Mistä on vahva yrittäjä tehty?

Vahvialan pitäjästä on lähtöisin teräslady, joka edelleen hoitaa yritystään rakkaudella ja pieteetillä. Luontolähtöisten palvelujen kehittämishanke LuoPaKe löysi hänet mukaan hankkeeseen, jonka tavoitteena on kasvattaa maaseudulla toimivien yritysten osaamista, luonnon monipuolista hyödyntämistä yritystoiminnassa sekä verkostoitua toisten maaseudulla toimivien yritysten kanssa (LAB 2024).

Historia palautti juurilleen

Yrittäjä Kirsti Kyttälä on syntynyt Viipurissa ja pienenä tyttönä muuttanut perheensä kanssa evakkona Uudellemaalle. Avioliiton myötä hän päätyi Artjärvelle talon emännäksi, mutta avioeron jälkeen elämä vei häntä eteenpäin Sippolaan, kun hän etsi sopivaa tilaa asuttavaksi itselleen, lapsilleen ja äidilleen. Pian kävi ilmi, että hän oli ostanut oman perheensä sukutilan takaisin. Hänen isänsä vaari oli aikanaan myynyt tilan ja lähtenyt Viipuriin. (Kyttälä 2024).

[Alt-teksti: iäkäs nainen puutarhassa käsissään valtavia raparperinlehtiä.]
Kuva 1. Kirsti Kyttälän tilalla viljellään muun muassa marjoja ja hyötykasveja. (Kuva: Jari Anttolainen)

Halu jatkaa yritystoimintaa

Kirsti Kyttälä täytti viime vuonna 80 vuotta. Se ei näy hänen päältään ei kuulu puheissaan. Osaava, ahkera, idearikas ja sosiaalinen yrittäjä on aloittanut yritystoiminnan nykyisessä paikassa 1988 ja kehittänyt yritystään jatkuvasti. Puutarhassa on marja- ja hyötykasviviljelmiä. Majapaikkoja on aitoissa sekä samalla tontilla sijaitsevassa vierastalossa, joka on entinen navetta. Sinne on kunnostettu juhlatila, missä on järjestetty paljon perhejuhlia ristiäisistä hautajaisiin. Hyvin hoidettu piha, kaunis ja rauhallinen maalaismaisema sekä Kirstin erinomaiset kokin taidot ovat saaneet asiakkaat palaamaan tilalle yhä uudelleen.

Yksi vaatimus yrityksen menestymiseen on markkinoinnin hallitseminen. Miten viestiä asiakkaille omasta yrityksestään ja sen tarjoamista palveluista? (Alma Media 2024.) Laajasta osaamisestaan huolimatta Kyttälä kokee, että tietotekniikka ei ole hänen osaamisalaansa ja siihen hän toivoo apua myös LuoPaKe-hankkeelta (LAB 2024).

Kapulan vaihto on ajankohtainen

Toimelias yrittäjä harmittelee, että ikä alkaa haitata itselle tärkeää ja merkityksellistä yritystoimintaa. Lähtiessään mukaan LuoPaKe-hankkeeseen oli hänellä yksi tavoite löytää mahdollinen ostaja yritykselle. Yritysidea on kantanut hyvin ja vakiintunuttakin asiakaskuntaa on, mutta markkinointiin pitäisi panostaa lisää. Mistä löytyisi se nelikymppinen pariskunta, joka olisi valmis ottamaan viestikapulan ja jatkamaan yrityksen toimintaa? Tähän kysymykseen toivottavasti löytyy vastaus hankkeen aikana, ja mukana olevat yritykset voivat miettiä miten tämä yritys istuisi heidän nykyiseen toimintaansa tai onko heillä tuttavia tai yrittäjiksi haluavia, jotka ostaisivat yrityksen. Kysymyksiä tulee koko ajan lisää, mutta nyt on ensimmäiset kysymykset lausuttu ääneen. Tavoitteena on, että yritys voi jatkaa toimintaansa ja Kirsti voi hankkia itselleen uuden kodin, sillä nykyiseen taloon hän ei aio jäädä, jos ostaja yritykselle löytyy.

Moni haaveilee punaisesta mökistä ja perunamaasta. Nyt siihen löytyisi hyvä osoite Sippolasta Kouvolan kaupungista. Kuka tarttuu maaseudulla toimivan yrityksen kapulaan ja lähtee viemään yritystoimintaa eteenpäin? Siitä kuulemme toivottavasti vielä hankkeen aikana lisää.

Kirjoittaja

Tarja Vahtokari toimii TKI-asiantuntijana LAB-ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikössä ja hän työskentelee hankkeen Luontolähtöisten palvelujen kehittämishanke LuoPaKe:n projektipäällikkönä (LAB 2024).

Lähteet

Alma Media. 2024. Markkinoinnin suunnittelu. Viitattu 31.05.2024. Saatavissa https://www.almamedia.fi/yrityksille/markkinoijan-tietopankki/markkinoinnin-suunnittelu/?gad_source=1

Kyttälä, K. 2024. Haastattelu. 31.5.2024.

LAB. 2024. Luontolähtöisten palveluiden kehittämishanke LuoPaKe -hanke. Viitattu 22.05.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/luopake