Lasten oikeuksien täytyy toteutua myös digitaalisessa mediassa

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsi on oikeutettu erityiseen suojeluun ja häntä on suojeltava julmuudelta ja väärinkäytöltä. Älylaitteiden yleistyessä lasten ja nuorten käytössä, netti tuo uusia uhkia lapsen turvallisuudelle. Seksuaalinen häirintä digitaalisessa mediassa on yleistyvä ongelma myös Suomessa ja tätä vastaan tarvitaan toimia. Lapsiin kohdistuva seksuaalinen häirintä, houkuttelu ja seksuaaliväkivalta on monille aihepiirinä epämukava eikä siitä haluta puhua. Tämä hankaloittaa ilmiön ennaltaehkäisyä ja tunnistamista.

Kuva 1. Lapset ovat Suomessa aktiivisia älylaitteiden käyttäjiä. (Kuva: Pixabay)

Opettaja lasten oikeuksien turvaajana

Lapsille on osattava antaa eväitä suojella itse itseään ja omia rajojaan. Valitettava tosi asia kuitenkin on, että kaikki vanhemmat eivät tähän syystä tai toisesta pysty. Vanhemman kautta tullut tieto voi olla myös hyvin subjektiivista ja kirjavaa. Tunne- ja turvataitojen opetuksella pyritään opettamaan lapsille ja nuorille taitoja, jonka avulla he voisivat välttyä joutumasta kiusaamisen, väkivallan tai seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi tai siihen joutuessaan osaisivat puolustaa omia rajojaan. Tämän toteuttamisessa opettajat ovat avainasemassa, koska he tavoittavat Suomessa lähes kaikki lapset ja nuoret.

Koulut ja oppilaitokset pystyvät toteutuksessa painottamaan toimintaa seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön ennaltaehkäisyyn, joka on erityisen tärkeää. Tätä painotetaan tuoreessa Väkivallaton lapsuus: toimenpidesuunnitelma lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä 2020−2025. Tiedon tarpeet vaihtelevat lapsen iän ja kehitystason mukaan ja sen arviointiin antaa suuntaviivoja WHO:n seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa (2010). Onkin hyvä ymmärtää, että turvataitokasvatus tulisi aloittaa jo varhaiskasvatuksessa ja tieto mukautuu lapsen tarpeisiin hänen kasvaessaan. Sama materiaali ei suinkaan palvele peruskoulun ensimmäisillä ja viimeisillä luokilla.

Uuden kouluterveyskyselyn mukaan peruskoulun 4.-5.−luokkalaisista neljä prosenttia kertoi joutuneensa seksuaalisen kommentoinnin, ehdottelun, viestittelyn tai kuvamateriaalin näyttämisen kohteeksi vähintään kerran kuluneen vuoden aikana. Ei riitä, että opettajat ohjaavat oppilaan terveydenhoitajan, kuraattorin tai muun opiskeluhuollon piiriin, kun jotain ikävää on jo tapahtunut.

Kuva 2. Jo hyvin pienet lapset voivat altistua netissä heille sopimattomalle materiaalille. (Kuva: Pixabay)

TUTKA-hankkeesta apua turvataitokasvatuksen toteutukseen

Päijät-Hämeessä toteutettava TUTKA-hanke vastaa tarpeeseen oikeasta ja iänmukaisen turvataitokasvatusmateriaalin tavoittamisesta, opettajien ja opiskeluhuollon tiedon tarpeesta ja turvallisuussuunnitelmien päivittämisestä. Hanke on Lab-ammattikorkeakoulun, Väestöliiton ja Lahden kaupungin seudullisen kehittämisen yksikön yhteishanke. Hanke tarjoaa Päijät-Hämeen maakuntien opettajille ja opiskeluhuollon henkilöstölle mahdollisuuden saada aiheesta asiantuntijakoulutusta ilmaiseksi, jotta lasten ja nuorten tarpeisiin pystyttäisiin vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Toivottavasti sinä opettaja haluat olla mukana luomassa lapsillemme turvallisempaa huomista.

Lisätietoja TUTKA-hankkeesta ja yhteystiedot

Kirjoittaja

Anu Arvila työskenteli Lab-ammattikorkeakoulussa TKI-asiantuntijana TUTKA-hankkeessa.

Lähteet

Ikonen R & Helakoski S. 2019. Kouluterveyskysely. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. Tilastoraportti 33/2019. [Viitattu 2.12.2019]. Saatavissa: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138562/Tilastoraportti_33_Kouluterveyskysely.pdf?sequence=2&isAllowed=y.

Korpilahti U, Kettunen H, Nuotio E, Jokela S, Nummi V M, Lillsunde P (toim.) 2019. Väkivallaton lapsuus: toimenpidesuunnitelma lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä 2020−2025 Osa II. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:27

Lajunen K, Andell M & Ylenius-Lehtonen M. 2015. Tunne- ja turvataitoja lapsille. Tunne- ja turvataitokasvatuksen oppimateriaali. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Juvenes Print -Suomen Yliopistopaino Oy.

Turvataitokasvatus. 2019. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. [Viitattu 2.12.2019]. Saatavissa: https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/vakivallan-ehkaisy/lapsen-kaltoinkohtelu/turvataitokasvatus.

Seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa. Suuntaviivat poliittisille päättäjille, opetus- ja terveydenhoitoalan viranomaisille ja asiantuntijoille. 2010. WHO, Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos. [Viitattu 2.12.2019]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201205085324.

Unicef. Lapsen oikeuksien julistus. [Viitattu 2.12.2019]. Saatavissa: https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-julistus/.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *