Kanta-Hämeessä panostetaan pyörämatkailun kehittämiseen

Pyörämatkailu on tällä hetkellä globaalisti eräs matkailun nopeimmin kasvavista toimialoista. Suomessa pyöräilyn ja pyörämatkailun palvelujen kysyntä kääntyi vahvaan kasvuun osana koronapandemian nostamaa suurempaa luontomatkailun trendiä, ja siihen kohdistuva kysyntä on jatkunut aiempaa suurempana myös pandemian laantumisen jälkeen. Koronapandemian ohella toinen merkittävä vaikuttaja pyörämatkailun kasvun takana on ollut sähköpyörien yleistyminen, mikä on lisännyt merkittävästi myös pyöräilyyn ja pyörämatkailuun liittyvää kaupallista potentiaalia.

Suomessa pyörämatkailun kehittämisestä innostuivat ensimmäisinä pohjoisen matkailukeskukset, mutta Etelä-Suomi tulee vauhdilla perässä. Kanta-Hämeessä pyörämatkailun kehittäminen sopii erinomaisesti yhteen alueen matkailun kehittämisen strategisten kärkien (luonto, kulttuuri, hyvinvointi & paikallinen elämä) kanssa (Visit Häme 2024). Ekologisena liikkumisen muotona pyöräily tukee myös vastuullisuuden näkökulman nostamista matkailussa, mikä tukee sekä alueellisia että valtakunnallisia matkailun kehittämisen tavoitteita (Visit Finland 2024).

Pyöräily-ystävällisten palvelujen kehittäminen

Kanta-Hämeen järvimaisemat, kiinnostavat kulttuurikohteet ja runsas metsäpolkujen verkosto luovat erinomaiset puitteet pyörämatkailulle ja alueen yrityksillä on selkeä tahtotila teemaan liittyvien palvelujen kehittämiseen. Pyörämatkailukeskuksen hallinnoiman Tervetuloa pyöräilijä -tunnuksen (Bikeland 2024) ja siihen liittyvien pyöräily-ystävällisyyden kriteerien tunnettuuden lisääminen ja omaksuminen voisi auttaa alueen yrityksiä laajentamaan asiakaskuntaansa ja löytämään uusia yhteistyökumppaneita sekä parantamaan palvelujensa asiakasystävällisyyttä.

[Alt-teksti: kesäisenä päivänä suuri järvenselkä ja lähempänä veden ylittävä silta, jossa on levähtämässä kaksi pyöräilijää.]
Kuva 1. Kanta-Hämeen järvimaisemat luovat pyörämatkailulle upeat puitteet. (Kuva: Visit Häme)

Yhteistä näkyvyyttä reiteille ja palveluille

Pyörämatkailija liikkuu tavallisesti matkallaan paljon ja pyrkii hakemaan reittinsä varrelle omiin tarpeisiinsa sopivia palveluja ja kiinnostavia käyntikohteita. Asiakasnäkökulmasta tässä on se haaste, että sopivien palvelujen ja kohteiden löytäminen voi olla vaikeaa tai ainakin vaatii paljon ennakkotyötä, jota voitaisiin vähentää huomattavasti kokoamalla palveluja teemakohtaisesti yhteen ja lisäämällä niiden näkyvyyttä alueen yhteisillä näkyvyyskampanjoilla. Palvelujen verkottamista voisi helpottaa myös pyörämatkailun alueellinen runkoreitti, joka yhdistäisi alueen kiinnostavimpia nähtävyyskohteita ja tekisi näkyväksi reitin varrella sijaitsevan pyörämatkailun palveluympäristön.

Tässä artikkelissa kuvattuja asioita tullaan edistämään LAB-ammattikorkeakoulun ja Hämeen virkistysalueyhdistyksen yhteisessä Häme by Cycle -hankkeessa. Hanke käynnistyy syksyllä 2024.

Kirjoittaja

Päivi Tommola toimii LAB-ammattikorkeakoulussa TKI-asiantuntijana ja on vastannut Häme by Cycle -hankkeen valmistelusta.

Lähteet

Bikeland. 2024. Tervetuloa pyöräilijä -tunnus. Pyörämatkailukeskus. Viitattu 29.5.2024. Saatavissa https://www.bikeland.fi/tervetuloapyorailijatunnus

Visit Häme. 2024. Kanta-Hämeen matkailun kärjet. Let’s go Tavastia -hanke. Viitattu 29.5.2024. Saatavissa https://visithame.fi/wp-content/uploads/2020/11/kortti-kanta-hame-valmis.pdf

Visit Finland. 2024. Vastuullinen matkailu. Viitattu 29.5.2024. Saatavissa https://www.visitfinland.fi/liiketoiminnan-kehittaminen/vastuullinen-matkailu