EU:n palkka-avoimuusdirektiivistä uusia vaatimuksia pk-yritysten vastuulliseen rekrytointiin

Suomessa yritykset eivät ole olleet toistaiseksi velvoitettuja ilmoittamaan palkkatietoja rekrytointi-ilmoituksessa tai ennen työhaastattelua. Palkoista puhuminen on ollut edelleen vaikeaa suomalaisessa työkulttuurissa, mutta kulttuuri on muuttumassa uuden EU:n palkka-avoimuusdirektiivin myötä (Erkko 2023).

EU:ssa vuonna 2023 hyväksytyn palkka-avoimuusdirektiivin tarkoituksena on lisätä palkkojen avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja tasa-arvoa naisten ja miesten välillä (Pikkuaho 2023). Direktiivi tulee voimaan kesään 2026 mennessä. Työntekijöillä on jatkossa oikeus saada tietoonsa samaa tai samanarvoista työtä tekevien työntekijöiden keskipalkat sukupuolen mukaan eriteltyinä. Rekrytoinnin kannalta tämä tarkoittaa, että palkkatieto on ilmoitettava jo rekrytointiprosessin alkuvaiheessa ilman, että työnhakija tätä erikseen pyytää. Työnantajan on myös jatkossa asetettava helposti saataville kriteerit, joilla palkat ja niiden korotukset määritellään (esim. tehtävän vaativuus, henkilön osaaminen ja/tai työsuoritus). (Viljamaa 2024)

Direktiivin soveltaminen Suomessa

Euroopan unionin palkka-avoimuusdirektiivi koskee kaikenkokoisia työnantajia sekä yksityisellä että julkisella sektorilla ja direktiivin mukaiset velvollisuudet ovat työnantaja/yrityskohtaisia (ei esimerkiksi toimipaikka- tai konsernikohtaisia). Direktiivin myötä vähintään 100 työntekijää työllistävät työnantajat ovat velvoitettuja myös tekemään palkkakartoituksen (”palkkaraportointi”). Suomessa hallitusohjelmaan on kirjattu, että palkka-avoimutta edistetään direktiivin minimisäännösten mukaisesti. Palkka-avoimuus tarkoittaa, että työnantaja on velvoitettu kertomaan alkupalkan tai sen vaihteluvälin esimerkiksi työpaikkailmoituksessa, ennen työhaastattelua tai muulla tavoin. (Leppänen 2023).

Kuva 1. Työntekijällä on oikeus saada etukäteen tietoonsa ainakin vastaavaa työtä tekevien keskipalkka. (Engin_Akuyrt 2021)

Palkka-avoimuusdirektiivi vaikuttanee keskeisesti suomalaiseen työelämäkulttuuriin lisäämällä palkkojen läpinäkyvyyttä. Myös pk-yritykset joutuvat jatkossa miettimään tarkasti työtehtävien palkkojen määräytymisperusteet- ja kriteerit. Parhaimmillaan hyvin perustellut palkan määräytymiset perusteet ja palkkakriteerit voivat edistää työntekijöiden sitoutumista yritykseen (sekä uusien palkattujen että yrityksessä jo työskentelevien kesken) sekä parantaa työntekijöiden työmotivaatiota. Toistaiseksi ei ole vielä kuitenkaan tietoa, kuinka Suomessa on aloitettu lakimuutosten valmistelu.

Huomionarvoista on myös, että Suomessa myös tasa-arvolaissa on säädetty jo sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyviä vaatimuksia, ja yhdenvertaisuuslaki suojaa vähemmistöjen ja eri-ikäisten syrjimättömyyttä (Leppänen 2023). LAB- ja Laurea-ammattikorkeakoulussa aiheesta opetetaan VALIOT-hankkeen vastuullisen rekrytoinnin opintojaksolla (LAB 2024).

Kirjoittaja

Terhi Tuominen (KTT) työskentelee opettajana LAB-ammattikorkeakoulussa vastuullisen rekrytoinnin ja yritysvastuun perusteet -opintojaksoilla VALIOT-hankkeessa. Lisäksi hän työskentelee TKI-asiantuntijana SmartVille-hankkeessa.

Lähteet

Engin_Akuyrt. 2021. Euroa, raha, fiksu. Pixabay. Viitattu 3.6.2024. Saatavissa https://pixabay.com/fi/photos/euroa-raha-fiksu-soittaa-puhelimella-6771167/

Erkko, A. 2023. Onko palkka tabu työpaikallasi? Nämä asiat kannustavat puhumaan palkoista Talouselämä. Viitattu 3.6.2024. Saatavissa https://www.talouselama.fi/uutiset/onko-palkka-tabu-tyopaikallasi-nama-asiat-kannustavat-puhumaan-palkoista/42

LAB. 2024. VALIOT – Vastuullisuus- ja liiketoimintaosaamisen vahvistaminen pk- ja startup-yritysten henkilöstölle. Hanke. Viitattu 3.6.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/valiot

Leppänen, K. 2023. EU:n palkka-avoimuusdirektiivi ja sen täytäntöönpano Suomessa. Fiktioista faktoihin. Elinkeinoelämän Keskusliitto. Viitattu 3.6. 2024. Saatavissa https://ek.fi/wp-content/uploads/2023/12/Palkka-avoimuusdirektiivi-Leppanen-EK-marraskuu-2023.pd

Pikkuaho, N. 2023. Palkka-avoimuusdirektiivi tulee. Mitä vaikutuksia sillä on? Duunitori. Viitattu 3.6. 2024. Saatavissa https://duunitori.fi/tyoelama/palkka-avoimuusdirektiivi Viljamaa, L. 2024. Työnantaja, oletko valmis palkka-avoimuuteen? Duunitori. Viitattu 3.6. 2024. Saatavissa https://duunitori.fi/tyoelama/eu-palkka-avoimuusdirektiivi