Esteettömyysviestintää sarjakuvan keinoin

Luonnon lumoa kaikille (LuLu) -hanke on kehittänyt esteetöntä luontomatkailua Etelä-Karjalassa vuosien 2021–2022 ajan. LABin sosiaali- ja terveysala ja Muotoiluinstituutti ovat yhdistäneet hankkeessa voimansa, ja hanketiimiin kuuluu sekä esteettömyyden, että designin asiantuntijoita. Hankkeessa on ollut myös mukana kymmeniä sosiaali- ja terveysalan sekä muotoilun ja viestinnän opiskelijoita. 

LuLu-hanke on halunnut viestiä esteettömyydestä helposti lähestyttävällä ja raikkaalla tavalla. Esteettömyysviestinnän haasteena on usein sopivien kuvien löytäminen – kuvapankeista ei välttämättä löydy sopivia korkealaatuisia kuvia ja esteettömyyden asiantuntijat eivät puolestaan aina ole valokuvauksen ammattilaisia. Kuvissa esiintyvien henkilöiden yksityisyyttä pyritään suojelemaan valitsemalla kuvia, joissa ei näy heidän kasvojaan, ja selkäpuolelta otetut kuvat luovat julkaisuihin etäisen tunnelman. Tällainen kuvamateriaali ei ole omiaan houkuttelemaan lukijaa tutustumaan esteettömyysasioihin, etenkään jos ne muutenkin tuntuvat kaukaisilta. 

Sarjakuvan ensimmäisessä ruudussa lippalakkipäinen lintu istuu metsässä nuotiolla. Toisessa ruudussa metsästä kuuluu kova rysäys. Lintu säikähtää ja huutaa: ”Kääk!”. Kolmannessa ruudussa metsästä astuu karhu, joka kävelee kahdella jalalla. Karhu sanoo: ”Moi!” Lintu sanoo: ”Ai moi Lulu! Mä jo luulin, että siellä on joku mörkö!”.
Kuva 1. Sarjakuvan eläinhahmot ovat helposti lähestyttäviä ja sympaattisia. Tavoitteena on purkaa esteettömyyteen ja vammaisuuteen liittyviä ennakkoluuloja. (Kuva: Kaisa Leka)

Esteettömien palvelujen käyttäjiin kohdistuu yhteiskunnassamme edelleen paljon ennakkoluuloja. Vaikka on arvioitu, että noin viidennes eurooppalaisista hyötyy esteettömistä palveluista, niiden kuvitellaan hyödyttävän vain pientä liikuntaesteisten vähemmistöä. LuLu-hankkeen tavoitteena on ollut purkaa näitä ennakkoluuloja lisäämällä tietoa esteettömyydestä ja käyttäjien moninaisuudesta, ja ennen kaikkea innostamalla kaikkia nauttimaan luonnosta tasa-arvoisesti. 

Sarjakuvan ensimmäisessä ruudussa lintu ja karhu istuvat yhdessä nuotiolla. Karhu sanoo: ”Mitenkäs töissä?” Lintu sanoo: ”Aika hiljaista... Kaikki taitaa olla jossain Thaimaassa kun ei täällä näy matkailijan matkailijaa.” Toisessa ruudussa lintu sanoo: ”Jotain uutta pitäisi keksiä, mutta mitä?” Karhu sanoo: ” Oletko miettinyt, miten noista sun luontoretkistä saisi helpommin saavutettavia erityisryhmille?” Kolmannessa ruudussa lintu sanoo: ”Erityisryhmille? Ei mulla ole sellaista ammattitaitoa...” Karhu sanoo: ”Ei tarvitsekaan olla, mä autan sua! Meillä on katsos yksi hanke tuolla LABilla.”.
Kuva 2. LuLu-hanketta edustava karhuhahmo antaa luontopalvelujen tarjoajalle vinkkejä esteettömien palvelujen kehittämiseen. (Kuva: Kaisa Leka)

Sarjakuvat ennakkoluuloja purkamassa

Sarjakuva on perinteisesti mielletty harmittomaksi hömpäksi, joka kuuluu sanomalehden loppupään viihdesivuille ja kirjaston lastenosastolle. 2000-luvun vaihteessa sarjakuvan monipuolisuus taiteellisen ilmaisun välineenä alkoi kuitenkin tulla suuren yleisön tietoon, ja suomalainen taidesarjakuva sai runsaasti huomiota kansainvälisissä tapahtumissa. Tämä herätti myös monet kotimaiset toimijat hyödyntämään sarjakuvaa viestinnässään, ja sarjakuva tarjoaakin erinomaisen kanavan viestiä vaikeista aiheista, joihin lukija saattaisi muuten epäröidä tarttua. 

LuLu-hankkeessa on tuotettu sarjakuvia, jotka kertovat hankkeen tavoitteista, toiminnasta ja Etelä-Karjalan esteettömistä luontokohteista. Hanketta edustaa kolmen ruudun sarjakuvastripeissä leppoisa karhuhahmo, joka välillä liikkuu pyörätuolilla. Karhu kohtaa sarjakuvissa lintuhahmoisia luontoalan palveluntarjoajia ja retkeilijöitä, jotka lähestyvät kaikki luontoelämyksiä omalla tavallaan. Sympaattisten eläinhahmojen esikuvat on haettu Etelä-Karjalan luonnosta, ja niiden kautta lukija saa esteettömyystietoa pieninä, helposti sulatettavina nokareina. Etelä-Karjalan luonnossa on valtava matkailupotentiaali, ja sarjakuvien kautta LuLu-hanke tahtoo muistuttaa, että luonto kuuluu kaikille!

Sarjakuvan ensimmäisessä ruudussa lintu ja karhu istuvat yhdessä sisällä tietokoneen äärellä. Karhu sanoo: ”Täällä LABin hankesivuilla on paljon käytännön vinkkejä esteettömään luontomatkailuun.” Lintu sanoo: ”OK!”
Toisessa ruudussa karhu sanoo: ”Tärkeintä on hyvä kommunikaatio, niin että sekä retkelle tulijat että sä tietää, mitä odottaa.” Lintu sanoo: ”Sehän onnistuu, mä tunnen nämä reitit etuperin ja takaperin!”
Kolmannessa ruudussa karhu sanoo: ”Hienoa! Takaperin tehtävät retket voisikin olla uusi hittituote!” Lintu sanoo: ”Ha ha ha!”.
Kuva 3. LAB-ammattikorkeakoulussa on aiemmin toteutettu myös esteettömän luontoliikunnan Luonto kaikille -hanke, jonka julkaisemat materiaalit ovat edelleen saatavilla verkossa. (Kuva: Kaisa Leka)

Kirjoittaja

Kaisa Leka on sarjakuvataiteilija ja graafinen suunnittelija, joka toimii LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa tuntiopettajana ja TKI-asiantuntijana.

Linkit

Linkki 1. LAB-ammattikorkeakoulu. LULU – luonnon lumoa kaikille -hanke. Viitattu 8.12.2022. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/lulu-luonnon-lumoa-kaikille

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *