Business Millin startup-valmennuksen pilotoinnin tulokset ja tulevaisuus

Business Mill -yrityshautomo Lappeenrannassa järjesti ensimmäisen startup-valmennuksen tammi‒maaliskuun 2024 aikana. Valmennus oli avoin kaikille eteläkarjalaisille yrityksille ja tiimeille sekä opiskelijoille. Valmennus koostui viidestä eri teemasta ja kuudesta eri työpajasta. Teemoiksi valikoitui aloittavan startup-yrittäjän tärkeimpiä ja ajankohtaisimpia teemoja, kuten osakeyhtiön pyörittäminen, hallinto- ja omistajastrategia, rahoitus, IPR-strategia ja patentointi, verkostot sekä myynti. (Piironen 2024)

Nopealla aikataululla konkretiaa

Marraskuussa ohjelman toteutus oli vielä epäselvää. Resurssien riittävyys mietitytti. Business Mill sai kuitenkin apua käsiteltäviin teemoihin opiskelijayrittäjiltä, jotka olivat edeltävänä vuonna Forward-ideakiihdyttämön jälkeen perustaneet osakeyhtiön, mutta byrokratia-asioiden opetteluun meni hyvin paljon aikaa. Valmennuksen runko rakennettiin  vahvasti asiakaspalautteisiin nojautuen ja käytännön hyötyä korostaen.  

Markkinointipanostukset olivat hyvin vähäisiä. Osallistujamäärätavoitteeksi asetettiin kymmenen tiimiä tai yritystä. Tavoite täyttyikin jo hyvissä ajoin ennen ohjelman alkua. Osallistujat tavoitettiin pääosin kampusalueelta, mikä kertoo yrittäjyyttä kohtaan olevasta kiinnostuksesta opiskelijoiden keskuudessa sekä yrittäjäyhteisön merkityksestä.

[Alt-teksti: luentotila, henkilö pitää esitystä ja ihmiset kuuntelevat.]
Kuva 1. Startup-valmennuksesta Lappeenrannassa saadut hyvät kokemukset kannustavat järjestämään vastaavia tilaisuuksia myöhemminkin. (Kuva: Kaisa Taina)

Tulokset ja jatko

Osallistujapalautteista voidaan todeta, että ohjelma oli käytetyn ajan arvoista ja siitä oli käytännön apua liiketoiminnan kehittämiseen esimerkiksi erilaisten työkalujen ja käytännön vinkkien myötä. Eri teemoja osallistujat arvostivat sen mukaan, missä yrityksen toiminta oli sillä hetkellä. Esimerkiksi kaikille IPR- ja patenttiasiat eivät olleet ajankohtaisia, mutta niistäkin osallistujat saivat arvokasta tietoa jatkoon.

Valmennus herätti myös paikallismediassa kiinnostuksen, kun Etelä-Saimaa tuli tekemään ohjelmasta haastattelun. Artikkelista voidaankin nostaa erityisesti kommentti: ”Intialainen Jaiswal ja hänen meksikolaisen yhtiökumppaninsa ovat saaneet valmennuksesta paljon arvokasta käytännön tietoa yrityksen perustamiseen liittyvissä asioissa.” (Kokkonen 2024)

Startup-valmennukselle on hyvin todennäköisesti jatkoa luvassa. Valmennus täytti pilotoinnin tavoitteet ja konsepti saatiin luotua. Toteutus koostuu myös tulevaisuudessa viidestä eri teemasta ja kuudesta eri valmennuskerrasta. Aikataulullisesti voidaan todeta, että ohjelmalle riittää kysyntää kaksi kertaa vuodessa. Osa tiimeistä voisi osallistua vaikka useampaan kertaan, sillä verkostoille ja käytännön vinkeille on jatkuva tarve yritystoiminnan kehitysprosessissa.

Kirjoittaja

Kaisa Taina, tradenomi, toimii LAB-ammattikorkeakoulussa Business Mill -yrityshautomossa asiantuntijana.

Lähteet

Piironen, J. 2024. Unlock your potential: The benefits of a start-up coaching program. LAB Pro. Viitattu 3.5.2024. Saatavissa https://www.labopen.fi/lab-pro/unlock-your-potential-the-benefits-of-a-start-up-coaching-program/

Kokkonen, A. 2024. Lappeenrantalaisen Surat Jaiswalin uusi yritys sai juuri ensimmäisen asiakkaan – Skinnarilassa kypsyy parhaillaan kymmenkunta start upia. Etelä-Saimaa. Viitattu 3.5.2024. Saatavissa https://www.esaimaa.fi/paikalliset/6579864