Kun opinnäytetyö jumittaa

Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi on ollut viime vuosina paljon esillä. Keväällä 2020 koronapandemian myötä huoli korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista kasvoi entisestään. Poikkeustila ja pandemia aiheuttivat merkittäviä muutoksia korkeakoulujen opiskelujärjestelyihin ja opetuksen toteuttamiseen, sillä suurin osa opinnoista siirtyi verkkoon. Tämä johti korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyyden ja psyykkisen kuormituksen lisääntymiseen pandemian aikana ja sen jälkeen. (Naamanka ym. 2023, 10–12.) Laamasen ym. (2023) tutkimuksessa ilmeni, että opiskelijat toivovat monipuolisempia opetuksen järjestämistapoja: osa haluaa enemmän etäopetusta, kun taas toiset kaipaavat lisää lähiopetusta. Erityisesti opiskelijat, jotka raportoivat oppimisvaikeuksista tai mielenterveysongelmista, toivovat useammin lähiopetusta.

Ketolan ym. (2024) opinnäytetyössä selvitettiin, miksi opinnäytetyön valmistuminen viivästyy, toteuttamalla kysely LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Kyselyyn vastasi 20 opiskelijaa, joiden opinnäytetyö ei ole valmistunut määräajassa. Keskeisimmät syyt opinnäytetyön viivästymiseen liittyvät opiskelijan työtilanteeseen, etäiseksi jääneeseen ohjaussuhteeseen sekä mielenterveyden haasteisiin. Etäopiskelu on vaikeuttanut opinnäytetyön ohjauksessa vuorovaikutusta ohjaajan ja opiskelijan välillä. Erityisesti avun pyytäminen ohjaajalta on ollut hankalaa, koska viestinnässä käytetään sähköpostia ja tapaamiskertoja on vain kaksi verkon välityksellä.

Kuva 1. Opinnäytetyöprosessiin vaikuttavia tekijöitä (Ketola ym. 2024).

Joidenkin vastanneiden mielestä muiden opinnäytetyötä tekevien opiskelijoiden kanssa toteutetut ryhmäohjaukset ovat haastavia. Yhteisessä ohjauksessa ei uskalleta kysyä apua omaan opinnäytetyöhön ja muiden opiskelijoiden läsnäolo luo paineita omien mielipiteiden esiin tuomiseen. Opiskelijat ehdottivat muutoksia opinnäytetyön ohjeistuksen sekä opinnäytetyöhön liittyvien Moodle-alustojen selkeyttämiseksi. Myös erilaisten tuen muotojen kartoittaminen etäopinnoissa olisi tarpeellista. Opiskelijat toivoivat myös enemmän tapaamisia opinnäytetyönohjaajan kanssa niin fyysisesti kampuksella kuin myös etänä. (Ketola ym. 2024, 25–36.)

Työn ja opiskelun yhteensovittaminen voi olla haastavaa ajan käytöllisesti sekä kuormittaa opiskelijaa. Kuitenkin opiskeltavaan alaan liittyvä työssäkäynti voi edistää oppimista ja opintojen etenemistä sekä välittömästi että välillisesti (Vanhanen-Nuutinen ym. 2018, 25). Opinnäytetyössä tuli ilmi, että taloudellisista syistä on työskenneltävä opintojen ohella, vaikka sen myötä opinnot viivästyisivät. Osa tekee vuorotyötä tai toimii yrittäjänä, mikä hankaloittaa rytmittämään aikataulun sopivaksi töiden ohelle, vaikka tavoitteena olisi kirjoittaa opinnäytetyötä edes tunnin päivässä. Vastauksissa kuitenkin ilmeni työkokemuksen edut opiskeluaikana, töiden löytäminen voi olla helpompaa valmistumisen jälkeen. Osalle opiskelijoista opintovapaa olisi keino saada opintoja eteenpäin, mutta aiheuttaisi epävarmuutta taloudelliseen tilanteeseen. (Ketola ym. 2024, 24–25.)

Kirjoittajat

Joni Ketola, Jenni Vesivalo ja Janette Raunio ovat valmistuneet sosionomeiksi (AMK) LAB-ammattikorkeakoulusta keväällä 2024.

Tuulia Stellberg toimii sosiaalialan lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa.

Lähteet

Ketola, J., Raunio, J. & Vesivalo, J. 2024. Miksi opinnäytetyö ei valmistu? : opinnäytetyön ohjaus opiskelijoiden näkökulmasta. Opinnäytetyö. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 11.6.2024. Saatavissa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024052817221

Laamanen, M., Ladonlahti, T., Häkkinen, P. & Kärkkäinen, T. 2023. Opiskelijan hyvinvointi koetuksella? Korkeakouluopiskelijoiden kokemat terveys- ja toimintarajoitteet, digitaalinen osaaminen ja opiskelu pandemian aikana. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja: 2023:4. Viitattu 11.6.2024. Saatavissa https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/165227/OKM_2023_41.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Naamanka, L., Ritola, M. & Kallio, V. (toim.) 2023. Hyvinvointia korkeakouluopiskelijoille –ratkaisuja opiskelijahyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden vahvistamiseksi. Diakonia-ammattikorkeakoulu. Viitattu 5.5.2024. Saatavissa https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/815647/DIAK_Tyoelama33_saavutettava.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Vanhanen-Nuutinen, L., Saari, J., Kotila H. & Mäki, K. 2018. Opintojen aikainen työssäkäynti – ongelma vai mahdollisuus ammattikorkeakouluopinnoissa? EUROSTUDENT VI -tutkimuksen artikkelisarja. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:10. Viitattu 19.3.2024. Saatavissa https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160726/okm10.pdf