Vaatteita tuotetaan enemmän kuin koskaan, mutta niitä käytetään yhä lyhyemmän aikaa. Viime vuosikymmenten aikana vaatteiden käyttökerrat ovat vähentyneet noin kolmanneksen verrattuna viidentoista vuoden takaiseen, vaikka tuotantomäärät ovat kasvaneet (Ellen MacArthur Foundation 2021). Kehitystä vauhdittavat edulliset hinnat, heikentynyt laatu ja nopeasti vaihtuvat trendit, mikä tekee vaateteollisuudesta yhden saastuttavimmista toimialoista. Kiertotalouden mukaisilla toimintamalleilla pyritään pidentämään tuotteiden käyttöikää ja vähentämään ennenaikaista hävittämistä (Ellen MacArthur Foundation 2024). Vaatteiden korjaaminen on tässä keskeinen keino, ja sen yleistymistä tukee myös Euroopan unionin Right to Repair -direktiivi, jonka tavoitteena on ehkäistä tuotteiden ennenaikaista poisheittämistä (Yakimova 2024).
Korjauksen ja huollon kannattavuuden haasteet
Lehtonen (2026) tarkastelee opinnäytetyössään myytäväksi kelpaamattomien second hand -vaatteiden korjauksen ja huollon mahdollisuuksia. Tutkimuksen keskiössä on sen selvittäminen, mitkä tuotteet voidaan korjata tavalla, joka on myös taloudellisesti kannattava. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena second hand -tuotteita jälleenmyyvälle yritykselle.
Korjauksen kannattavuus on moniulotteinen kysymys, johon vaikuttavat esimerkiksi tuotteen alkuperäinen hinta, korjauksen vaativuus sekä käytettävissä olevat resurssit. Massatuotettujen vaatteiden hinnat ovat usein niin alhaisia, että ammattimaisen korjauksen kustannukset voivat ylittää uuden pikamuotivaatteen hinnan. Lisäksi asiakkaiden käsitykset korjauksen hinnasta eivät aina vastaa sen todellisia kustannuksia. Karellin ja Niinimäen (2025, 4) tutkimuksen mukaan 75 % vastaajista olisi valmiita maksamaan talvitakin vetoketjun korjauksesta 10–30 euroa. Käytännössä vetoketjun korjaus maksaa kuitenkin yleensä vähintään 80 euroa. Vaatteiden korjaus- ja huoltopalveluille ei voida määrittää yksiselitteistä hintaa, ja niiden taloudellisen kannattavuuden arvioiminen on monimutkaista.
Lehtonen (2026) tarkasteli opinnäytetyössään second hand -palveluun vastaanotettuja myytäväksi kelpaamattomia tuotteita noin kolmen kuukauden ajan. Tutkimukseen valittiin lajittelun kautta sellaisia tuotteita, jotka olivat korjattavissa tai huollettavissa ennalta määritellyillä menetelmillä, kuten napin ompelulla, nukanpoistolla ja reiän paikkaamisella. Lisäksi korjattaville tuotteille määritettiin minimijälleenmyyntihinnaksi 10 euroa, huomioiden korjaamisen kannattavuutta taloudellisesti. Myytäväksi kelpaamattomista tuotteista suurin osa oli puuvillaisia. Yleisin havaittu vika oli kuluneisuus, eli tekstiilipinnan kuluminen tai haalistuminen. Tällaiset viat ovat usein laajuudeltaan sellaisia, että niiden korjaaminen on haastavaa ja taloudellisesti kannattamatonta. Alle viisi prosenttia myyntikelvottomista tuotteista täytti kaikki ennalta asetetut korjaus- ja huoltoehdot.
Tulosten perusteella voidaan päätellä, että erityisesti edullisempien vaatteiden korjaaminen ei useinkaan ole taloudellisesti kannattavaa. Second hand -vaatteiden kohdalla korjaaminen on jälleenmyynnin näkökulmasta usein haastavaa. Sen sijaan pienet toimenpiteet, kuten napin ompelu tai nukanpoisto, voivat olla kannattavia, vaikka tuotteen myyntihinta olisi alhainen. Lisäksi on aiheellista pohtia, voisiko osa tuotteista tulla myyntikelpoisiksi esimerkiksi uudelleenvärjäyksen avulla, sillä monen tuotteen myyntikelvottomuus liittyi juuri värin kuluneisuuteen.
Korjaaminen osana rakenteellista muutosta
Muutos kohti kestävämpää arkea edellyttää muutosta sekä asenteissa että rakenteissa, jotta vaatteiden korjaamisesta muodostuu aidosti kannattava vaihtoehto uuden ostamiselle. Samalla on varmistettava, että vaatteet valmistetaan laadukkaista materiaaleista ja suunnitellaan alun alkaenkin korjattaviksi. Vaatteiden korjauksesta ja huollosta tarvitaan lisää tutkimusta, jotta voidaan kehittää toimivia ja kilpailukykyisiä palvelumalleja. Korjaus- ja huoltopalvelut eivät yksin ratkaise vaatealan rakenteellisia haasteita, mutta ne voivat toimia merkityksellisenä osana kiertotalouden kokonaisuutta. Lopulta kysymys ei ole vain siitä, kannattaako vaatteen korjaaminen taloudellisesti, vaan siitä, millaista kulutuskulttuuria ja tulevaisuutta haluamme rakentaa.
Kirjoittajat
Kaisa Lehtonen on vuonna 2026 valmistuva puettavan muotoilun opiskelija LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutista. Hän on kiinnostunut uusista kiertotalouden mukaisista toimintamalleista ja on ollut mukana myös Minimun Expected Lifetime -vaatteiden käyttöikätutkimuksessa (2021–2024).
Annariina Ruokamo työskentelee LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa TKI-asiantuntijana ja puettavan muotoilun sivutoimisena opettajana. Hän on keskittynyt erityisesti tekstiili- ja vaatealan kiertotaloutta koskeviin hankkeisiin.
Lähteet
Ellen MacArthur Foundation. 2021. Circular business models: redefining growth for a thriving fashion industry. Viitattu 28.01.2026. Saatavissa https://www.ellenmacarthurfoundation.org/fashion-business-models/overview
Ellen MacArthur Foundation. 2024. Circular Economy Principles. Viitattu 28.01.2026. Saatavissa https://www.ellenmacarthurfoundation.org/circular-economy-principles
Karell, E., & Niinimäki, K. 2025. Consumers’ interest in using clothing repair services in Finland. L. Nhu Laursen, & A. Kornmaaler Hansen (toim.) PLATE Proceedings of the 6th Product Lifetimes and the Environment Conference (PLATE2025) Nro. 6, 4. Viitattu 28.01.2026. Saatavissa https://doi.org/10.54337/plate2025-10429
Lehtonen, K. 2026. Case Ninyes: myytäväksi kelpaamattomien second-hand-vaatteiden korjauksen mahdollisuudet. Viitattu 08.02.2026. Saatavissa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202602022172
Yakimova, Y. 2024. Right to repair: Making repair easier and more appealing to consumers. European Parliament. Viitattu 28.01.2026. Saatavissa https://www.europarl.europa.eu/news/en/press-room/20240419IPR20590/right-to-repair-making-repair-easier-and-more-appealing-to-consumers
