VeloFinlandista inspiraatiota ja verkostoja pyörämatkailun kehittämiseen

Kymmenes VeloFinland-seminaari kokosi 26.-27.9.2024 Porvooseen noin 220 pyöräilyn ja pyörämatkailun kehittäjää ympäri Suomen ja Euroopan. Vuoden 2024 seminaarin kolme pääteemaa olivat Pyöräily kuuluu kaikille, Raha, valta ja päätöksenteko sekä Kestävä pyörämatkailu. Seminaariesitysten ja työpajojen lisäksi tilaisuuden ohjelmaan kuului myös pyöräretkiä sekä pienimuotoinen messutapahtuma (Pyöräliitto 2024).

LAB-ammattikorkeakoulun ja Hämeen virkistysalueyhdistyksen yhteinen Häme by Cycle -Kanta-Hämeen pyörämatkailun kehittäminen -hanke (LAB 2024) oli mukana messuilla verkostoitumassa ja hankkimassa ajankohtaista tietoa pyörämatkailun sisältöjen sekä näkyvyyden kehittämiseen Kanta-Hämeessä. Vilkkaan seminaaripäivän aikana onnistuimme saamaan alkuvaiheessa olevan hanketoimintamme tueksi mm. mielenkiintoisia case-esimerkkejä kansainvälisestä ja kotimaisesta pyörämatkailun kehittämisestä sekä käytännön tietoa pyöräilyreittien infrastruktuurin kehittämisestä.

[Alt-teksti: suuri seminaarihalli täynnä kuuntelijoita.]
Kuva 1. Porvoon 10. VeloFinland-seminaariin osallistui yhteensä noin 220 pyöräilyn ja pyörämatkailun kehittäjää. (Kuva: Päivi Tommola)

Ympäristöystävällisen liikkumisen hyötyvaikutuksia

Pyöräily on ekologista liikkumista, jossa yhdistyvät luonnon ja fyysisen aktiivisuuden hyvinvointivaikutukset. Kuten mikä tahansa pyöräily, myös pyörämatkailu edistää osaltaan Suomi liikkeelle -ohjelman tavoitetta lisätä fyysistä aktiivisuutta ja sen kautta hyvinvointia (Korsberg 2024; Suomi liikkeelle -ohjelma 2024). Tämän lisäksi pyörämatkailun hyötyvaikutuksiin kuuluu myös kestävän kehityksen näkökulman nostaminen, mikä näkyi hyvin VeloFinland -tapahtumassa muun muassa useiden puheenvuorojen sekä retkiohjelmaan kuuluvan Trash heroes -roskapyöräilyn esimerkkien kautta. Päivän aikana kuultiin myös mielenkiintoisia havaintoja Raha, valta ja päätöksen teko -teeman ja pyörämatkailun yhteyksistä, joka osin liittyy edellä mainittuihin hyvinvointivaikutuksiin ja siihen, millaisia taloudellisia säästöjä niiden realisoituminen voi tuottaa yhteiskunnalle (Perälä 2024).

Pyöräilyinfrastruktuurin kehittäminen tukee myös matkailua

VeloFinland-seminaarin kiinnostavuutta matkailutoimijalle lisää huomattavasti se, että se on monialainen tapahtuma, joka tuo yhteen pyöräliikenteen edunvalvojat ja kaupunkikehityksen sekä pyörämatkailun ammattilaiset. Tänä vuonna seminaarissa kuultiin ja nähtiin kiinnostavia esimerkkejä pyöräilyinfran kehittämisestä muun muassaPorvoossa ja Tallinnassa. Näiden esimerkkien lisäksi Häme by Cycle -hanke havainnoi myös messutapahtumassa kiinnostavia ratkaisuja esimerkiksi pyörien säilytykseen ja sähköpyörien lataukseen sekä reittien kävijämäärien seurantaan liittyen.

Tässä kontekstissa kansainväliset esimerkit ja käyttökokemukset ovat erittäin arvokkaita, sillä matkailua tukevan pyöräilyinfrastruktuurin kehittäminen on asia, jossa me Suomessa olemme vielä pitkällä takamatkalla moniin Euroopan pyörämatkailun kärkimaihin verrattuna.

[Alt-teksti: kolme pyöräilijää on pysähtynyt kumpuilevan matalan kallion päälle katsomaan maisemia järven suuntaan.]
Kuva 2. Päivän päätteeksi tutustuttiin Porvoon rantamaisemiin opastetulla gravel-retkellä. (Kuva: Päivi Tommola)

Pyörämatkailun kehittäminen strategisena valintana

Pyörämatkailun ykköskohteeksi maailmassa pyrkivä Ranska on luonut oman kansallisen pyörämatkailustrategiansa, jonka visiona on nostaa Ranska vuoteen 2030 mennessä pyörämatkailun kärkimaaksi maailmassa (Velo & Territoires 2024). Suomessa vastaavaa kansallista strategiaa ei vielä ole, mutta pyörämatkailun valtakunnallisesta kehittämisen koordinoinnista vastaava Pyörämatkailukeskus on koonnut yhteen pyörämatkailun kehittäjien verkoston ja yhdenmukaistanut kehittämisen käytäntöjä eri puolilla maata (Laukkanen & Palosaari 2024). Tällä hetkellä käynnissä on myös valtakunnallinen pyörämatkailukysely, joka auttaa kehittäjiä ymmärtämään suomalaisten pyörämatkailijoiden tarpeita ja hyödyntämään tätä tietoa eri puolilla maata käynnissä olevissa pyörämatkailun kehittämishankkeissa (Pyörämatkailukeskus 2024).

Kirjoittaja

Päivi Tommola toimii LAB-ammattikorkeakoulussa Häme by Cycle – Kanta-Hämeen pyörämatkailun kehittäminen -hankkeen projektipäällikkönä.

Lähteet

Korsberg, M. 2024. Suomi liikkeelle -ohjelma. Esitys VeloFinland-seminaarissa. 26.9.2024.

LAB. 2024. Häme by Cycle ‒ Kanta-Hämeen pyörämatkailun kehittäminen -hanke. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 1.10.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/hame-cycle-kanta-hameen-pyoramatkailun-kehittaminen

Laukkanen, H. & Palosaari, H. 2024. Harnessing cycle tourism for sustainable mobility. Pyörämatkailukeskus. Esitys VeloFinland-seminaarissa. 26.9.2024.

Perälä, T. 2024. Show me the money! ‒ cycling economy for decision makers. Navico. Esitys VeloFinland -seminaarissa. 26.9.2024.

Pyöräliitto. 2024. VeloFinland. Viitattu 1.10.2024. Saatavissa https://pyoraliitto.fi/velofinland

Pyörämatkailukeskus. 2024. Suuri Suomalainen pyörämatkailukysely. Viitattu 1.10.2024. Saatavissa https://www.bikeland.fi/pyoramatkailukysely2024

Suomi liikkeelle -ohjelma. 2024. Viitattu 1.10.2024. Saatavissa https://suomiliikkeelle.fi/

Velo & Territoires. 2024. Strategie nationale du tourisme a velo. Viitattu 1.10.2024. Saatavissa https://www.velo-territoires.org/politiques-cyclables/tourisme-a-velo/strategie-nationale-tourisme-a-velo/