Hyvä, paha varastointi

Lähes kaikissa tuotannollisissa ja kaupallisissa yrityksissä on erilaisia varastointiin liittyviä toimintoja. Varastointi voi olla yrityksen päätoimiala, jolloin sen kehittämiseen ja toimintoihin kiinnitetään erityistä huomiota. Automaatio ja robotiikka ovat merkittävässä roolissa suurten keskusvarastojen toiminnoissa, mutta mitä lähemmäs kohti pienempiä yrityksiä ja tuotteen loppukäyttäjiä mennään, sitä enemmän varastotoiminnot muuttuvat käsityöksi.

Varastointi on merkittävä osa toimivaa organisaatiota ja se on yksi tavaroita myyvän tai välittävän yrityksen tärkeimpiä työkaluja. Tuotteiden varastoinnin laajuus ja varastointitapa on linkittynyt vahvasti siihen, millaista toimintaa yrityksessä harjoitetaan. Varastoinnin taustalla voi esimerkiksi olla vuodenaikojen vaihtelu, kysynnän ennakoimattomuus tai markkinoiden heilahtelut.

Turhaa varastointia on vältettävä, sillä siihen sitoutuu usein paljon pääomaa. Tarpeettoman suuri varasto sitoo varoja, joiden käyttäminen muualla yrityksessä olisi paljon tuottavampaa. Monissa yrityksissä painetta tuotteiden varastointiin luovat tuotevalikoiman laajuus ja asiakkaiden puolelta tuleva kysyntä. (Ritvanen 2011, 79.)

Kuva 1. Järjestys vai kaaos ‒ kumpi on parempi vaihtoehto, kun yritys haluaa parhaan mahdollisen hyödyn myös varastossa olevista tuotteista? (Canva 2022)

Myymälävarastoinnin haasteellisuus

Kauppa toimii erilaisten tavaroiden välittäjänä ja on toimitusketjun viimeinen vaihe tuottajilta loppukäyttäjille. Kauppiaat ostavat tuotteet valmiina, eikä niissä tapahdu juurikaan muutoksia liikkeeseen tulon ja ulosmyynnin välillä. Hyvä toimituskyky ja kattava valikoima tuovat asiakkaalle lisäarvoa, mikä näkyy asiakastyytyväisyydessä. Kattava valikoima asettaa kuitenkin haasteita varastotoiminnoille, sillä mitä lähempänä kuluttajaa ollaan, sitä vähemmän varastointiin halutaan panostaa ja investoida. Tärkeää on kiinnittää huomiota siihen, miten varastotoiminnot palvelevat parhaiten oman yrityksen toimintaa.

Kysynnän epävarmuus, talouden vaihtelut, jatkuva muutos ja globaalit häiriöt logistisissa toiminnoissa vaikuttavat pienissäkin yrityksissä siihen, miten paljon tai vähän tuotteita varastossa on. Alander (2022) on käsitellyt opinnäytetyössään yhden erikoistavarakaupan varaston haasteellista tilannetta, johon on jouduttu, kun kaikissa edellä mainituissa tekijöissä on ollut häiriöitä samaan aikaan. Asiakastarpeen tyydyttämisessä epäonnistutaan, jos varasto on liian täynnä ja tuotteet katoavat huonosti organisoituun varastoon; asiakas pettyy myös, jos tuotteita ei ole lainkaan saatavilla. Hyvään tulokseen pääseminen vaatii varaston jatkuvaa seurantaa, sekä reagointikykyä muuttuviin tilanteisiin (Ritvanen 2011, 92–93).

Muller (2002, 43) onkin kiteyttänyt varastoinnin toimivuuden merkityksen oivallisesti yhteen lauseeseen “If you can’t find an item you can’t count it, fill an order with it, or build a widget with iteli vapaasti käännettynä “jos et löydä tuotetta, et voi laskea sitä, et voi toteuttaa tilausta etkä tehdä kauppaa”. Varasto voi siis olla hyvä työkalu tai paha tuloksen nakertaja.

Kirjoittajat

Heli Alander valmistuu LAB-ammattikorkeakoulusta tradenomiksi joulukuussa 2022.

Ullamari Tuominen työskentelee logistiikan lehtorina Liiketoiminta-yksikössä LAB-ammattikorkeakoulussa.

Lähteet

Alander, H. 2022. Myymälävaraston toiminnallisuuden ongelmien kartoittaminen ja tehdyt kehitystoimenpiteet: Case Intersport Karisma. Opinnäytetyö. LAB-ammattikorkeakoulu, liiketalouden ala. Viitattu 28.11.2022. Saatavissa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2022120326097

Canva. 2022. Graafisen suunnittelun verkkotyökalu. Viitattu 28.11.2022. Saatavissa https://www.canva.com/design/DAFSfH5lhCs/vwaMqBp3SiVCWeu6O4SZDw/edit

Muller, M. 2002. Essentials on Inventory Management. E-kirja. 1. painos. Amacom. Saatavissa rajoitetusti https://ebookcentral-proquest-com.ezproxy.saimia.fi/lib/lab-ebooks/de-tail.action?docID=3001813

Ritvanen, V., Inkiläinen, A., von Bell, A. & Santala, J. 2011. Logistiikan ja toimitusketjun hallinnan perusteet. Logistiikan maailma. Viitattu 20.11.2022. Saatavissa https://www.logistiikanmaailma.fi/aineistot/kirjat-ja-julkaisut/logistiikan-ja-toimitusketjun-hallinnan-perusteet/