Digin hyödyntämisen monet mahdollisuudet

Monet yritykset ovat heränneet viimeistään nyt korona-ajan pitkittyessä pohtimaan digitaaliteknologian, lyhyemmin digin, mahdollisuuksia liiketoiminnan kehittämisessä. Jo omaa toimintaympäristöään havainnoimalla saa käsityksen, että digiä voidaan hyödyntää liiketoiminnassa hyvin moninaisesti.

Digin rooli liiketoiminnassa

Yritykset ovat kehittäneet digillä tuote- ja palveluvalikoimaansa, esimerkiksi liittämällä fyysisiin tuotteisiin ja palveluihin digitaalisia toimintoja tai toteuttamalla täysin digitaalisia ratkaisuja. Yritykset hyödyntävät digiä myös asiakaskokemuksen parantamiseen, verkostomaisten toimintatapojen kehittämiseen, taloushallinnon sujuvoittamiseen ja markkinoinnin automatisoimiseen, samoin kuin resurssien käytön tehostamiseen. Listaa voisi jatkaa. Tosiasiassa tänä päivänä on vaikea löytää yritystä, jossa digillä ei olisi jotakin roolia. Kaikki digitalisoitavissa oleva tulee ajan myötä digitalisoitumaan. Digitaaliteknologian hyödyntäminen ei kuitenkaan saa olla itseisarvo. Sen käytön pitää tuottaa liiketoiminnalle lisäarvoa.  

Digin arvo liiketoiminnalle

Eri yrityksiä ohjaavat erilaiset tekijät muutokseen. Nämä voidaan jakaa sisäisiin ja ulkoisiin. Sisäisiä tekijöitä ovat esimerkiksi kasvuhalukkuus ja tietotekniset taidot, ulkoisia puolestaan alan teknologinen kehitys sekä kilpailu- ja markkinatilanne. (Toppari ym. 2019.) Olipa muutokseen ohjaava tekijä mikä tahansa, yrityksen tulee ensin pysähtyä pohtimaan omia tavoitteitaan.

Tämän jälkeen voi alkaa selvittää digin mahdollisuuksia tuottaa lisäarvoa tavoitteen saavuttamisessa. Jos yrityksen tavoitteena on esimerkiksi tehostaa jotakin prosessiaan, kannattaa lähteä liikkeelle kuvaamalla nykyinen prosessi yhteismenetelmiä hyödyntäen. Kun tehostettavasta prosessista on löydetty pullonkaulat, voi alkaa miettiä sopivia ratkaisuja niiden selättämiseksi. Tällöin digitaaliteknologia tulee usein avuksi. Prosesseissa takkuavia työvaiheita ovat tyypillisesti rutiininomaiset manuaaliset työt, ja niitä on helppo selättää automatisoinnin keinoin. 

Kuva 1. Yhteismenetelmien hyödyntäminen onnistuu myös etänä. (Leon 2019)

Kehittämiskohteen valinta

Ensimmäisten askeleiden ottaminen on usein vaikeinta. digiUP-projekti järjestää päijäthämäläisille yrityksille yrityskohtaista etätyöpajakokonaisuutta, jonka lopputulemana yrityksellä on valittuna liiketoimintaa digillä kehittävä kohde sekä kuvattuna tiekartta tavoitteisiin pääsemiseksi. Etätyöpajakokonaisuutta järjestetään vielä syksyllä 2021 ja keväällä 2022. Hae mukaan tähän maksuttomaan kehittämiseen, jos kaipaat tukea ensimmäisten askeleiden ottamisessa kohti digin hyödyntämistä omassa liiketoiminnassasi.

Kirjoittaja

Sariseelia Sore työskentelee LAB-ammattikorkeakoulussa lehtorina ja koordinaattorina digitaaliset ratkaisut YAMK-koulutuksessa. Lisäksi hän toimii digiUP-projektissa LABin osatoteutuksen projektipäällikkönä.

Lähteet

Toppari, J., Saunila, M., Rantala, T., Ukko, J. & Rantanen, H. 2019. Päijäthämäläisen pienyrittäjän digiopas. Lahti: Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT. LUT Scientific and Expertise Publications Tutkimusraportit – Research Reports No. 96. [Viitattu 6.10.2021]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-335-363-3

Linkit

LAB. 2021. Digitaalisen transformaation johtaminen. [Viitattu 6.10.2021]. Saatavissa: https://lab.fi/fi/projekti/digiUP

Webropol. 2021. Haku digiUP-projektin työpajakokonaisuuteen. [Viitattu 6.10.2021]. Saatavissa: https://link.webropol.com/s/haku-tyopajakokonaisuuteen

Kuvat

Kuva 1. Leon. 2019. A group of people sitting around a table with laptops. Unsplash. [Viitattu 6.10.2021]. Saatavissa: https://unsplash.com/photos/vbxyFxlgpjM

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *