Etätyö lisääntyy – miten käy uutta luovan yhteistyön?

Etätyö on lisääntynyt monessa yrityksessä merkittävästi myös koronapandemian jälkeen. Etätyöstä on merkittäviä hyötyjä, eikä sen koeta heikentävän tuottavuutta, mutta monet kokevat uusien ideoiden ja tuotteiden kehityksen vaikeutuneen (Vuorela ym. 2022; Elinkeinoelämän keskusliitto 2023). Löytyy myös tutkimuksia, joiden mukaan yritysten tulokset voivat heikentyä etätyön seurauksena, etenkin jos työ vaatii tiivistä koordinointia ja yhteistyötä (Criscuolo ym. 2021; Microsoft 2021).

Jääkö etätyössä hiljaista tietoa jakamatta?

Aiemmista etätyön tutkimuksista voidaan todeta, että etätyö sopii parhaiten itsenäisille tehtäville. Jos tiimityöllä on tärkeä rooli, etätyöstä saattaa olla haittaa. (Criscuolo ym. 2021) Elinkeinoelämän keskusliiton tilaamaan Innolinkin toteuttaman selvityksen mukaan ylin johto koki, että yritysten kyky uudistua ja innovoida pitkällä aikavälillä saattaa kärsiä etätyöstä. Huolena on, että etätyössä jää strategisessa kehittämistyössä ja ongelmanratkaisussa tärkeää hiljaista tietoa jakamatta. (Vuorela ym. 2022)

Adamin (2023) tutkimus analysoi, että toisistaan etäällä työskentelevät tutkijatiimit eivät tuota mullistavia keksintöjä yhtä todennäköisesti kuin fyysisesti lähemmin työskentelevät tutkijatiimit. Etätyö näyttää sopivan paremmin vähittäiseen, asteittaiseen kehittämistyöhön.  Jos innovaatiotoiminnan odotukset ovat kunnianhimoisempia, fyysisesti samassa tilassa tehtävä työ saattaa tarjota intensiteettiä kommunikaatiolle, joka mahdollistaa myös vaikeasti kommunikoitavien ideoiden vaihtamisen.  On myös huomioitava, että vaativassa kehittämisessä toimivien työtavat toivat vaihdella – on nähtävä vaivaa toimivien työtapojen kehittämiseksi. (Adam 2023)

Miten varmistaa yhteinen kyky uudistua etätyössä?

Etätyöllä on riski ajautua yksilöiden koordinoimattomaksi työksi, joten omaa etätyötään johtavien ja yritysten oppimista ja uuden luomista koordinoivien kannattaa kiinnittää erityistä huomiota tiimien välisen yhteistyön tukemiseen. Esimiehillä on tärkeä rooli organisaatioiden oppimisen turvaamisessa, koska he voivat ohjata työntekijöitä tiedon jakamiseen ja hyödyntämiseen (Eurofound 2023). Kehittävää ja kokeilevaa innovaatiokulttuuria voi viljellä myös etätyössä (Billa 2021). Lopulta myös etätyöntekijöiden taidot luoda yhdessä ja kyky hankkia tietoa ympäristöstä etäisyydestä riippumatta ratkaisevat.

Kuva 1. Etätyö sisältää riskin työn siiloutumisesta. (Alexandra_Koch 2020)

Etätyön kannalta korostuu se, miten strategisesti yrityksessä suhtaudutaan olennaisen tiedon kulkuun, luovuuteen ja uudistumiseen. Yrityksen johtamisen ja koko tieto- ja toimintajärjestelmän on tuettava kykyä uudistua myös etänä. (Bhatti ym. 2024) Luova yhteistyö, oppiminen ja kehittäminen liittyvät ennen kaikkea mielenmalleihin, kommunikaatioon ja kykyyn luoda mielekästä yhteistyötä myös virtuaalisessa ympäristössä.

Kirjoittaja

Heidi Myyryläinen toimii TKI-asiantuntijana LAB-ammattikorkeakoulussa liiketoimintayksikössä. Hän toimii projektipäällikkönä Distance LAB -projektissa, joka kehittää taitoja etätyöhön (LAB 2024).

Lähteet

Adam, D. 2023. Disruptive’ science: in-person teams make more breakthroughs than remote groups. Nature (London). 624 (7990), 20–20. Viitattu 12.8.24. Saatavissa https://doi.org/10.1038/d41586-023-03618-x

Alexandra_Koch. 2020. Video, konfenerssi, webinaari. Pixabay. Viitattu 12.8.24. Saatavissa https://pixabay.com/fi/illustrations/video-konferenssi-webinaari-5352757/

Bhatti, S. H., Gavurova, B., Ahmed, A., Marcone, M. R., & Santoro, G. 2024. The impact of digital platforms on the creativity of remote workers through the mediating role of explicit and tacit knowledge sharing. Journal of Knowledge Management. Viitattu 12.8.24. Saatavissa https://doi.org/10.1108/JKM-08-2023-0682

Billa, G. 2021. Remote work and innovation – Breaking the innovation orthodoxy. Viitattu 12.8.24. Saatavissa https://www2.deloitte.com/us/en/blog/human-capital-blog/2021/remote-work-innovation.html

Criscuolo, C. Gal, P. Leidecker, T. Losma, F. Nicoletti, G. 2021. The role of telework for productivity during and post-COVID-19: Results from an OECD survey among managers and workers. OECD Productivity Working Papers, No. 31. OECD Publishing, Paris. Viitattu 12.8.24. Saatavissa https://doi.org/10.1787/7fe47de2-en.

Elinkeinoelämän keskusliitto. 2023. Etätyön vaikutukset yrityksille. Viitattu 12.8.24. Saatavissa https://ek.fi/wp-content/uploads/2023/06/etatyo_kysely_EK.pdf

Eurofound. 2023. The future of telework and hybrid work, Publications Office of the European Union, Luxembourg. Viitattu 12.8.24. Saatavissa https://eurofound.link/ef22028

LAB. 2024. Distance LAB – Remote service hub for SMEs and public sector. Hanke. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 12.8.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/distance-lab-remote-service-hub-smes-and-public-sector

Microsoft. 2021. The Next Great Disruption Is Hybrid Work—Are We Ready? Viitattu 12.8.24. Saatavissa https://www.microsoft.com/en-us/worklab/work-trend-index/hybrid-work

Vuorela, P. Erkkilä, H-K. Kultanen, H. 2023. Tutkimus etätyön vaikutuksista. Viitattu 12.8.24. Saatavissa https://ek.fi/wp-content/uploads/2023/06/EK-Tutkimus-etatyon-vaikutuksista-2023.pdf