Ujous on Keltikangas-Järvisen (2010, 41) mukaan temperamenttipiirre, jota esiintyy monilla lapsilla. Varhaiskasvatusympäristössä sen tunnistaminen ja ymmärtäminen on keskeistä lapsen hyvinvoinnin tukemisessa.
Varhaiskasvatuslaki (540/2018) velvoittaa varhaiskasvatusta edistämään jokaisen lapsen kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia ikätasoon ja kehitykseen sopivalla tavalla. Varhaiskasvatuksen tavoitteena on myös tunnistaa yksilölliset tuen tarpeet ja tarvittaessa järjestää sen mukaista tukea. Varhaiskasvatuksen on huolehdittava myös ujojen lasten kasvun ja kehityksen edistämisestä. Varhaiskasvatuksen on otettava huomioon ujojen lasten tarpeet ja tuettava heitä kokonaisvaltaisesti.
Ujon lapsen ominaispiirteitä
Ujo lapsi käyttäytyy varovaisesti ja saattaa tarkkailla ensin uusia tilanteita rauhassa. Hän voi arastella kovaäänisiä lapsia sekä pelästyä herkästi, jos häneen kiinnitetään huomiota. Varhaiskasvatuksessa ujo, hiljainen ja vetäytyvä lapsi saattaa puhua valikoivasti vain toisille lapsille, eikä hän välttämättä puhu aikuiselle kahden kesken ollenkaan. Hän saattaa myös ottaa varhaiskasvatuksessa helposti hiljaisen lapsen roolin, mutta voi kuitenkin kärsiä tästä, jos hän ei oikeasti ole hiljainen. (Cacciatore ym. 2013, 32–35.) Ujoa ja arkaa lasta on hiljalleen houkuteltava kontaktiin vahvistamalla hänen olemassaolonsa tärkeää merkitystä. Kasvattajan tehtävä on huolehtia, ettei lapsi jää jalkoihin ja että häntä kuunnellaan. Pienryhmässä lapsen tarpeet pystytään paremmin huomioimaan, ja hän voi rohkaistua myös helpommin puhumaan sekä osallistumaan. (Pihlaja 2018, 157–158.)
LAB-ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden opinnäytetyön (Hokkanen, Silenius & Tiilikka 2024) tarkoituksena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat ujon lapsen kohtaamiseen varhaiskasvatuksessa. Jokaisessa päiväkodissa on ujoja lapsia, ja kaikenlaisten lasten kohtaaminen on yhtä tärkeää. Ujot lapset voivat jäädä helposti toisten lasten varjoon.
Ammattilainen ujon lapsen kohtaajana
Varhaiskasvatuksen ammattilaisen on tärkeää huomioida lapset yksilöllisesti. Ujot lapset tarvitsevat riittävästi oikeanlaista tukea, jotta heidän itsetuntonsa, tunnetaitonsa, sosiaalinen osallisuutensa sekä vertaissuhteensa voivat kehittyä. Ei ole suoraa ohjekirjaa, kuinka ujo lapsi tulisi kohdata. Tämä edellyttää ammattilaiselta herkkyyttä ja sensitiivisyyttä, jotta hän pystyy näkemään ujon lapsen ja huomioimaan, miten juuri hänet tulisi kulloinkin kohdata. Ujon lapsen tukeminen on olennainen osa inklusiivisuutta varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2022) velvoittavat kohtaamaan jokaisen lapsen inklusiivisten periaatteiden mukaisesti, jolloin lapsella on lähtökohtaisesti oikeus saada tukea omassa lapsiryhmässään erilaisin joustavin järjestelyin (Opetushallitus 2023).
Ammattilaisen sensitiivisyys voi auttaa ja tukea ujoja lapsia sopeutumaan sekä luomaan vertaissuhteita ja samalla hillitä ujoutta. Pieni ryhmäkoko yhdessä opettajan sensitiivisyyden kanssa toimivat suojaavana tekijänä ja auttavat ujon lapsen sitoutumista toimintaan. (Buhs ym. 2015, 12–16.)
Varhaiskasvatuksen ammattilaisen tulee tarjota syliä ja turvaa lapsen sitä pyytäessä. Fyysinen läheisyys voi osaltaan luoda turvallisuuden tunnetta (Cacciatore ym. 2015, 35). Varhaiskasvatuksessa lasta saatetaan kehottaa olemaan reipas tai häntä kehutaan reippaaksi. Tämä toimintatapa voi olla jopa haitallinen ujojen lasten kohdalla; se saattaa Jääskisen ja Pelliccionin (2017, 108–112) mukaan saada lapsen ajattelemaan, että hän ei riitä sellaisena kuin hän on. Ujo lapsi voi jopa luoda itselleen reippaan tekominän, jotta kelpaisi muille. Ammattilaisen tulisi kohdata jokainen lapsi kunnioittavasti arvostaen ja kohdaten juuri sellaisena kuin hän on. Kun lapsi tulee kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi, hänen itsetuntonsa vahvistuu. Jokainen lapsi on arvokas, myös ne ujot ja vetäytyvät.
Kirjoittajat
Ella Hokkanen, Riia Silenius ja Meeri Tiilikka ovat LAB-ammattikorkeakoulun viimeisen vuoden sosionomiopiskelijoita.
Outi Rantatulkkila työskentelee LAB-ammattikorkeakoulun sosiaalialan lehtorina.
Lähteet
Buhs, E. S., Rudasill, K. M., Kalutskava, L. N. & Griese, E. R. 2015. Shyness and engagement: Contributions of peer rejection and teacher sensitivity. Early Childhood Recearch Quarterly. 12–19. Viitattu 17.5.2024. Saatavissa https://www-sciencedirect-com.ezproxy.saimia.fi/science/article/pii/S0885200614000817?via%3Dihub
Cacciatore, R., Riihonen, R. & Tuukkanen, K. 2013. Ammattilainen lasten tunteiden tulkkina. Teoksessa Oulasmaa, M. & Riihonen, R. (toim.) Ammattikasvattajan kielletyt tunteet. Helsinki: VL-Markkinointi Oy, 21–39.
Hokkanen, E. Silenius, R. & Tiilikka, M. 2024. Ujon lapsen kohtaaminen varhaiskasvatuksessa. Opinnäytetyö. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 23.9.2024. Saatavissa https://www.theseus.fi/handle/10024/866479
Jääskinen, A-M. & Pelliccioni, S. 2017. Mitä sä rageet? Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen. 2. painos. Helsinki: Lasten keskus ja Kirjapaja Oy.
Keltikangas-Järvinen, L. 2010. Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Helsinki: WSOY.
Opetushallitus. 2023. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022. Määräykset ja ohjeet 2022:2a. Helsinki: Opetushallitus. Viitattu 1.10.2024. Saatavissa https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/Varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2022_2.pdf
Pihlaja, P.2018. Sosiaalis-emotionaalinen kehitys ja sen vaikeudet. Teoksessa. Pihlaja, P. & Viitala, R. (toim.) Varhaiserityiskasvatus. PS-Kustannus. 141–182.
Varhaiskasvatuslaki 2018/540. Finlex. Viitattu 14.3.2024. Saatavissa https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180540
