Nivelsairauksien hoito huippukylmähoitojen avulla 

Nivelperäinen kipu on yleensä paikallista ja se voi olla peräisin nivelrikosta, -reumasta, -tulehduksesta, vammasta, virheasennosta, ja liiallisesta rasituksesta tai se voi esiintyä säteilykipuna kehon muista sairauksista johtuen (Julkunen 2022a). Nivelkivut ovat osa tuki- ja liikuntaelimistön (TULE) kiputiloja, joiden hoitamattomuudella on todettu olevan yhteys masentuneisuuteen sekä psyykkiseen jaksamiseen (Wally 2022). Tuki- ja liikuntaelinliitto Tule Ry:n (2025) mukaan työikäisten keskuudessa nivelrikko ja nivelreuma ovat yleisimpiä TULE-sairauksia, joiden oireina voi ilmetä esimerkiksi kipua, arkuutta sekä tulehtuneen nivelen arkuutta ja kuumotusta. 

Kipua on määritelty vuosien varrella moneen otteeseen. Vuoden 2016 määritelmässä tuotiin aiempaa paremmin esille, kuinka kiputuntemus elää ja muuttuu jatkuvasti ihmisen elämän aikana. (Ojala 2020, 35.) Kiputuntemukset voivat olla erilaisia voimakkuuksiltaan, mutta myös tavoiltaan. Näitä ovat esimerkiksi särky, polttelu, pistely ja kihelmöinti. (National Institute of Neurological Disorders and Stroke 2024.)  

Julkusen (2022a) mukaan nivelperäinen kipu on yleensä paikallista ja sitä hoidetaan monien muiden TULE-sairauksien tavoin yhdistelemällä lääkehoitoa lääkkeettömiin hoitomenetelmiin. Kivun hoitaminen on tärkeää, sillä sen avulla voidaan helpottaa elämistä oireiden kanssa sekä vaikuttaa mahdollisen sairauden etenemiseen. Nivelrikon lääkehoidossa käytetään siihen tarkoitettuja kipulääkkeitä, kun taas nivelreumassa käytetään yhdistelmää perinteisistä reumalääkkeistä (Takatalo 2022; Julkunen 2022b). Lääkkeettömiä hoitokeinoja ovat muun muassa erilaiset psykologiset menetelmät, fysioterapia, fyysinen harjoittelu, TENS-sähköhoito sekä kylmähoito. (CTN 2022; Heiskanen 2022; Hsu ym. 2019.) 

[Alt-teksti: Huippukylmähoitostudio, jossa erilaisia huippukylmähoitolaitteita.]
Kuva 1. Huippukylmähoidoissa hyödynnetään erilaisia laiteratkaisuja tilanteen mukaan. (CTN 2024). 

Huippukylmähoito kivunlievityksenä 

Huippukylmähoito on kylmähoidon muoto, jossa keho altistetaan kuivalle -100°C – 140 °C ilmalle yleensä 2–5 minuutin ajan (Bleakley ym. 2014). Alhaisista lämpötiloista huolimatta hoidoissa ei synny paleltumavaaraa (Westerlund 2009). Hoidon aiheuttama kylmäaltistus aiheuttaa thermoshokin eli stimuloidun hätätilan ihon pintakudoskerrokseen, jonka seurauksena parasympaattinen hermosto aktivoituu lisäten kehon hyvinvointia lisäävien hormoneiden ja entsyymien tuotantoa. Huippukylmähoitoja voidaan toteuttaa koko keholle cryo-kabiinilla tai paikallisesti erilaisten hoitopäiden avulla. Cryo-kabiinissa vaatetus pidetään minimaalisena, mutta kehon ääriosat, kuten varpaat ja sormet suojataan. Paikalliset hoidot eivät vaadi erillistä suojausta. Käytettäviä hoitopäitä ovat esimerkiksi hoitopillit ja -kupit sekä hiha- ja jalka-applikaattori. Nivelsairauksien osalta huippukylmähoitoja käytetään esimerkiksi niveltulehdusten oireiden lievittämiseen. (CTN 2022.)  

Tutkimukset perinteisistä kylmähoitomuodoista kivunlievityksessä ovat osoittaneet vastetta muun muassa kivun lievittymiseen, verenkierron paranemiseen, tulehdustiloihin sekä aineenvaihdunnan vilkastumiseen (Malanga ym. 2014). Koska huippukylmähoidot ovat markkinoilla suhteellisen tuore ilmiö, ei siitä tehtyä tutkimusta ole vielä julkaistu tai koottu yhteen yhtä laajasti verrattuna muihin kivun lievitys muotoihin. 

Grönberg ja Mentu (2025) tekivät opinnäytetyönään kirjallisuuskatsauksen huippukylmähoitojen hyödyntämisestä osana TULE-kipujen hoitoa, jotta saataisiin koottua yhteen sen mahdollisuuksia kivun hoidossa fysioterapian kentällä. Opinnäytetyössä tarkasteltiin yhtätoista eri tutkimusta, joista neljä käsitteli huippukylmähoidon käyttöä nivelsairauksien hoidossa. Nivelsairauksien osalta tutkimusnäyttö oli hyvin ristiriitaista, eikä niiden perusteella voitu tehdä johtopäätöstä, jonka mukaan huippukylmähoito olisi muita hoitomuotoja tehokkaampi kivunlievittäjänä. Tutkimustulosten perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että huippukylmähoidon antamisesta ei ainakaan ole haittaa ja täten hoitomuotoa voidaan pitää turvallisena työkaluna. Opinnäytetyön mukaan laaja-alaisempi, monipuolinen tutkimus aiheen parissa toisi tärkeää lisätietoa huippukylmähoidoista niin ammattilaisille, kuin kuluttajille. (Grönberg & Mentu 2025.) 

Kirjoittajat: 

Ronja Grönberg on viimeisen vuoden fysioterapeuttiopiskelija LAB-ammattikorkeakoulussa. 

Heli Lahtio toimii LAB-ammattikorkeakoulussa fysioterapian lehtorina. 

Lähteet: 

Bleakley, C., Bieuzen, F., Davison, G. & Costello, J. 2014. Whole body cryotherapy: empirial evidence and theoretical perspectives. Open Access Journal of Sports Medicine. Viitattu 10.05.2025. Saatavissa https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3956737/ 

CTN. 2022. Euforiaa! Kylmähoidot ovat tulleet jäädäkseen. Viitattu 10.06.2025. Saatavissa https://ctn.fi/ctn-lyhyesti/ 

Heiskanen T. 2022. Pitkäaikainen kipu. Terveyskirjasto. Lääkärikirja Duodecim. Kustannus Oy Duodecim. 6.9.2022. Viitattu 10.06.2025. Saatavissa https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00408 

Hsu J, Mir H, Wally M. & Seymour R. 2019. Clinical practice guidelines for pain management in acute musculoskeletal injury. Journal of orthopaedic trauma. Viitattu 10.06.2025. Saatavissa https://journals.lww.com/jorthotrauma/fulltext/2019/05000/clinical_practice_guidelines_for_pain_management.11.aspx 

Julkunen H. 2022a. Nivelkipu ja niveltulehdus. Terveyskirjasto. Lääkärikirja Duodecim. Kustannus Oy Duodecim 2.11.2022. Viitattu 09.06.2025. Saatavissa https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00796 

Julkunen H. 2022b. Nivelreuma. Terveyskirjasto. Lääkärikirja Duodecim. Kustannus Oy Duodecim 08.09.2022. Viitattu 09.06.2025. Saatavissa https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00051/nivelreuma?q=nivelreuma#s4 

Malanga A., Yan N. & Stark J. 2014. Mechanisms and efficacy of heat and cold therapies for musculoskeletal injury. Taylor & Francis Online. Viitattu 09.10.2025. Saatavilla https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/00325481.2015.992719  

National Institute of Neurological Disorders and Stroke. 2024. Pain. Viitattu 29.6.2025. Saatavilla https://www.ninds.nih.gov/health-information/disorders/pain  

Ojala T. 2020. Ammattilaisen kipukirja. VK-Kustannus. Viitattu 29.6.2025. 

Tuki- ja liikuntaelinliitto. 2025. Tule sairaudet. Viitattu 09.06.2025. Saatavissa: https://suomentule.fi/tule-terveyden-tueksi/tule-sairaudet/ 

Wally M. 2022. Musculoskeletal Pain Management and Patient Mental Health and Well-being. Journal of Orthopaedic Trauma. Viitattu 09.06.2025. Saatavissa https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/36121327/ 

Westerlund T. 2009. Thermal, circulatory, and neuromuscular, responses to whole-body cryotherapy. ACTA UNIVERSITATIS OULUENSIS D Medica. Viittattu 29.6.2024. Saatavilla https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/34947/isbn978-951-42-9043- 5.pdf?sequence=1&isAllowed=y