Teknologiaa ja digitalisaatiota kotihoitoyritysten tueksi

LAB-ammattikorkeakoulussa 1.9.2021 aloittaneen KOHOTE − kotihoitopalveluihin teknologiaa ja digitalisaatiota -hankkeen tavoitteena on vahvistaa Päijät-Hämeen kotihoitoyritysten ja kolmannen sektorin toimijoiden teknologian ja digitalisaation hyödyntämistä uusien innovatiivisten tuotteiden ja palveluiden kehittämiseksi sekä edistää toimijoiden välistä yhteistyötä (LAB 2021 ). Yleisenä pitkän aikavälin tavoitteena on hiilineutraalisuuden ja kestävän kehityksen tukeminen parantamalla digitalisaation ja teknologian käyttöä yritysten palvelutuotannossa. Hanke saa varoja EAKR- ja EU-REACT -rahoituksista, jotka pyrkivät tukemaan toipumista Covid-19 -kriisin aiheuttamista muutoksista (Päijät-Hämeen liitto 2021).

Maaliskuussa 2020 Covid-19 muutti elämänrytmin Suomessa vuorokaudessa. Rissanen ym. (2021, 41) selvityksen mukaan myös kotihoidossa jouduttiin tarkastelemaan toimintaa ja asiakaskäyntejä uusilla tavoilla.

Kotihoidon asiakkaan luona käyvien hoitajien määrää jouduttiin rajoittamaan. Suojautuminen, uusiin ohjeistuksiin mukautuminen ja henkilökunnan saatavuus asettivat julkisen ja yksityisen sektorin sekä työntekijät jopa vaikeaan asemaan. 

Julkisen ja yksityisen sektorin tärkeä yhteistyö

KOHOTE – kotihoitopalveluihin teknologiaa ja digitalisaatiota -hanke edistää sote-alan kotihoitopalveluja tuottavien toimijoiden teknistä osaamista sekä lisää niiden palautumiskykyä ja varautumista uuteen pandemian jälkeen. Osatoteuttajana hankkeessa toimii Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry, jolla on pitkät perinteet alueen yritysten kanssa toimimisessa (Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry 2021).  

[]
Kuva 1. Digitalisaation ja teknologian avulla voidaan luoda toimivia palveluketjuja. (Geralt 2017)

Hankkeen suunnitteluun yhdessä LAB-ammattikoulun asiantuntijoiden kanssa on osallistunut alueen kotihoitoyrityksiä. Heiltä kerätty tieto osaamisesta teknologian ja digitalisaation hyödyntämisestä on auttanut tavoitteiden ja tarpeiden määrittelyssä. Tavoitteena onkin lisätä tietoa hyvinvointiteknologiasta ja sen mahdollisuuksista palveluiden tuottamisessa sekä kerätyn tiedon jäsentelyä data-analytiikan avulla ja täten vahvistaa valmiuksia mahdollisiin nopeisiin muutoksiin toiminnassa.  Kansallinen digitalisaation edistämisen ohjelma korostaa myös julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä teknologia- ja digitalisaatiokyvykkyyden kehittämisessä (Valtiovarainministeriö 2021).

Kehittyvää osaamista ja verkostoitumisen hyötyjä

Hankkeessa toteutetaan teknologian testauksia yrityksissä sekä kokeiluja LAB WellTech -kehittämisympäristössä.  Hankkeen aikana järjestetään työpajoja, joissa keskitytään tuottamaan uutta tietoa teknologian hyödynnettävyydestä ja siihen liittyvistä toiminnallisista kehyksistä. Lisäksi järjestetään seminaareja, joissa tietoa jaetaan laajasti yritysten tietoon.

Kuva 2. Rohkeasti testaamalla luodaan uusia toimintatapoja. (Geralt 2020)

Hankkeen tuloksina alueelle syntyy selvitykset teknologian käyttöönottoprosessista, teknologioiden hyödynnettävyydestä ja uusien yhteistyömallien rakentamisesta, eri toimijoiden yhteistyöstä ja verkostoitumisen hyödyistä. Selvitykset ovat konkreettisia tuotoksia yrityksille hyödynnettäväksi muun muassa teknologioiden käytettävyyden ja eettisyyden arviointiin, asiakas- ja henkilöstöpalautteen keräämiseen ja osaamisen kehittämiseen.

Kirjoittaja

Jonna Sirviö, LAB-ammattikorkeakoulun TKI-asiantuntija, työskentelee LABin Hyvinvointi-yksikössä KOHOTE-hankkeen projektipäällikkönä ja hankevalmistelijana.

Lähteet

Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry. 2021. [Viitattu 4.8.2021]. Saatavissa: https://www.paijathamalaiset.fi/toimija/paijat-hameen-hyvinvointipalvelujen-kehitys-ry/

Päijät-Hämeen liitto. 2021. Matkailu, digiratkaisut ja kiertotalous edelleen vahvoina hankevalinnoissa. 7.6.2021. [Viitattu 4.8.2021]. Saatavissa: https://paijat-hame.fi/matkailu-digiratkaisut-ja-kiertotalous-edelleen-vahvoilla-hankevalinnoissa/

Rissanen, P., Parhiala, K., Kestilä, L., Härmä. V., Honkatukia, J., Jormanainen, V. COVID-19-epidemian vaikutukset väestön palvelutarpeisiin, palvelujärjestelmään ja kansantalouteen– nopea vaikutusarvio, 2020.  [Viitattu 4.8.2021]. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/139694/URN_ISBN_978-952-343-496-7.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Valtiovarainministeriö. 2021. Digitalisaation edistämisen ohjelma. [Viitattu 4.8.2021]. Saatavissa: https://vm.fi/digitalisaation-edistamisen-ohjelma

Linkit

LAB. 2021. KOHOTE-hanke. [Viitattu 15.9.2021]. Saatavissa: https://www.lab.fi/fi/projekti/kotihoitopalveluihin-teknologiaa-ja-digitalisaatiota

Kuvat

Kuva 1. Geralt. 2017. Altmann, G. Palapeli, tiimi, tiimityö, jaa. Pixabay. [Viitattu 4.8.2021]. Saatavissa: https://pixabay.com/fi/illustrations/palapeli-tiimi-tiimity%c3%b6-jaa-2778019/

Kuva 2. Geralt. 2020. Altmann, G. Koe, kokeilu, edistystä, käsi, kynä. Pixabay. [Viitattu 4.8.2021]. Saatavissa: https://pixabay.com/fi/illustrations/koe-kokeilu-edistyst%c3%a4-k%c3%a4si-kyn%c3%a4-5594881/[A6]