Robotiikka ravintola-alalla – kohti tulevaisuuden palvelukokemusta

Ravintola-alan automaation ja robotiikan käyttöönotto on ollut hitaampaa kuin odotettiin, vaikka teknologian tuomat kustannussäästöt ja tehokkuus ovat selviä. Käyttäjien tunteet vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka laajasti robotit otetaan käyttöön, sillä nopeuden ja hinnan lisäksi ihmisten välinen vuorovaikutus on keskeinen osa palvelukokemusta.

Automaation mahdollisuudet ja haasteet

Ravintola-alalla robotiikkaa käytetään erityisesti tilausten vastaanotossa ja tarjoilussa, mutta ihmiskontakti säilyy tärkeänä osana asiakaskokemusta. Robotit voivat hoitaa toistuvia ja raskaita tehtäviä, kuten ruokien kuljetusta, mutta asiakkaat arvostavat edelleen tarjoilijan hymyä ja henkilökohtaista palvelua. Giebelhausenin (2014) mukaan ihmiset suosivat yhä ihmiskokkeja, koska he kokevat, että ruoka valmistetaan “rakkaudella”. Jos asiakas kokee, että robotti “välittää”, tämä suosiminen saattaa kuitenkin vähentyä.

Työntekijöillä saattaa olla huolta robotiikan käyttöönotosta, mutta osallistuminen päätöksentekoon helpottaa sopeutumista ja parantaa teknologian hyödyntämistä. Lisäksi robotit voivat keventää fyysistä työtä, antaen työntekijöille enemmän aikaa asiakaskohtaamisiin.

Tulevaisuuden työnkuvat ja ravintolakokemukset

Tuomen (2021) väitöskirjan mukaan robotiikan käyttöönotto ravintola-alalla ei ainoastaan muuta työtehtäviä, vaan se voi myös luoda uusia työnkuvia. Robottien käyttö voi muuttaa työntekijöiden rooleja siten, että heistä tulee mahdollistajia, koordinaattoreita tai innovoijia. Esimerkiksi työntekijät voivat keskittyä enemmän asiakaskokemuksen parantamiseen, kun robotit hoitavat toistuvia ja fyysisesti raskaita tehtäviä. Robotiikka vapauttaa ehkä tulevaisuudessa työntekijöitä keskittymään entistä enemmän asiakassuhteiden rakentamiseen ja kommunikointiin, samalla kun robotti hoitaa rutiininomaisia tehtäviä. Tulevaisuuden ravintoloissa työntekijöiden roolit ehkä laajentuvat entistä enemmän asiakassuhteiden hoitamiseen ja palvelukonseptien kehittämiseen.

Kuva 1. Robotiikan ja ravintola-alan yhdistäminen saattaa tuoda uusia palvelukonsepteja. (madebyfaisu 2023)

Robotiikka keittiöissä – haasteet ja mahdollisuudet

Keittiöiden automatisointi on ollut haastavampaa kuin asiakaspalvelun, sillä keittiöissä tehdään monimutkaisia tehtäviä kiireisessä ja monikielisessä ympäristössä. Kuitenkin yksinkertaisempia ruokia, kuten pizzaa, tarjoavissa ravintoloissa automaatio on onnistunut, esimerkiksi pizzanvalmistuskoneet voivat hoitaa suuren osan työstä. Robotiikkaa kehittävä Darian Ahler korostaa, että robottien tulisi toimia enemmän kuin tehokkaat työkalut – “kuin leivänpaahdin” – hoitaen tietyt tehtävät itsenäisesti ilman, että ne yrittävät jäljitellä ihmisten työtapoja (McCarron 2024).

Vaikka robotiikka etenee, inhimillinen vuorovaikutus on edelleen olennainen osa ravintolakokemusta, ja robotit voivat tukea työntekijöitä, mutta eivät korvata henkilökohtaista palvelua. Tulevaisuuden ravintoloiden menestys riippuu siitä, kuinka hyvin ne yhdistävät teknologian tehokkuuden ja inhimillisen kosketuksen.

Kirjoittaja

Johanna Heinonen toimii LAB-ammattikorkeakoulussa lehtorina ja TKI-asiantuntijana. Erityisesti matkailun monimuotoinen kehittäminen, digitaalinen viestintä ja asiakaskokemus ovat hänen sydäntään lähellä, ja hän yrittää kaikin tavoin löytää keinoja, joilla digitalisaatio helpottaa ja mukavoittaa elämää.

Lähteet

Giebelhausen, M. D. 2014. Cyborg Service: The Unexpected Effect of Technology in the Employee–Guest Exchange. Viitattu 4.10.2024. Saatavissa https://hdl.handle.net/1813/71323

madebyfaisu. 2023. Mehmood, F. AI-luotu, robotit, kahvila, ruokailu. Pixabay. Viitattu 4.10.1024. Saatavissa https://pixabay.com/fi/illustrations/ai-luotu-robotit-kahvila-ruokailu-8142625/

McCarron, M. 2024.  Do Robots Love Their Customers? Automated Restaurants Face Human Issues. The New York Times. Viitattu 4.10.2024. Saatavissa https://www.nytimes.com/2024/08/13/dining/ai-robots-restaurants.html

Tuomi, A. I. 2021. Designing Restaurants of the Future: Integrating Robots into Hospitality Service. Doctoral dissertation. University of Surrey. Viitattu 4.10.2024. Saatavissa https://doi.org/10.15126/thesis.900166