu. Kohti Koulutusta. Viitattu 30.12.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/koko-kohti-koulutusta