Terapiaa poikkeustilanteeseen lähiluonnosta

Kevät saapui tänä vuonna hyvissä ajoin, jättäen taakseen talven, jota Etelä-Suomeen ei koskaan kunnolla edes tullut. Luontoliikkujan näkökulmasta huhtikuun alku on tavallisesti energistä aikaa. Kalenteri täyttyy kesäkauden suunnitelmista ja monen ulkoliikuntalajin harrastustoiminta pääsee vauhtiin, välineitä viritellään kevätkuntoon. Tänä keväänä kaikki on kuitenkin toisin. Monet tapahtumat on peruttu ja järjestetty harrastustoiminta jäänyt koronaviruksen vuoksi tauolle. Luonnossa liikkuminen on silti edelleen sallittua, jopa suositeltavaa. Se lisää henkistä ja fyysistä hyvinvointia, ja antaa paremmat valmiudet sietää stressiä ja epävarmuutta. Nyt jos koskaan luonnossa liikkuminen on monelle meistä parasta mahdollista terapiaa.   

Lähimatkailu kannattaa, suosi rauhallisia kohteita

Metsässä olet virukselta hyvässä turvassa, erityisesti silloin, kun huomioit viranomaisten antamat käyttäytymisohjeet. Koronaepidemian aikana kannattaa suosia lähikohteita, joihin pääset nopeasti, julkisia kulkuvälineitä välttäen. Ehkä nyt olisi aika kaivaa talvisäilöstä esille fillari ja polkaista sillä retkikohteeseen. Kaikkein suosituimmat retkikohteet kannattaa nyt unohtaa ja suosia mieluummin pieniä lähikohteita tai suunnattu kokonaan omille poluille. Salpausselkä Geoparkin alueella on useita kiinnostavia, mutta rauhallisia kohteita, jotka tavoitat helposti alueemme kuntakeskuksista. Asikkalalainen voi suunnata tutkimaan kevään heräämistä esimerkiksi Aurinkovuoren poluille. Sysmästä käsin lähiretkelle kutsuvat Kammiovuori ja Päijätsalo. Heinolasta päiväretken kohteeksi sopii esimerkiksi Paistjärven retkeilyalue, Padasjoella oivallinen lähikohde on Kullasvuori. Hollolan ja Lahden alueella Urheilukeskuksen-Messilän-Tiirismaan metsistä löytyy lukuisia kiinnostavia pienkohteita.

Paistjärven retkeilyalue Heinolassa on erinomainen valinta rauhaa rakastavalla retkeilijälle. Kuva: Päivi Tommola
Kuva 1. Paistjärven retkeilyalue Heinolassa on erinomainen valinta rauhaa rakastavalla retkeilijälle. (Kuva: Päivi Tommola)

Kohtaamistilanteisiin lisää etäisyyttä myös luonnossa

Retkeillessäsi liiku pienessä porukassa ja muista pitää riittävää etäisyyttä maastossa tapaamiisi muihin liikkujiin. THL suosittelee säilyttämään ulkona liikuttaessa noin metrin etäisyyden muihin. Metsähallitus on jo reagoinut tilanteeseen sulkemalla omassa hallinnassaan olevat varaustuvat ja saunat. Myös taukoilussa kannattaa noudattaa omaehtoista varovaisuutta ja valita eväshetkelle mieluummin rauhallinen ympäristö kuin suosittu nuotiopaikka. Suosi hygieenisesti pakattua ruokaa, jonka alkuperän tunnet. Itsetehdyt eväät ovat nyt ehkä kaikkein paras vaihtoehto. Vaikka korona tarttuukin THL:n mukaan ensisijaisesti pisaratartuntana, voi tartunnan saada myös kosketuspinnoilta. Jos valitset kohteen, jossa on valmista retkeilyinfrastruktuuria, mieti mihin rakenteisiin kosketat paljaalla iholla.

Kuva 2.  Eväshetkelle kannattaa poikkeustilanteen aikana valita rauhallinen ympäristö. Kuva: Päivi Tommola.
Kuva 2. Eväshetkelle kannattaa poikkeustilanteen aikana valita rauhallinen ympäristö. (Kuva: Päivi Tommola)

Virtuaalinen retki onnistuu aina

Varovaisuutta noudattaenkin sairastumista ei aina voi välttää. Jos sinulla on edes lieviä hengitystieinfektion oireita, pysy kotona! Retkeilyä ei tarvitse silti unohtaa, kotisohvaltakin pääset luontoon virtuaalisesti. Haluat ehkä katsella YouTubesta muiden retkeilijöiden kuvaamia kohdevideoita, suunnitella tulevia retkiäsi Lahti Regionin Salpausselkä Geopark -sivuston avulla, tai tutustua Retkipaikka.fi:ssa retkeilijöiden tarinoihin meiltä ja muualta. Myös Salpausselkä Geopark haluaa tarjota virtuaalimatkailuun virikkeitä. Facebook-sivultamme pääset kevään ja alkukesän aikana kurkistamaan 360-asteen kuvia ja videoita Salpausselkä Geoparkin alueen kohteista.

Huomioithan, että tilanne koronaviruksen suhteen saattavat muuttua nopeasti. Ajankohtaista tietoa tilanteesta löydät täältä.

Kevätjäiden kuiskintaa

Jään ääniä Järvien kierros -retkeilyreitin varrella, Hollolassa.

Julkaissut Salpausselkä Geopark Project Maanantaina 30. maaliskuuta 2020
Video 1. Virtuaaliretken kautta pääset helposti ja turvallisesti luontoon. Salpausselkä Geoparkin Facebook-sivun kautta pääset kuuntelemaan kevätjäiden konserttia Vähä-Tiilijärvellä. (Video: Päivi Tommola)

Salpausselkä Geopark näkyväksi -hankkeen tavoitteena on lisätä Salpausselkä Geopark -alueen mahdollisuuksia houkutella lisää kävijöitä ja valmiutta vastaanottaa lisää kävijöitä kohteiden kestävä käyttö turvaten. Hanke huomioi sekä matkailun että paikallisen lähivirkistyksen näkökulmat. Toiminnan taustalla on pyrkimys vahvistaa Salpausselkä Geopark -alueen mahdollisuuksia saavuttaa UNESCO Global Geopark -tunnustus.

Kirjoittaja

Päivi Tommola, YTM, työskentelee projektipäällikkönä Salpausselkä Geopark näkyväksi- ja Salpausselkä Unesco Global Geopark -hankkeissa. Hankkeiden rahoittajana toimii Maaseuturahasto.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *