Kestäviä työ- ja asiointimatkoja kaupunkipyörällä

Monissa suomalaiskaupungeissa on jo kokemuksia yhteiskäyttöisistä kaupunkipyöristä. Ensimmäisenä omansa otti käyttöön Helsinki, jossa niitä kokeiltiin jo vuonna 2000. Maksujärjestelmään ja ilkivaltaan liittyneiden alkuhaasteiden jälkeen toiminta laajentui pääkaupunkiseudulle 2010-luvun loppupuolella. Asukkaat ovat ottaneet pyörät omikseen, ja nykyisin kaupunkipyöriä on käytössä lukuisissa kaupungeissa ympäri Suomea. Käyttömäärät ovat viime vuosina laskeneet hieman eritoten sähkökäyttöisten potkulautojen suosion takia, mutta tilanne vaihtelee alueittain. Liikenne- ja viestintäministeriön vuosilta 2020–2022 keräämän kyselyaineiston mukaan kaupunkipyörillä tehtävät matkat ovat tyypillisesti osa matkaketjua tai niillä toteutetaan arjen asiointimatkoja. (Traficom 2022.)

Kaupunkipyöriä on tutkittu Suomessa ja ulkomailla ja on todettu, että niiden käyttöön ja käyttämättä jättämiseen vaikuttavat monet niin henkilökohtaiset kuin rakenteelliset tekijät. Palvelun saatavuuteen ja toimivuuteen liittyvät tekijät, liikenneympäristöön ja -turvallisuuteen sekä kaupunkirakenteeseen liittyvät tekijät sekä henkilökohtaiset arvot ja asenteet voivat toisaalta mahdollistaa mutta myös vähentää käyttöintoa tilanteesta ja henkilöstä riippuen. (Pyöräilykuntien verkosto ry 2024.)

Mankelilla lisävirtaa työ- tai asiointimatkoihin

Lahden kaupunkikuvassa värikkäät harjumaisemiin sopivat sähköavusteiset Mankeli-kaupunkipyörät ovat vilahdelleet syksystä 2021, jolloin ne otettiin koekäyttöön (Lahti 2024a).

Pyöriä on tällä hetkellä saatavilla 500 kappaletta 60 asemalta ympäri kaupunkia, ja käyttäjien toiveita kuunnellaan tarkalla korvalla. Kaudelle 2024 otettiin esimerkiksi käyttöön satunnaisen Mankelin käyttäjän elämää helpottava uudistus, kun kaupunkipyörän voi vuokrata käyttöönsä paitsi sovelluksella tai kausikortilla myös lähimaksukortilla Tap and Go -periaatteella. Mankelit täydentävätkin mainiosti monimuotoista kestävän työmatkaliikkumisen palettia yhdessä julkisen liikenteen, yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen sekä omien pyörien ja muiden kulkupelien kanssa. (Lahti 2024b.)

[Alt-teksti: roteva pyörä, jossa lukee Mankeli.]
Kuva 1. Kaupunkipyörällä työ- tai asiointimatka sujuu näppärästi. (Kuva: Niina Sallinen)

LAB-ammattikorkeakoulussa työskentelevän Marianne Matilaisen arkeen Mankelit ovat kuuluneet kesästä 2023. Mankelit ovat vieneet Matilaisen sydämen vaivattomuudellaan ja edullisuudellaan. Noin puolentoista kilometrin työmatkan ”mankelointi” on ollut huoletonta ilman akun lataamista ja pelkoa pyörän varastamisesta, ja sähköpyörän saa käyttöönsä edullisesti (Matilainen 2024).

Kollega Tiia Tuomisto taas kokeili Mankelia ensi kertaa kestävän työmatkaliikkumisen kokeiluja lahtelaistyöpaikoilla toteuttavan Systemic change towards sustainable commuting – Sycla -hankkeen (LAB 2024) järjestämänä pyöräilypäivänä. Peruspyörään tottuneen Tuomiston yllätti, miten paljon sähköavusteisuus vauhditti matkantekoa. Kokonaisuutena Mankeli tuntui näppärältä (Tuomisto 2024).

Lahdessa autoillaan vielä varsin paljon lyhyitä matkoja, joten potentiaalia kaupunkipyörien kaltaisten kestävämpien liikkumismuotojen kasvulle on (Lahti 2024c). Jos Mankelin käyttöön ottaminen mietityttää, mankeloijien viesti oli selvä – helppoa kuin tarralenkkareiden käyttäminen! Tutustu Mankeliin verkkosivuilla ja taita vaikka jo seuraavaa työmatkasi tai osa siitä vaihteeksi kestävämmin kaupunkipyörän selässä (Lahti 2024b).

Kirjoittaja

Annukka Heinonen (tradenomi YAMK) työskentelee LAB-ammattikorkeakoulussa TKI-asiantuntijana ja on mukana Systemic change towards sustainable commuting in Lahti – Sycla -hankkeessa, joka on osa 100 climate-neutral and smart cities by 2030-EU-missiota.

Lähteet

LAB. 2024. Systemic change towards sustainable commuting in Lahti – Sycla. Hanke. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 10.5.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/sycla

Lahti. 2024a. Mankelit tekevät Lahdesta aidon kaupungin. Viitattu 16.5.2024. Saatavissa https://greenlahti.fi/stories/mankelit-tekevat-lahdesta-aidon-kaupungin

Lahti. 2024b. Mankeli-verkkosivu. Viitattu 16.5.2024. Saatavissa https://kaupunkipyorat.lahti.fi/

Lahti. 2024c. Kestävän liikkumisen osuus matkoista laskenut. Viitattu 16.5.2024. Saatavissa https://www.lahti.fi/uutiset/kestavan-liikkumisen-osuus-matkoista-laskenut/

Matilainen, M. 2024. Haastattelu 15.5.2024.

Pyöräilykuntien verkosto ry. 2024. Kaupunkipyörien käyttö ja käyttämättömyys. Viitattu 16.5.2024. Saatavissa https://www.poljin.fi/pyorailyn-edistaminenkaupunkipyorat/kaupunkipyorien-kaytto-ja-kayttamattomyys

Traficom. 2022. Kaupunkipyörien tarjonta, ja käyttö ja markkinatilanne. Viitattu 16.5.2024. Saatavissa https://tieto.traficom.fi/fi/tilastot/kaupunkipyorat

Tuomisto, T. 2024. Haastattelu 8.5.2024.