Kasvua ja elinvoimaa pk-yritysten kansainvälistymisellä

ELIVA-hankkeessa on haettu ja luotu konkreettisia keinoja kehittämään LAB-ammattikorkeakoulun ja elinkeinoelämän yhteyksiä (LAB 2023a). Syyskesällä 2023 päättyneessä hankkeessa syntyi muun muassa kaikkien ulottuvilla olevaa valmennusta edistämään opiskelijoiden ja yritysten kohtaamista sekä yleisemmin elinvoiman vahvistamista Etelä-Karjalassa.

Yksi ELIVA-hankkeen valmennusteemoista oli kansainvälistyminen ja siihen liittyvät haasteet. Viiden videotallenteen valmennuskokonaisuutta lähdettiin rakentamaan pilottiyritysten kuuntelemisella dialogitapaamisessa maaliskuussa 2023. Valmennuksen kummiyrityksenä on kansainvälistymiseen omalla esimerkillään kannustava Sunrob Robotics Oy. Kummiyrityksen kansainvälistymismallin keskiössä on organisaation kulttuuri ja yhteinen kieli, englanti (LAB 2023d). Toimitusjohtaja Sami Pörsti on avannut ennakkoluulottomasti ovia projekteille ja edelleen LAB-ammattikorkeakoulun kansainvälisille opiskelijoiden harjoitteluille ja rekrytoinneille.

Monikulttuurisuutta rohkeasti yrityksiin

Kieli- ja kulttuuriosaamisen puute nostetaan usein keskusteluun kansainvälistymisen esteistä tai hidasteista niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Osaamisen puute koskee niin kansainvälisiä osaajia kuin yrityksiäkin. Elivan tuottamien videoiden asiantuntijapuheenvuoroissa käsitellään kieli- ja kulttuurikysymyksiä eri näkökulmista, käytännön viestinnästä (LAB 2023b; LAB 2023c) sopimuskulttuuriin (LAB 2023e). Videovalmennussarjan tarkoitus on herättää kysymyksiä ja oivalluksia, jotka osaltaan voisivat madaltaa kynnystä kansainvälistymisen mahdollisuuksien punnitsemiseen.

Kansainvälistyminen ei ole pelkästään uusille markkina-alueille pyrkimistä ja viennin aloittamista, vaan myös kotikansainvälistymistä ja erilaisten bisneskulttuurien etikettien tuntemista. Yritysten työkulttuurin kehittäminen avoimemmaksi kansainvälisten osaajien rekrytoimiseksi on yksi avainasioista, jossa kansainvälisten opiskelijoiden ottaminen mukaan projekteihin esimerkiksi harjoittelujen ja opinnäytetöiden kautta on toimiva tapa testata opiskelijoiden soveltuvuutta yrityksen tarpeisiin ja kulttuuriin.

[Alt-teksti: nuori tummahiuksinen mies puhumassa katse kohti kameraa.]
Kuva 1. Videovalmennussarjassa myös esiintyvä Lappeenrannan elinvoimajohtaja Ding Ma rohkaisee yrittäjiä kontaktoimaan LABin ja LUTin kansainvälisiä opiskelijoita. ”Mitä enemmän annatte, sitä enemmän saatte takaisin kansainvälisiltä osaajilta”, on hänen viestinsä yrittäjille. (LAB 2023f)

Videovalmennussarja kaikille

Videovalmennussarja julkaistiin dialogitilaisuudessa, jossa yritysten edustajat toivat esille omia kokemuksiaan ja tarpeitaan kansainvälistymisensä edistämiseksi. Oppilaitosyhteistyön ja alueen yritystoimintaa tukevien toimijoiden, kuten Wirman ja Kehyn, tarjoamien kansainvälistymistä helpottavien palveluiden saatavuus ja niistä tiedon saaminen osaltaan laskevat kynnystä harkita niin kansainvälisten osaajien palkkaamista kuin uusille markkina-alueille lähtemistä.

Koska yksin pohtiminen voi muodostua kasvun esteeksi, kannattaa muistaa, että asiantuntijaorganisaatioista voi saada tukea myös kansainvälistymiskysymyksiin. Rohkeus kansainvälistymiskokeiluihin on ensimmäinen askel.

Kirjoittaja

Outi Katajamäki on pitkän kansainvälisen kokemuksen omaava tiimivalmennuksen ammattilainen LAB-ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikössä. Hän toimi TKI-asiantuntijana ELIVA-hankkeessa. 

Lähteet

LAB. 2023a. Yritysten elinkaarivalmennushanke ELIVA. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 21.11.2023. Saatavissa https://www.lab.fi/fi/projekti/yritysten-elinkaarivalmennushanke-eliva

LAB. 2023b. Kansainvälistyminen on kasvun mahdollisuus – osa 1: Johdanto. Video. YouTube. ELIVA-hanke. Viitattu 21.11.2023. Saatavissa https://youtu.be/pUWYipoZ6lU

LAB. 2023c. Kansainvälistyminen on kasvun mahdollisuus – osa 2: Kieli ja kulttuuri. Video. YouTube. ELIVA-hanke. Viitattu 21.11.2023. Saatavissa https://youtu.be/RVHrUSqwd68

LAB. 2023d. Kansainvälistyminen on kasvun mahdollisuus – osa 3: Sunrob Roboticsin kansainvälistymismalli. Video. YouTube. ELIVA-hanke. Viitattu 21.11.2023. Saatavissa https://youtu.be/sZULimloZnY

LAB. 2023e. Kansainvälistyminen on kasvun mahdollisuus – osa 4: Sopimuskulttuureissa on eroja. Video. YouTube. ELIVA-hanke. Viitattu 21.11.2023. Saatavissa https://youtu.be/1y6jmUC8cic

LAB. 2023f. Kansainvälistyminen on kasvun mahdollisuus – osa 5: Elinvoimaa kansainvälistymisestä. Video. YouTube. ELIVA-hanke. Viitattu 21.11.2023. Saatavissa https://youtu.be/6BwXm1H8D4U