LAB-ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Liiketoimintaa lähiluonnosta -hankkeessa on tavoitteena kehittää vuosien 2025–2026 aikana yritysten liiketoimintaa lähi- ja kaupunkiluontoympäristöissä Päijät-Hämeen (Lahti, Hollola, Asikkala, Heinola) alueella. Hankkeen aikana yhteiskehitetään yritysten kanssa uusia luontolähtöisiä palveluja ja tuotteita. Ideointien ja erilaisten työpajojen avulla kehitettyjä palveluja testataan valituissa ympäristöissä asiakaskokemuksia ja mielipiteitä keräten. (LAB 2025)
Yhtenä hankkeeseen osallistuville yrityksille tarjottavana palveluna on opiskelijavetoiset innovointityöpajat uusien palveluiden ja tuotteiden kehittämiseksi. LAB-ammattikorkeakoulun Lappeenrannan kampuksen markkinoinnin opiskelijoista koostuva Avara Marketing -osuuskunta toteutti innovointityöpajat kuudelle hankkeeseen osallistuvalle yritykselle. Innovoinnit itsessään ovat Lappeenrannan markkinointiosuuskunnille hyvinkin tuttu palvelu, sillä osuuskunnat ovat toteuttaneet 12–24 tunnin innovointeja jo pitkään (Kokkonen 2022).

Opiskelijat kehittivät uuden konseptin
On sanomattakin selvää, että kovin montaa 24 tunnin intensiivistä innovointia ei yksi ja sama tiimi pysty yhden viikon aikana toteuttamaan. Ja koska hankkeeseen osallistuu useita yrityksiä ja aikataulu oli tiukka, tuli työmuoto miettiä uusiksi. Avara kehitti innovointipaketin, joka 12-henkisen tiimin oli mahdollista toteuttaa yhden viikon aikana – välimatkasta huolimatta yritysten luona. Osuuskunnan jäsenet jaettiin kolmeen nelihenkiseen tiimiin, joista jokainen toteutti yhden päivän kestävän innovointityöpajan kahdelle yritykselle kukin. Ja koska sekä opiskelijoiden että yritysten aikataulut saatiin osumaan mukavasti yksiin, oli kaikki kuusi innovointipajaa toteutettu 4 päivän sisällä.
Työpajat toteutettiin seuraavan prosessin mukaisesti:
•Alkukartoitus 30 min
•Ideointi 1 h
•Idean esittely yritykselle 30 min
•Ratkaisujen jalostaminen ja kehittäminen 3 h
•Esittely ja jälkitoimet 1 h.
Näin yritykset saivat vaikuttaa prosessin kulkuun sekä saivat tulokset itselleen välittömästi työpajan jälkeen. Lisäksi osallistuvalta yrittäjältä tai yrityksen työntekijältä vaadittava ajankäyttö oli pyritty minimoimaan prosessissa.
Tuloksina laaja-alaista luonnon annista nauttimista
Työpajojen tavoite täyttyi, sillä kaikille innovointeihin osallistuneille yrityksille saatiin uusia ideoita. Koska ideat ovat artikkelin kirjoitushetkellä vielä yritysten lanseerattomia palveluita tai tuotteita, ei niitä voida esitellä yksityiskohtaisesti. Innovointien tuloksina saatiin uusia malleja, joita ei tiettävästi ole vielä Suomessa tarjolla, joten jää nähtäväksi, tuleeko niistä uusia menestyviä tuotteita tai palveluita.
Hankkeen pilotointivaiheessa yrityksillä on onneksi mahdollisuus testata näitä testiryhmien avulla. Innovointityöpajojen tuloksista voidaan kuitenkin vetää yhteen erilaisia tuloksia yhdistäviä teemoja kuten: pelillistäminen, suomalaiset luontoelämykset, erilaiset teemaretkeilyt, ruoan valmistus ja nauttiminen luonnossa, elämyksen ja liikunnan/liikkumisen yhdistäminen, rentoutuminen ja henkinen hyvinvointi, haasteet ja leikkimieliset kilpailut sekä palvelujen digitalisointi. Lisäksi opiskelijat – markkinoinnin osaajia kun ovat – antoivat yrityksille vinkkejä ja neuvoa kuinka uusia palveluja ja tuotteita voisi markkinoida asiakkaille.
Innovointityöpajoista kerättiin yrityksiltä myös palaute, ja se oli varsin positiivista, sillä vastaajista 80 % vastaajista koki työpajat hyödyllisiksi. Osallistuneet yritykset kiittivät ammattitaitoisesta työotteesta ja uusista ideoista, joista osa on menossa suoraan kokeiluun. Toisaalta taas toivottiin, että työpajoihin olisi ollut käytettävissä enemmän aikaa, jotta olisi päästy syvällisempiin lopputuloksiin.
Myös hankkeen näkökulmasta työpajat onnistuivat, sillä yrityksille saatiin konkreettisia tuloksia ja kehitysehdotuksia liiketoiminnan parantamiseen. Uskallankin suositella opiskelijoiden käyttöä jatkossakin vastaavan tyylisissä uutta ideointia vaativissa tehtävissä ja toimenpiteissä.
Kirjoittaja
Sampo Kokkonen työskentelee markkinoinnin lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa. Hän toimii myös asiantuntijana Liiketoiminta lähiluonnossa -hankkeessa.

Lähteet
Kokkonen, S. 2022. Innovoinnit tukevat alueellista elinkeinoelämää. LAB Focus. Viitattu 25.2.2025. Saatavissa https://blogit.lab.fi/labfocus/innovoinnit-tukevat-alueellista-elinkeinoelamaa/
LAB. 2025. Liiketoimintaa lähiluonnosta. Hanke. Viitattu 24.2. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/liiketoimintaa-lahiluonnosta