Rakenteita ja ratkaisuja – nostoja Norjan lastensuojelun perhehoidosta 

Kun lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle, on Norjassa perhehoito lastensuojelun sijaishuoltopaikkana yleisempi kuin Suomessa. THLn mukaan vuonna 2024 Suomessa oli kodin ulkopuolelle sijoitettuna 17 100 lasta. Lapsista perhehoidossa oli 41 %. (Forssel & Inget-Leinonen 2025, 1–17.) Norjassa taas perhehoidon osuus sijaishuoltopaikoista hipoo 90 prosenttia. (Aatif & Borge 2025). 

Maantieteellisesti Suomi ja Norja ovat hyvin samankaltaisia, pohjoisia pitkiä maita. Yhteiskuntarakenne on myös samankaltainen, samoin sosiaaliturvajärjestelmä ja sitä ohjaava lainsäädäntö ja käytänteet. Lastensuojelun oikeusperusta on molemmilla YK:n Lapsenoikeuksien sopimuksessa. YK:n Lapsen oikeuksien yleissopimuksen (59/1991) artikla 3 mukaan lasta koskevissa päätöksissä on aina ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.  

Lastensuojelun sijaishuollon ja perhehoidon yhteistyötä kehittävässä Elämää perheissä-hankkeessa kokoonnuttiin elokuussa kuulemaan Norjan perhehoidosta FCG:n Lastensuojelun perhehoidon työseminaariin. Koulutuspäivä viritti vertailevaa keskustelua ja lopputulemana kolme nostoa. Tässä pohdinnassa kummankaan maan mallia ei arvoteta toista paremmaksi, vaan tarkastellaan, millaisia suuntia ja asioita ne yhteiskunnassa tuottavat.  

Työelämä joustaa Norjassa lapsen tarpeen mukaan 

Lina Aatif ja Margit Borge (2025) toteavat, että Norjassa perhehoitajuus nähdään oikeutena, johon kannustetaan. Perhehoitajaksi ryhtyvä ”ostetaan” työelämästä lapsen edun mukaiseksi ajaksi, eli hänelle kompensoidaan palkkatulomenetys työvapaan ajaksi. Perhehoitajille maksetaan myös palkkio, kuten Suomessa. (Aatif & Borge 2025.) Ajatus siitä, että sijoitetun lapsen perhehoito on ensisijainen työhön nähden, viedään Norjassa käytäntöön työelämän joustavalla ratkaisulla. Sijoitetun lapsen tarpeeseen vastaaminen sekä perhehoidon näkeminen sosiaalisesti tuottavana toimintana ovat Suomessakin keskeisiä periaatteita, mutta niiden yhteiskunnallisen arvon tunnustaminen tarvitsisi meillä lisää rakenteellista tukea. Norjan mallissa perhehoitaja voi painaa työpaikassa pause-nappia ja keskittyä lapsen edun mukaisen ajan täysipäiväisesti vanhemmuuteen ja kasvatustehtävään.  

Rakenteellinen muutos Norjan julkisissa palveluissa vaikuttaa myös lastensuojeluun 

Norjassa voidaan nähdä merkkejä myös laajemmasta rakenteellisesta julkisten palveluiden uudistuksesta. Bjørn Pettersen ja Nina Monsen (2017) toteavat, että Norjassa kuntien toimialoilla tapahtuu paluuta julkiseen palvelutuotantoon. Yksityisten palveluntuottajien sijaan kunnat ovat siirtyneet omana toimintana tuotettaviin palveluihin. Tämä näkyy myös lastensuojelussa ja perhepalveluissa. Pettersen ja Monsen nostavat esimerkiksi Sandnesin kunnan, jossa kunnan oman palvelutuotannon lisäämisen taustalla voidaan nähdä sekä taloudellisia että teknisiä syitä. Kunnan omaan palveluntuotantoon palaaminen on johtanut sisäisen osaamisen ja pätevyyden kasvuun, aikaistanut ennaltaehkäisevää työtä ja interventioita, vahvistanut laadunvalvontaa sekä tehostanut resurssien priorisointia. (Pettersen & Monsen 2017, 70–72.) 

Lapsen etu yhdistää 

Vertailu on hyvä päättää Suomelle ja Norjalle yhtenäisiin periaatteisiin. Aatif ja Borge toteavat, että Norjassa perhehoitajaksi ryhtyminen on tärkeä yhteiskunnallinen mandaatti, mikä edellyttää julkishallinnollista hyväksymisprosessia sekä sijaisperheen vakaita olosuhteita. Perhehoitajalla on oltava taitoa, aikaa ja voimavaroja tehtävässä suoriutumiseksi. (Aatif & Borge 2025.) Sama pätee perhehoitajiin ja perhehoitajuuteen Suomessa. Kyseessä on kaksoisrooli, jossa perhehoitaja avaa kotinsa sijoitettavalle lapselle sekä kasvattaa, suojaa ja rakastaa tätä. Toisaalta perhehoitaja toteuttaa julkista hallintotehtävää, jota rajaa laki ja jota valvotaan.  

Sijoitetun lapsen ympärillä olevia aikuisia ohjaa myös yhteinen periaate. Oli tilanne, kuinka haastava tahansa, lapsi on nähtävä ongelman takaa. On toki tärkeää lähteä ratkomaan haasteita, mutta vielä tärkeämpää on pysähtyä, huomata lapsi sekä hänen käytökseensä vaikuttavat syyt. Lapsen etu ohjaa arviointia, työskentelyä ja päätöksentekoa. Se on kiistatta yhteistä kummassakin maassa. 

Lähteet 

Aatif, L. & Borge, M. 2025. Norwegian Child Welfare Services: Family care – how we succeeded in increasing the quantity and quality of family care versus institutional care in Norway? Esitys FCG:n tilaisuudessa Lastensuojelun perhehoidon työseminaari 28.8.2025. 

Forssel, M & Inget-Leinonen S. 2025. Lastensuojelu 2024. THL Tilastoraportti 3/2025. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/151397/Lastensuojelu%202024.pdf?sequence=1&isAllowed=y  

Pettersen, B. & Monsen, N. 2017. Norwegian municipalities bringing social services back into public hands. Teoksessa Kishimoto, S. & Petitjean, O. (eds.) Reclaiming Public Services. How Cities and Citizens are turning back privatization. Transnational Institute (TNI), Amsterdam and Paris. Viitattu 12.9.2025. Saatavissa: https://assets.nationbuilder.com/eurodad/pages/233/attachments/original/1588168330/Reclaiming_Public_Services.pdf?1588168330  

Yleissopimus lapsen oikeuksista (59/1991) 

Kuva: Congerdesign, Pixabay. Saatavissa: https://pixabay.com/fi/photos/perhe-sosiaalista-et%C3%A4isyytt%C3%A4-4937226/