Haaveena liikunta-alan yritys, osa 2

Kohti menestyvää yrittämistä 

LAB-ammattikorkeakoulun ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun yhteishanke LIPA – Liikuntayritysten liiketoiminnan kehittäminen palvelumuotoilua hyödyntäen (LAB 2023) kehittää ymmärrystä ja osaamista liikuntapalvelujen käyttäjälähtöisestä kehittämisestä liikunta-alan yrityksille. 

Kesällä 2023 LABin fysioterapeuttiopiskelija Sanna Salama teki hankkeessa ammatillista työharjoittelua. Salaman haaveena on oma liikunta-alan yritys, ja hankkeen myötä hän pääsi kurkistamaan liikunta-alan yritysten toimintaan. Yritysten tarinoista syntyi kahden blogin sarja, jonka ensimmäinen osa käsitteli yrityksen perustamisen haasteita (Salama & Kangas 2023); tässä toisessa osassa pureudutaan yrittäjien näkemyksiin asiakaskunnan hankkimisesta ja yrityksen brändäämisestä. 

Keinoja asiakaskunnan löytämiseen 

Yrittäjät kertoivat oman asiakaskunnan vaihtelevan kaikenikäisiin, aina kansainvälisiin asiakkaisiin asti. Yrittäjällä on erilaisia mahdollisuuksia löytää itselleen oma asiakaskunta, keinoina esimerkiksi suosittelijat, nettivarausjärjestelmät ja sosiaalinen media. Osalle sosiaalinen media on melko iso osa markkinointia, kun taas toiset eivät käytä sitä lainkaan.

Puskaradion kautta tieto kulkee, kun yrityksen palveluista kertoo palveluita käyttänyt asiakas. Isoin selkeä yhteinen tekijä kaikilla on kuitenkin omat nettisivut, joiden tärkeyttä painotetaan. Palvelun täytyy olla helposti, selkeästi ja kattavasti löydettävissä ja saatavilla.  

Persoonasta brändiksi 

Yrittäjien mukaan yritys on omalla persoonalla luotu ja se näkyy yrityksen kaikessa toiminnassa. Tietynlainen ylpeys omaa yritystä kohtaan kuuluu yrittäjien puheessa. Yrittäjät kertovat myös, että kokemus tuo varmuutta toimintaan.

Luotettava ja osaava toimija tuo myös asiakkaalle turvaa, jolloin asiakkaan on helppo rentoutua tekemisen pariin. Yrityksen menestys perustuu yrittäjän osaamiseen, ja tämä saattaa tuoda hankaluuksia esimerkiksi yritystä myydessä. Vuosien kokemusosaamista ja kehittynyttä henkilöbrändiä on mahdollisesti hankalaa tai jopa mahdotonta siirtää toiselle yrittäjälle.  

Luontoalan yrittäjä kertoo myyvänsä sisältöä eikä ulkokuorta, asiat ovat yksinkertaisia ja yrityksen takana on tavallinen ihminen. Kuntosalialan yrittäjä kertoo yrityksen olevan hänen näköisensä, hyvän fiiliksen luoja. Yrittäjille on tärkeää tehdä työtä omalla persoonalla, oman näköisesti niin, että työssä säilyy intohimo ja luovuus.  

[Alt-teksti: kaksi nuorta naista venyttelemässä käsivarsiaan kauniissa suuressa tilassa, jossa on puulattia, korkeat ikkunat ja viherkasveja.]
Kuva 1. Yritys luodaan omalla persoonalla, ja se näkyy kaikessa toiminnassa. (Booth 2020) 

Terveiset yrittäjäksi haluavalle 

Minkälaisia terveisiä yrittäjät sitten jättivät fysioterapeuttiopiskelijalle, joka mahdollisesti aikoo itse liikunta-alan yrittäjäksi? Yrittäjien tarinoissa näkyy selkeästi viesti siitä, että liikunta-ala on haasteellinen ja kuormittava, mutta kuitenkin palkitseva.

Tällä hetkellä alalla on rankka ja kova kilpailu. Erilaisia asioita täytyy puntaroida ennen kuin yrittäjäksi ryhtyy. Itseään ei kannata polttaa loppuun, ja kannattaa harrastaa vapaa-ajalla jotain muuta kuin liikuntaa. Koko ajan ei voi liikkua.  

Kirjoittajat 

Sanna Salama on jouluna 2023 valmistuva LAB-ammattikorkeakoulun fysioterapeuttiopiskelija. 

Sanna Kangas työskentelee LAB-ammattikorkeakoulussa Hyvinvointi-yksikössä fysioterapian lehtorina ja toimii projektipäällikkönä hankkeessa LIPA ‒ Liikuntayritysten liiketoiminnan kehittäminen palvelumuotoilua hyödyntäen (LAB 2023).   

Lähteet 

Booth, C. 2020. Personal brand. Pexels. Saatavissa https://www.pexels.com/fi-fi/kuva/muoti-rakkaus-ihmiset-naine-4056406/ 

LAB. 2023. LIPA – Liikuntayritysten liiketoiminnan kehittäminen palvelumuotoilua hyödyntäen. Hanke. Viitattu 9.8.2023. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/lipa-liikuntayritysten-liiketoiminnan-kehittaminen-palvelumuotoilua-hyodyntaen 

Salama, S. & Kangas, S. 2023. Haaveena liikunta-alan yritys, osa 1. Yrityksen perustamisen haasteet. LAB Focus. Viitattu 17.8.2023. Saatavissa https://blogit.lab.fi/labfocus/haaveena-liikunta-alan-yritys-osa-1/