Suomessa asuville, EU- ja ETA-maiden ulkopuolella sairaanhoitajatutkinnon suorittaneille avautuu jälleen mahdollisuus edetä kohti sairaanhoitajan ammattioikeutta Suomessa.
Sairaanhoitajien laillistumisväylää on kehitetty useissa hankkeissa ja projekteissa, viimeisimpinä valtakunnallisissa SAILA 1- ja SAILA 2 -hankkeissa. Nyt tätä jo tehtyä kehittämistyötä jatketaan SAILA3 – Sairaanhoitajan laillistuminen Suomessa -hankkeessa, jossa aiemmin luotua toimintamallia juurrutetaan käytäntöön ja vahvistetaan sekä ammattikorkeakoulujen että työelämän välistä valtakunnallista yhteistyötä. Hanketta koordinoi Metropolian ammattikorkeakoulu ja sitä rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö.
Ennen SAILA 1- ja SAILA 2 -hankkeita laillistumisprosessi on ollut pitkä, ja käytännöt ovat vaihdelleet eri alueilla ja ammattikorkeakouluissa. Myös laillistumisväylien ja harjoittelupaikkojen saatavuudessa on ollut eroja, mikä on vaikeuttanut prosessissa etenemistä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2024, 25). Hankkeissa toimintaa on yhtenäistetty ja laillistumista varten on rakennettu valtakunnallinen toimintamalli. Mallin avulla laillistujan aiempi osaaminen voidaan arvioida ja tarvittavat täydentävät opinnot suunnitella hänen osaamisensa ja tarpeidensa perusteella.

Yhteistyöllä kohti yhdenvertaista laillistumista
LAB-ammattikorkeakoulu on mukana SAILA 3 -hankkeessa, joka toteutetaan yhteistyössä 11 eri ammattikorkeakoulun kanssa. Kaikilla mukana olevilla ammattikorkeakouluilla on aikaisempaa kokemusta laillistumisväylästä, mikä tukee toiminnan juurruttamista ja jatkokehittämistä.
Nyt malli vakiinnutetaan valtakunnalliseksi toimintatavaksi. Tavoitteena on, että laillistumisprosessi juurtuu ammattikorkeakouluille tarjoten yhdenvertaisen ja laadukkaan kokonaisuuden laillistumiseen.
SAILA 3 -hanke käynnistyi kesäkuussa 2026 ja LAB-ammattikorkeakoulussa on aloitettu haku laillistumisväylälle, jonka opiskelijavalinta toteutetaan erillisessä valintatilaisuudessa. Keskeisenä osana valintaa on suomen kielen taidon arviointi. Myös hakijan valmiuksia ja edellytyksiä suoriutua laillistumisväylän opinnoista arvioidaan.
Laillistumisväylän opetuskieli on suomi, ja opinnoissa suoriutuminen edellyttää A2-B1-tason kielitaitotasoa. Kielitason arvioinnissa tarkastellaan hakijan kirjallista ja suullista kielitaitoa. Tavoitteena on varmistaa, että hakijan kielitaito vastaa laillistumisväylän edellyttämää tasoa antaen riittävät valmiudet opintojen suorittamiseen ja ammatilliseen toimintaan työelämässä.
Valintatilaisuus toteutetaan samalla tavalla kaikissa ammattikorkeakouluissa. Sen tavoitteena on antaa hakijalle selkeä kuva laillistumisväylästä ja arvioida samalla hänen motivaatiotaan sekä suomen kielen taidon riittävyyttä opintoihin. (Tiainen ym. 2026, 22.) LAB-ammattikorkeakoulussa valintatilaisuus järjestetään sekä Lahden että Lappeenrannan kampuksilla lokakuussa 2026, ja väylälle valitaan yhteensä 20 laillistujaa.
Henkilökohtainen suunnitelma ohjaa laillistumisväylällä
Laillistumisväylän opinnot alkavat syksyllä 2026 osaamisen alkukartoituksella. Alkukartoituksessa perehdytään laillistujan aiempaan koulutukseen, työkokemukseen ja muuhun aikaisempaan osaamiseen. Kartoituksessa käydään läpi tutkintotodistus ja selvitetään aikaisemman tutkinnon tarkempi sisältö ja laajuus. Tärkeää on kartoittaa myös laillistujan oma kokemus osaamisestaan suhteessa suomalaisen sairaanhoitajan osaamisvaatimuksiin.
Alkukartoituksen perusteella laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS), johon määritellään tarvittavat opinnot, työelämäharjoittelut sekä osaamisen varmistamiseksi suoritettavat kuulustelut. Jokaisen laillistujan laillistumisväylä räätälöidään yksilöllisesti ja se muodostuu hänen omista lähtökohdistaan ja osaamistarpeistaan käsin.
LABin mukanaolo SAILA 3 -hankkeessa tuo Päijät-Hämeen ja Etelä-Karjalan alueille yhden väylän sairaanhoitajan ammattioikeuden saavuttamiseen. Tavoitteena on, että aiemmin hankittu koulutus ja työkokemus voidaan hyödyntää samalla vahvistaen työelämän mahdollisuuksia saada käyttöön jo olemassa olevaa sosiaali- ja terveysalan osaamista.
Kirjoittaja:
Tiia Kangassalo toimii hoitotyön lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa ja toimii vastuuopettajana SAILA-laillistumisväylässä.
Lähteet
Sosiaali- ja terveysministeriö. 2024. Sosiaali- ja terveysalan kansainvälisen rekrytoinnin laillistamisprosessin ja sitä tukevan koulutuksen asiantuntijaryhmä: Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita, 10. Viitattu 19.8.2026. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-7159-2
Tiainen, A-M., Raatikainen, K-M., Puurunen, J. & Pitkänen, A-H. 2026. Haku SAILA väylälle. Teoksessa Haarala, P., Karjalainen, A., & Ylikahri, K. (toim.) 2026. SAILA – Sairaanhoitajan laillistuminen Suomessa: Toimintamalli EU‑ ja ETA‑valtioiden ulkopuolella tutkintonsa suorittaneiden sairaanhoitajien laillistumiseen (TAITO‑sarja 162). Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 18.8.2026. Saatavissa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/909984/2026%20Taito%20162%20SAILA%20-%20Sairaanhoitajan%20laillistuminen%20Suomessa.pdf?sequence=2&isAllowed=y