Festivaalit saavutettaviksi kaikille – DI-toolkit

Euroopan festivaalien kattojärjestö Yourope on julkaissut uuden työkalun festivaaleille tapahtumien saavutettavuuden parantamiseksi niin ennakkoon kuin itse tapahtumassa.

Euroopan festivaalijärjestöön Youropeen kuuluu tällä hetkellä 125 isointa ja merkittävintä festivaalia Euroopasta. Suomen festivaaleista järjestössä ovat mukana tunnetuimmat, paikkansa vakiinnuttaneet populäärimusiikin festivaalit, kuten Tuska Open Air, Flow ja Ilosaarirock. Yhdistys pyrkii parantamaan ja vahvistamaan Euroopan festivaalien toimintaympäristöä, muun muassa auttamalla tekemään vastuullisempia tapahtumia ja parantamalla festivaalien tunnettuutta (Yourope 2024a)

Avoin työkalupaketti tapahtumien kehittämiseksi

Yourope julkaisi kesäkuussa 2024 kehittämänsä 3F Diversity & Inclusion Toolset -työkalupaketin. Kyseessä on kokoelma keinoja ja resursseja, jotka voivat auttaa festivaalijärjestäjiä tekemään tapahtumastaan helpommin lähestyttävän, monimuotoisemman ja osallistavamman niin kävijöiden, taiteilijoiden kuin henkilökunnankin kannalta.

Työkalupaketti on avoimesti saatavilla, ja Suomessa sitä on jaettu eteenpäin myös Youropeen kuulumattomien festivaalien käyttöön muun muassa Suomen livealan kattojärjestön LiveFINin kautta.

[Alt-teksti: suuri ja kirkkaasti valaistu esiintymislava ulkotilassa, lavan edessä tiheästi ihmisiä sadoittain.]
Kuva 1. Tapahtumat haluavat olla entistä saavutettavimpia niin yleisölleen kuin artisteilleenkin. Tuska-festivaalin tunnelmia. (Kuva: Jesse Kämäräinen)

Ensisilmäyksellä useimmat festivaalit näyttävät jo olevan avoimia kaikille. Mutta tarkempi tarkastelu osoittaa, että vielä on olemassa ihmisiä, jotka eivät käy festivaaleilla, vaikka haluaisivat. Syy voi löytyä puutteellisista saavutettavuusinformaatioista verkkosivuilla, tai yksinkertaisesti tunteesta, että he eivät sovi joukkoon ‒ tai jopa pelkäävät joutuvansa ahdistelun kohteeksi erilaisuutensa takia. (Yourope 2024b; Yourope 2024c, 2)

Työkalupakissa esitellään sanaston ja käsitteiden lisäksi useita keinoja saavutettavuuden parantamiseksi ja koetetaan löytää ratkaisua siihen, miten festivaalit voisivat entistä paremmin toivottaa kaikki tervetulleeksi mukaan tulevaisuudessa. Työkalupaketti esittelee useita huomioitavia asioita, kuten ennakkoon saatavilla olevan saavutettavuusinformaation merkitystä sekä kävijöiden erilaisten taustojen ja rajoitteiden huomioimisen keinoja. (Yourope 2024c)

Saavutettavuus ja esteettömyys LABin koulutuksessa

Myös LAB-ammattikorkeakoulussa tullaan hyödyntämään näitä työkaluja tapahtumaliiketoiminnan opintojen puolella sekä parantamaan Päijät-Hämeen alueen tapahtumien ja tapahtumapaikkojen saavutettavuutta. Opiskelijamme ovat muun muassa tehneet esteettömyyskartoituksia Lahden alueen tapahtumatoimijoille ja -tiloille osana Palvelukokemusta tuottamassa -kurssia.

Kirjoittaja

Mika Nikula, kulttuurituottaja (YAMK), opettaa LAB-ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikössä tapahtumaliiketoimintaa.

Lähteet

Yourope. 2024a. What is Yourope. Viitattu 11.6.2024. Saatavissa https://yourope.org/what-is-yourope/

Yourope. 2024b. Yourope releases divercity and inclusion toolset for festival sector. Viitattu 11.6.2024. Saatavissa https://www.festivalinsights.com/2024/06/yourope-releases-diversity-inclusion-toolset-festival-sector/?fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTEAAR2ZzwYefzSdq2L11gW-zqVlCd14mrVGZYMtO4nfF0QAC5LgzN9OPnm1Yqg_aem_AVXGkFg8t0dQfVfT2kOtgnV6cfJkL93jfdc9gB9wKr9HI8Q6GmsAngWHvwCJ6DFSeLEV5wqbhJWO6IcoCzJSjgnG

Yourope. 2024c. Diversity & Inclusion Toolset. Viitattu 11.6.2024. Saatavissa https://yourope.org/project/ditoolset/