Mysteeripyöräretkellä kehittämässä pyörämatkailun palveluja

”Opastettu teemallinen pyöräretki, jonka aikana osallistujille esitellään monipuolinen kattaus kulttuurimaisemia, luontoa ja lahtelaista urheilun historiaa. Retken aikana pääset tutustumaan muun muassa Sataman alueeseen, Lanu-puistoon sekä Urheilukeskuksen lähimetsiin suppakuoppineen.” Tätä kaikkea oli luvassa, kun 12-henkinen VeloFinland -seminaarin osallistujista koottu retkiryhmä kurvasi kuulaassa syyssäässä Pyörämatkailijan Päijät-Häme -hankkeen yhteistyössä Kitetirrin järjestämälle mysteeripyöräretkelle, jonka teemana oli Kulttuuria ja harjumaisemaa Lahdessa. Tavanomaisen retkiohjelman lisäksi retkellä kerättiin asiakaskokemuksia pyörämatkailun kehittämisen tueksi ja tuotettiin kuvamateriaalia hyödynnettäväksi pyörämatkailun kehittämisessä.

Kokemuksia viestinnästä, varusteista ja turvallisuudesta

Asiakaskokemusten kartoittaminen tehtiin retken aikana verkossa Webropol-kyselyn avulla. Kyselyn rakentamiseen oli haettu suuntaa Pyörämatkailukeskuksen Tervetuloa pyöräilijä -tunnuksen kriteereistä, joihin ohjelmapalveluyritysten osalta sisältyy muun muassa viestintään, varusteisiin ja turvallisuuteen liittyviä seikkoja.

Asiakasnäkökulmasta moni näistä asioista on luonteeltaan sellainen, että siihen kiinnittää huomiota vasta sitten, jos asiat eivät ole kunnossa. Tällä retkellä nämä seikat tehtiin asiakkaille näkyviksi huolimatta siitä, että Kitetirrin asiantuntevassa opastuksessa kaikki näkökohdat oli erinomaisesti huomioitu jo ennen retkeä. Monelle pyöräilyn erityisintresseihin vielä perehtymättömälle ohjelmapalveluyrittäjälle kyseiset kriteerit saattavat kuitenkin etenkin toiminnan alkuvaiheessa olla oudompia, ja niihin tutustuminen on siten hyvä ohjenuora palvelumuotoilun tueksi.

[Alt-teksti: Kaunis kaarisilta vie yli vehmasrantaisen järven kapean kohdan, ja sillalla ajaa kolme pyöräilijää.]
Kuva 1. Pikku-Vesijärven puisto on maisemallisesti kauniina ja helposti saavutettavana kohteena erinomainen retkikohde myös pyörällä liikkuville hyvinvointimatkailijoille. (Kuva: Harri Hytönen)

Mieleenpainuvia luonto- ja kulttuurinähtävyyksiä

Etelä-Suomen syyssää saattaa joskus tuoda eteen yllätyksiä, jotka muuttavat kokonaan retken luonteen. Tällä kertaa sää kuitenkin suosi retkiryhmää, joka pääsi luonto- ja kulttuurinähtävyyksien lisäksi nauttimaan ruskan väriloistosta parhaimmillaan. Reitin varrella tunnetuimpia nähtävyyksiä olivat Pikku-Vesijärven maisemapuisto vesiurkuineen, taiteilijaprofessori Olavi Lanun veistospuisto Kariniemenmäellä, Lahden satama upeine kulttuurikohteineen, Urheilukeskus sekä maisemallisesti hieno Myllysaari. Näiden ohella monen mieleen jäivät myös Salpausselän suppakuopat, joiden rinteillä polkeminen toi reitille myös hiukan fyysistä haastetta.

[Alt-teksti: Lahden satamassa oleva veistos, jossa on korkeat kirjaimet LAHTI, ja kolme pyöräilijää ajaa juuri veistoksen editse.]
Kuva 2. Ainakin tämän retken palautteen perusteella Lahdella on kaikki edellytykset kehittyä tulevaisuuden pyöräilykaupungiksi, jossa pyörällä liikkuminen on osa kaupunkikuvaa myös vilkkaimman kesäsesongin ulkopuolella. (Kuva: Harri Hytönen)

Retken jälkeen kysyimme osallistujilta, mikä reitin varren kohteista jäi heille parhaiten mieleen. Eniten huomiota tässä tarkastelussa saivat Myllysaari, Salpausselän supat ja Lanupuisto, mutta havainnot osoittivat jälleen kerran, että luonnossa liikkuminen tuottaa yksilöllisiä elämyksiä. Juuri siksi jokaisen kannattaa omakohtaisesti käydä kokemassa, millaisen jäljen jokin reitti tai opastettu retki jättää mieleen.

Kirjoittaja

Päivi Tommola toimii Pyörämatkailijan Päijät-Häme -hankkeen linkkitähän projektipäällikkönä LAB-ammattikorkeakoulussa.

Linkit

Pyöräliitto. 2021. VeloFinland. [Viitattu 05.10.2021]. Saatavissa: https://pyoraliitto.fi/velofinland

LAB. 2021. Pyörämatkailijan Päijät-Häme -hanke. [Viitattu 05.10.2021]. Saatavissa: https://lab.fi/fi/projekti/pyoramatkailijan-paijat-hame

Kitetirri. 2021. Positiivisia ulkoilmaelämyksiä. [Viitattu 05.10.2021]. Saatavissa: https://kitetirri.fi

Pyörämatkailukeskus. 2021. Tervetuloa pyöräilijä -tunnus. [Viitattu 05.10.2021]. Saatavissa:https://www.bikeland.fi/tervetuloa-pyorailija-tunnus

Visit Lahti. 2021. Pikku-Vesijärvenpuisto. [Viitattu 05.10.2021]. Saatavissa: https://www.lahti.fi/vapaa-aika/luonto-ja-aktiviteetit/puistot-ja-viheralueet/pikku-vesijarvenpuisto/

Propuu. 2021. Lanu-puisto. [Viitattu 05.10.2021]. Saatavissa: https://propuu.fi/arboretum/lanu-puisto

Lahden Satama Yhdistys ry. 2021. Lahden Satama. [Viitattu 05.10.2021]. Saatavissa: http://www.lahdensatama.fi/