Lappeenrannan Konnunsuolla pesii niin uhanalainen lintu, ettei sen lajia edes kerrota julkisuuteen luonnonsuojelullisista syistä. Julkisuuteen kertominen aiheuttaisi lintuharrastajien ryntäyksen paikalle, jolloin lajin suojelu saattaisi vaarantua. (Mäkelä 2024)
Konnunsuon aurinkovoimapuiston suunnittelu on jo pitkällä ja luvituksen pitäisi valmistua vielä tänä vuonna. Alueella on jo tehty luontoselvitykset, joissa on otettu huomioon riistakäytävät ja kosteikkoalueet. Luonnonsuojelullisesti tärkeimmät alueet on jätetty voimala-alueen ulkopuolelle.
Kaakkois-Suomen elinvoima ja luonnonsuojelu
Aurinkovoimapuisto tuo Lappeenrantaan ja lähikuntiin työtä ja varsinkin usein maaseudulla oleville yrityksille mm. maansiirtotöiden vuoksi, tästä syystä onkin hyvä tarkastella, kuinka voidaan lisätä kaupungin ja lähikuntien elinvoimaa tuhoamatta luontoa lopullisesti.
Kaakkois-Suomessa työttömien määrä on kasvanut syyskuusta 2023 syyskuuhun 2024 9 %, myös lomautettujen määrä on hienoisesti kasvanut. (Työllisyyskatsaus 2024.) Yleinen talous- ja maailmantilanne ei sekään näytä tilanteen paranevan lähivuosina. Tämä kaikki vaikuttaa kokonaisuudessaan myös alueen ostovoimaan, jolloin kierre on valmis luomaan lisätyöttömyyttä. On siis selvää, että tarvitsemme lisää työtä, jota aurinkovoimapuisto tuo tullessaan. Aurinkovoimapuistot ja niiden energiantuotanto myös tukee Suomen tavoitteita siirtyä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa.
Yhdistelmäratkaisuja tulevaisuuteen
Turvesuon ennallistaminen, eli sen luonnollisen ekosysteemin palauttaminen on keskeisessä osassa näiden alueiden uusissa käyttötarkoituksissa. Jos käytöstä poistetut turvesuot jätetään metsittymään, luonnon tasapaino tulee järkkymään. Ennallistamisella on myös merkittävä rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa, sitomalla hiiltä kosteikkojen kautta. Ennallistamistoimet, joita tehdään aurinkovoimapuistojen suunnittelun yhteydessä auttavat palauttamaan luonnon tasapainoa ja näin teknologia ja luonnonsuojelu voivat täydentää toisiaan.
MAMIKSA ─ maaseudun mikroyritykset kestävyyssiirtymän ajureina hankkeessa (LAB 2024) olemme keskittyneet maaseudun elinvoimaisuuteen työllisyyden ja osaamisen kehittämisen kautta. Painotuksena hankkeessa on kehittää turvealan alasajosta johtuvan työttömyyden tilalle uudenlaisia työllisyysmahdollisuuksia ja luoda yrittäjyyden näkymiä.
Turvesoiden hyödyntäminen tähän onkin otettava mahdollisuutena, joka toteutetaan huolellisesti yhteistyössä luonnonsuojelujärjestöjen, tutkijoiden ja energiayhtiöiden kanssa.
Aurinkovoimapuistot eivät siis ole vain energiaratkaisu. Ne voivat olla myös keino säilyttää luonnon monimuotoisuus ja palauttaa käytöstä poistetuille turvesoille niiden ekologinen arvo, samalla kun ne tukevat seudun työllisyyttä ja yritystoimintaa.
Kirjoittaja
Minna Tynkkynen toimii LAB-ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikössä TKI-asiantuntijana.
Lähteet
LAB. 2024. MAMIKSA – Maaseudun mikroyritykset kestävyyssiirtymän ajureina. Hanke. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 30.10.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/mamiksa-maaseudun-mikroyritykset-kestavyyssiirtyman-ajureina
Mäkelä, P. 2024. Lappeenrannassa pesii harvinainen lintu – alueelle suunnitellaan aurinkovoimalaa. Yle. Viitattu 30.10.2024. Saatavissa https://yle.fi/a/74-20106405
TEM. 2024. Työllisyyskatsaus Kaakkois-Suomi. Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 20.11.2024. Saatavissa https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx?ely=05 Viitattu 20.11.2024,
Ylönen, A. 2024. Keynote-puheenvuoro. Aurinkovoimapuistojen alihankintatapahtuma. 3.9.2024. Lappeenranta.