Kartanon rouvakin käyttää esiliinaa

Luontolähteisten palvelujen kehittämishanke LuoPaKen (LAB 2024) yrittäjätapaamisessa mieleen jäävän asian lausui ääneen imatralainen yrittäjä.  Hän totesi, että joskus vitsinä heitetty asia voikin toteutua ja jatkoi hymyillen, että yrittäjän kysymyksessä ollessa puolihullusta ideasta tulikin päivittäinen työ. Siihen on tarvittu uskallusta ja valmiutta tehdä paljon töitä. Näin siis kävi imatralaiselle Tirrin pariskunnalle. Jari Tirri ehdotti viisi vuotta sitten vaimolleen Jaanalle, että mitä jos ostetaan kartano ja voit ruveta kartanon rouvaksi. Näin tapahtuikin, ja nyt heidän omistuksessaan on Imatralla Neitsytniemen kartano, missä he pyörittävät yritystään.

Yrittäjyys on luovuutta, itsensä likoon laittamista, mutta myös omien unelmien täytäntöönpanoa. Jaana Tirri on toiminut aiemmin ompelimoyrittäjänä. Hänen puolisonsa on taas rakennusalan ammattilainen. Pariskunnan yhdistettyä osaamisensa oli luontevaa aloittaa majoitus- ja juhlatilojen vuokraus kartanossa.  Puoliso on kodin ulkopuolella palkkatyössä, ja kartanon arjen pyörittäminen on rouvan vastuulla. Niinpä hän saa usein sitoa esiliinan vyötärölleen valmistaessaan kartanossa majoittuville vieraille aamiaista. Pölynimuri on myös hänelle tuttu työväline työpäivien aikana.

[Alt-teksti: vanhanaikaiseen pitsipuseroon, helminauhaan ja hameeseen pukeutunut nainen antiikkisen peilillä varustetun kirjahyllyn vierellä.]
Kuva 1. Yrittäjä Jaana Tirri on imatralaisen Neitsytniemen kartanon rouva. (Kuva: Juulia Tirri)

Yrittäjän on osattava ja hallittava paljon erilaisia asioita. Ne voivat liittyä yrityksessä fyysisesti tehtävään toimintaan tai yrityksen markkinointiin ja taloushallinnon osaamiseen.  

Kuten nuori yrittäjä Jonna Joutsen toteaa, yrittäjälle ei riitä, että hän tekee työnsä hyvin. Yrittäjänä on opeteltava myös myymään ja tuotteistamaan itsensä ja osaamisensa (Yrittäjät.fi 2023).

Jaana Tirrikin toivoo markkinointiosaamisensa kasvavan LuoPaKe-hankkeeseen osallistumisen myötä, ja ehkäpä verkostosta löytyisi työlle myös jatkaja.

Verkostoitumisen ja tiimityön edut 

Tärkeä apu yrittäjille on verkostot. Ne voivat koostua oman alan yrityksistä, mutta myös paljon monialaisemmin eri alan yrityksistä. Paikallisuus on joillekin yrityksille tärkeää, joillekin taas valtakunnan verkostoissa mukana oleminen. Niemelä (2002) toi esiin jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, että verkostoituminen on monenkeskistä yhteistyötä. Yritykset hakevat yhteistyön avulla ratkaisuja haasteisiin ja ongelmiin, joihin niiden omat voimavarat eivät riitä.

Tiimityö on tehokas tapa vastata työssä kohtaamiimme suorituspaineisiin. Selviytyäksemme niistä meidän on opittava tekemään asioita fiksummin, kyettävä muuttamaan tehottomaksi käyneitä toimintatapojamme ja oppimaan nopeasti uusia taitoja. (Salminen 2017).  Tämän tosiasian edessä myös yrittäjät voivat nykypäivänä harvoin toimia täysin yksin, ja tiimeissä työskentely ja verkostojen luominen ja ylläpitäminen auttavat erityisesti yksinyrittäjiä.

LAB-ammattikorkeakoulun Luontolähtöisten Palvelujen Kehittämishanke LuoPaKe tarjoaa maaseudulla toimiville matkailualaan tai sitä sivuaville yrityksille uusien yhteistyömuotojen ideoimista ja aloittamista. (LAB 2024). Ennen kuin tämä on mahdollista, yrittäjien pitää tutustua toisiinsa ja se tapahtuu verkostoitumalla esimerkiksi hankkeen järjestämissä tapahtumissa. LuoPaKe järjestää vielä tänä vuonna ison yrittäjätapaamisen kaikille hankkeessa mukana oleville yrityksille. Näin eri alueiden yrittäjät voivat kasvotusten verkostoitua toistensa kanssa.

Kirjoittaja

Tarja Vahtokari toimii TKI-asiantuntijana LAB-ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikössä ja projektipäällikkönä hankkeessa Luontolähtöisten palvelujen kehittämishanke LuoPaKe (LAB 2024). LuoPaKe:n kohderyhmänä ovat maaseudun luontolähtöisiä palveluja tarjoavat pienet yritykset Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa.

Lähteet

LAB. 2024. Luontolähtöisten palvelujen kehittämishanke. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 13.9.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/luopake

Niemelä, S. 2002. Menestyvä yritysverkosto: verkostonrakentajan ABC. Helsinki: Edita Prima Oy.

Salminen, J. 2017. Onnistu tiimityössä -Tiimin jäsenen kirja. Helsinki: J-Impact Oy.

Yrittäjät.fi. 2023. Rohkeus kantaa pitkälle – Media-alan moniosaaja Jonna Joutsen ei pelkää puhua vaikeistakaan asioista. Viitattu 13.9.2024. Saatavissa https://www.yrittajat.fi/uutiset/rohkeus-kantaa-pitkalle-media-alan-moniosaaja-jonna-joutsen-ei-pelkaa-puhua-vaikeistakaan-asioista/